Todella loistava elokuva, jota suosittelen ehdottomasti aivan kaikille.

6.3.2017 13:01

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Logan
Valmistusvuosi:2017
Pituus:138 min

Logan eli Wolverinen kolmas soolo elokuva on nyt tullut nähtyä ja kyllä, se lunasti kaikki odotukset ja ehkä enemmänkin. Logan ei ole vain hyvä sarjakuvaelokuva, vaan se on loistava elokuva.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2029 ja aiempien X -elokuvien mutanttiyhteisö on lähes pyyhitty maan päältä. Logan, Charles ja Caliban tuntuvat edustavan sukupuuttoon kuolevan lajin viimeisiä yksilöitä. Charlesin valtavat telepaattiset kyvyt tuntuvat kärsivän vanhenevien aivojen rappiosta, ja kun Ryhmä X:n perustaja menettää voimiensa hallinnan, hän saattaa käräyttää mielet laajalta alueelta ympäristöstää, joten Logan yrittää pitää vanhan ystävänsä/mentorinsa aisoissa (enimmäkseen lääkkeillä).

Logankaan ei enää ole entisensä sillä erityisherkät aistit ovat vain muisto entisestään, eikä yli satavuotias kroppa enää jaksa parantua salamannopeasti vammasta kuin vammasta. Ja kun paranemisen supervoima takkuilee, pääsee miehen luustoon upotettu adamantium myrkyttämään muutenkin raihnaista kroppaa. Caliban puolestaan on vähän kuin taloudenhoitaja, joka huolehtii taloudesta ja Charlesista, Loganin ollessa tienaamassa rahaa.

Uusia mutantteja ei ole syntynyt vuosiin, kunnes yhtäkkiä nuori Laura ilmestyy kolmikon elämään. Charlesin mukaan tyttö on mutantti ja häntä pitää auttaa ja suojella. Logan on kuitenkin jo väsynyt eikä hän halua muuta kuin elää omissa oloissaan yhdessä Charlesin kanssa. Jostain syystä Lauraa kuitenkin jahtaa eräs taho, jolloin Logan vedetään tahtomattaan mukaan seikkailuun ja taistoon vielä viimeisen kerran.

Elokuva on tehty hyvin, näytelty hyvin, kirjoitettu ja ohjattu hyvin, joten onko siinä sitten jotain vikaa? No eipä juuri. Sillä Logan on sellainen Wolverine -leffa millaisen olet aina halunnut nähdä. Se on todella raaka ja väkivaltainen, mutta samalla ajatuksia herättävä, surullinen, kaihoisa ja aivan täydellinen lopetus Hugh Jackmanin Wolverinelle. Sillä jos joku ei vielä tiennyt niin Logan on Jackmanin viimeinen kerta Wolverinena. Tämän elokuvan jälkeen kuitenkin huomaa, että juuri tähän on täydellistä lopettaa.

Tuliko liikaa hehkutettua? No annetaan pari hieman negatiivisempaa asiaa elokuvasta. Ensinnäkin vaikka on vihdoin loistava nähdä suuremman ikärajan Wolverine elokuva, niin välillä elokuvassa oli liikaa kiroilua. Itseäni se ei haittaa, muuta kuin tässä elokuvassa parissa kohtauksessa. Jolloin ne eivät vain siihen oikein sovieli laitetaan kirosanoja vain koska niin voidaan tehdä. Mikä on aina huono asia. Toinen huono puoli oli se, että elokuvan pääpahis on melko mitäänsanomaton. Toki elokuva keskittyykin loistavasti Wolverinen elämään ja itse elokuvan tarinaan, joten pääpahis sopii juuri täydellisesti tähän elokuvaan. Sinänsä olisi ollut aivan sama kuka leffassa on pahiksena, joten ihan hyvä ettei ollut mikään tärkeämpi pahis joka olisi tuhlattu täysin. Siihen oikeastaan jäi kaikki huonot puolet elokuvasta eli kyseessä on lähes täydellinen elokuva.

Vaikka elokuvan toiminta on loistavaa ja todella väkivaltaista (niin kuin Wolverine elokuvien olisi pitänyt aina olla) on elokuvassa todella hyvä tarina, joka on täydellinen lopetus Wolverinelle. Mukana on tietenkin muita tuttuja hahmoja niin X leffoista kuin myös sarjakuvista. Loganin lisäksi edukseen on Xavier (Patrick Stewart) ja X-23 (Dafne Keen), jotka ovat elokuvassa aivan mahtavia. Dafne Keen Laurana (X-23) on todella hyvä ja uskollinen sarjakuville ja hahmon ensi esiintyminen elokuvissa on siis tehty taidolla. Stewart puolestaan on Charles Xavierina tässä elokuvassa parhaimmillaan. Hahmo on surullinen, sekava, hauska ja todella traaginen, mutta niin on myös Logan. Jackman on myös ehdottomasti Loganina parhaimmillaan tässä elokuvassa ja vaikka tähän hänen on toki hyvä lopettaa niin tämän jälkeen sitä jatkoa vasta olisikin hienoa nähdä.

Elokuvassa nähdään näyttelijöinä mm. Hugh Jackman (Logan), Patrick Stewart (Charles), Stephen Merchant (Caliban), Dafne Keen (Laura), Boyd Holbrook (Pierce), Richard E. Grant (Dr. Rice) ja Eriq La Salle (Will). Heistä siis ehdottomasti parhaita ovat Jackman, Stewart ja Keen, joista nuori Keen tekee loistavaa työtä Laurana. Itseäni ainakin etukäteen huolestutti se että miten hän mahtaa pärjätä roolissa, mutta se pelko osoittautui onneksi turhaksi. Sillä Dafne Keen on uskomattoman hyvä roolissaan. Jonka lisäksi siis Jackman ja Stewart tekevät rooleissaan parhaan suorituksen, jonka takia tämä onkin täydellinen lopetus heidän hahmoillensa.

Elokuva toimii täysin itsenäisenä eli ei ole tarvinnut nähdä yhtään X-Men aiheista elokuvaa että tästä voisi nauttia. Toki kaikki pienet viittaukset tajuaa parhaiten jos kaikki X-Men aiheiset elokuvat on nähtynä ja vielä paremmin jos sarjakuvat on hallussa. Silti elokuva seisoo täysin omilla jaloillaan. Elokuvaa voisi kuvailla elokuvaksi joka on loistava elokuva, jonka pääosassa vain sattuu olemaan Wolverine. Eli jos odotit X-Men tyylistä elokuvaa jossa supervoimat jylläävät, saatat hieman pettyä tähän elokuvaan. Sillä vaikka Loganissa on kykyjä omaavia hahmoja, jää heidän voimansa vain taustalle ja pääasiassa on vain Logan ja tämän voimat. Joten supersankaruus jää tästä elokuvasta ja kyseessä onkin selviytymiselokuva ja melko synkkä tarina. Kyseessä on ehdottomasti yksi parhaista sarjakuva filmatisoinneista.

Vaikka itse olen pitänyt kaikista X-Men aiheisista elokuvista (jopa niistä huonoimmista jollain tavalla) ja omasta mielestäni moni niistä onkin todella hyviä elokuvia. Niin silti Logan on ehdottomasti niistä se paras. Vaikka The Wolverine elokuva oli ihan hyvä, niin ei uskoisi että näillä kahdella on sama ohjaaja. Sillä sen verran paljon parempaa jälkeä James Mangold tekee tässä elokuvassa. Toki Mangold on muutenkin vahvemmin mukana projektissa, sillä tällä kertaa hän myös toimii käsikirjoittajana. Ja ehkä juuri se tekee tästä elokuvasta niin paljon paremman. Toki myös se että ikäraja on korkeampi, sillä Wolverine on vain hahmona niin väkivaltainen että suurempi ikäraja antaa Jackmanille paremmat mahdollisuudet tulkita hahmoa paremmin.

Eli kokonaisuutena todella loistava elokuva, jota suosittelen ehdottomasti aivan kaikille. Niille jotka ovat nähneet aiemman X elokuvat, niille joille kyseiset sarjakuvat ovat tuttuja ja niille jotka vain pitävät hyvistä elokuvista. Tämä elokuva on Wolverine elokuva millainen sen olisi aina kuulunut olla. Täydellinen lopetus Wolverinen tarinalle X elokuva universumissa. Logan on yksi parhaista elokuvista lopettaa pitkä ura hahmona. Kaiken kaikkiaan Jackmanille kertyi yhdeksän esiintymistä Wolverinena, mikä onkin hieno määrä yhden hahmon esiintymiskertoina, ja vaikka Logan onkin loppu, on se samalla myös uuden alku, sillä fanit varmasti huomasivat pieniä asioita jotka saattavat pohjustaa tulevaa.

Arvosteltu: 06.03.2017

Lisää luettavaa