Tony Kaye on ohjannut uskomattoman taidokkaasti tarinan uusnatsismista ja vihasta. Viha on turhaa ja rasismi vielä turhempaa.
Nuorimies Derek (Edward Norton) elää mamman helmassa ja toimii rasistisen ryhmän johtohahmona värväten kyllästyneitä nuoria joukkoonsa. Kun kaksi tumman ihonvärin omaavaa Derekin vihollista yrittää kähveltää tämän auton, iso paha rasisti suuttuu ja tappaa nämä. Saatanallinen virnistys naamallaan Derek passitetaan vankilaan tatuoidun hakaristin loistaessa rinnasa. Vankilavuodet muovaavat Derekin ahdasta mieltä, suihkuraiskaus ja ystävyys mustan miehen kanssa auttavat Derekiä vihdoin ymmärtämään maailmaa ja kun vankilan portit seuraavan kerran heilahtavat ulos astuu muuttunut mies. Harmi vain, että pikkuveli (Edward Furlong) on nykyään kaljua päänahkaansa myöten natsien touhuissa.
Elokuva kerrotaan hianosti takaumina, käyttäen sekä mustavalkoista, että värillistä kuvaa. Se kertoo hyvin Derekin näkökentän kirkastumisesta. Edward Norton tekee uskomattoman hyppäyksen pahis-Derekistä hyvikseen, pysyen silti mykistävän uskottavana. Nuorempi kaima Furlong muistutta nättiä tyttöä, mutta vetää roolinsa surusilmäisellä tyylikkyydellä.
Leffa jättää pienen ihmisen mieleen syvän muistijäljen. Tämän nähtyään vain ääliö voi pystyä rasistiseen ajatteluun. Leffa todella osoittaa rasisimin ja väkivallan järjettömyyden. Ne ajavat vain vihaan, josta seuraa auttamatta koston loppumaton, verinen kierre. Miksi vihata toist, jos voi ottaa tätä kädestä kiinni ja laulaa yhdessä vaikka piippolan vaaria?
nimimerkki: SAlina
