Band of Brothers (Taistelutoverit) on Steven Spielbergin ja Tom Hanksin tuottama minisarja, joka on ilmestymisensä jälkeen saavuttanut todella huikean suosion. Eikä varmasti vain siksi, että se on loistava sarja, mutta myös siksi, että sarjan tapahtumat pohjautuvat tositapahtumiin. Itse sarja perustuu Stephen E. Ambrosen samannimiseen teokseen. Kirjaa varten Ambrose haastatteli ison joukon entisiä Easy-komppanian miehiä, ja osa näistä miehistä nähdään myös sarjan haastatteluosioissa.
Taistelutoverit kertoo Yhdysvaltain 101. divisioonan Easy-komppanian tarinan. Vapaaehtoisiksi armeijaan listautuneet parikymppiset nuorukaiset joutuivat sodan keskipisteeseen Normandiassa, ja etenivät etulinjassa aina Hitlerin Kotkanpesään. 101. divisioona ja sen Easy-komppania on yksi Yhdysvaltain arvostetuimpia osastoja. Sen menetys toisessa maailmansodassa oli huikea, ja vajaassa kolmessa vuodessa nuoret miehet etenivät Toccoan koulutuskeskuksesta Hitlerin kotkanpesään. Taistelutoverit on tarina Easy-komppanian etenemisestä, mutta vielä enemmän se on tarina ystävyydestä ja huikeasta ryhmätyöskentelystä. Monia Easy-komppanian sodanaikaisia toimia ja liikkeitä käytetään yhä edelleen armeijan koulutuksessa. Easy-komppanian toiminta perustui ryhmätyöhön ja luottamukseen.
Taistelutoverit on myös siksi mielenkiintoinen teos, että se soveltuu hyvin esimerkiksi johtajuuden tarkasteluun. Easy-komppanian johtajana kerkesi toimia neljä henkilöä. Jokainen näistä henkilöistä oli erilainen johtaja, ja pelkästään sarjan perusteella voisi luulla, että hahmot olisivat kirjoitettuja. Mutta näin ei ole, sillä vaikka joitain ominaisuuksia tai toimia on saatettu korostaa, pohjautuu Taistelutoverit silti tositapahtumiin. Taistelutovereissa on havaittavissa kolme eri johtajatyyppiä. Autoritäärinen on auktoriteettiin nojaava ”johtaja”. Demokraattinen johtaja kuuntelee ryhmän jäseniä ja osallistuu itse toimintaan. ”Anna mennä”-tyyppiä taas ei kiinnosta, ja hän antaa ryhmän jäsenten tehdä päätökset ja on itse korkeintaan vain hieman mukana.
Easy-komppanian tarina alkaa Toccoan-harjoituskeskuksesta, jossa laskuvarjojoukkoja koulutetaan. Joukkojen koulutus on yksi armeijan raskaimmista, ja siksi vain parhaimmat sotilaat läpäisevät koulutusjakson. Näin ollen jokainen sotilas tietää taistelevansa parhaiden sotilaiden vierellä. Toccoassa Easy-komppanian johtajana toimii Herbert Sobel (Frendeistä tuttu David Schwimmer), joka haluaa kouluttaa Easysta armeijan parhaan komppanian. ”. Tiukka ja ankara Sobel on jokaisen sotilaan vihan kohde, mutta juuri viha häntä kohtaan yhdistää Easy-komppaniaa. Sobelin vallankäytön yleisimpänä esimerkkinä on juoksu Currahee-vuorelle. Sobelin rankka koulutus takaa sen, että Easy on armeijan kovakuntoisin komppania. Silti yksikään sotilas ei halua lähteä sotaan Sobelin johdolla, ja jokainen toivoo ihmettä. Mutta ei Herbert Sobel ollut täysin väärässä, sillä kuten sarjassa huomataan, Sobel loi Easy-komppanian.
Lopulta H-hetki tulee, ja Easy-komppania lähtee Englannista kohti Normandiaa. Tästä alkaa Easy-komppanian todellinen seikkailu, joka vie sen aina Normandiaan, Hollantiin, Belgian hyiseen Bastogneen ja lopulta Hitlerin Kotkanpesään Alpeille. Matkan aikana sattuu monenlaista, ja lähes jokainen mies loukkaantuu jossain vaiheessa. Easy-komppania kokee pahoja tappioita, jonka takia täydennysmiehiä tulee koko ajan lisää. Sarjan katsomista helpottaa kuitenkin se, että Easy-komppanian aliupseerit pysyvät sarjassa koko sen keston ajan. Näin toki tapahtui myös oikeasti, sillä juuri ”Toccoan miehet” pitivät Easy-komppanian kasassa sen hädän hetkellä.
Taistelutovereiden vahvuus on se, että siinä seurataan tapahtumia useiden eri henkilöiden kautta. Ensimmäiset jaksot tarkastelevat lähinnä komppaniaa ja sen miehiä yleisesti, mutta myöhemmässä vaiheessa osa hahmoista saa ”omat jaksot”, joissa tapahtumia seurataan heidän kauttaan. Taistelutovereissa on kuitenkin myös yksi päähahmo, Richard Winters (Damian Lewis). Winters kuului Easy-komppaniaan heti alusta alkaen ja nousee sen johtoon Normandiaan hyppäämisen jälkeen. Winters on alusta alkaen poikkeuksellisen hyvä johtaja, ja hän nauttii komppanian sotilaiden luottamuksesta. Richard Winters on demokraattinen johtaja. Hän kuuntelee aina aliupseereitaan, ja on itse mukana toiminnassa. Jokainen Easy-komppanian sotilaista kunnioittaa Wintersiä, ja kuten sarjassa huomataan, he pitävät Wintersia edelleenkin yhtenä parhaimmista sotilaista.
Winters on loistava johtaja, ja sen takia on selvää, että hän tulee ylenemään armeijan hierarkiassa. Monien vaiheiden jälkeen Winters ylennetään, ja Easy-komppanian johtoon astuu Norman Dike. ”Potero” Normanina tunnettu ”johtaja” katoaa paikalta aina tilanteen alettua, ja jättää johdon aliupseereille, yleensä Carwood Liptonille (Donnie Wahlberg). Johtajana Dike edustaa ”anna mennä”-tyyppiä. Diken johtajuuskausi jää kuitenkin lyhyeksi miehen jäätyessä taistelukentällä. Easy-komppanian johtoon astuu Ronald Speirs (Matthew Settle), joka vakuuttaa Easy-komppanian kokeneet sotilaat rohkeudellaan ja esimerkillään. Speirs saavuttaa suosion miesten keskuudessa, ja jatkaa komppanian johtajana.
Vaikka Taistelutovereissa on selkeästi esillä eri johtajatyyppejä, on sen parasta antia kuitenkin Easy-komppanian miesten läheisyys. Jokainen sotilas ”rakastaa” toisiaan, ja tämä näkyy hyvin. Miestä ei jätetä loukkaantuneena vihollisten armoille, jos pelastaminen vain on mahdollista. Oma henki ei merkitse mitään, kun kaveri on hädässä. Pientä kritiikkiä voi antaa siitä, että sarjassa tämä yhteishenki ja yhteenkuuluvuus eivät välity niin hyvin kuin kirjassa, mutta sarjassakin se välittyy tarpeeksi hyvin. Tästä päästään sarjan ylivoimaisesti vahvimpaan asiaan, sillä porukan yhteenkuuluvuus välittyy myös katsojan tunteisiin. Kun joku komppanian sotilaista loukkaantuu, huomaa katsojakin olevansa vähintään hieman tunteellinen. Sotasarjalle tämä on iso plussa, sillä liian usein käy niin, että henkilöiden loukkaantuminen tai kuolema jää vain etäiseksi tapahtumaksi, joka ei hetkauta katsojaan mitenkään. Kun sarjan vielä katsoo useamman kerran, tuntee katsoja jotenkin olevansa osa komppaniaa. Jotkin tapahtumat vetävät isommankin katsojan hiljaiseksi.
Sarjan näyttelijäsuoritukset ovat uskomattoman hyviä. Suurin osa näyttelijöistä on melko tuntemattomia, jolloin katsojan on helpompi samaistua hahmoihin. Helposti pystyisi antamaan kritiikkiä siitä, että välillä on vaikea uskoa, että hahmot ovat tosiaan vasta reilusti alle kolmikymppisiä, suurin osa alle 25-vuotiaita. Toisaalta on ymmärrettävä sekin, että sodassa nuoret miehet karaistuvat melko nopeasti, ja Ambrosen kirjassa olevat kuvat osoittavat sen varsin hyvin. Näyttelijät olivat sarjaa tehtäessä vielä kuitenkin kohtuullisen nuoria (kolmenkympin molemmin puolin), joten ikäero oikeisiin hahmoihin ei olut kovin suuri.
Damian Lewis tekee yhden elämänsä parhaista suorituksista Dick Wintersina ja vaikka mies on nähty isoissa rooleissa Taistelutovereiden jälkeen, pysyy hän suurelle osalle katsojista aina Dick Wintersina. Tämä tosin koskee myös melkein kaikkia muitakin näyttelijöitä ja usein jotain elokuvaa tai sarjaa katsoessa tulee todettua ”Hei, tuohan on Lipton”.. Tämä vain vahvistaa sitä tosiasiaa, että Taistelutoverit todellakin vetoaa katsojaan, ja jää näin hyvin mieleen. Donnie Wahlberg on loistava nöyränä Carwood Liptonina, joka on yksi Easy-komppanian kantavia voimia. Käytännössä arvostelussa voisi listata koko näyttelijäkaartin, sillä niin hyvin näyttelijät hoitavat hommansa. Maininnan kuitenkin ansaitsevat Joe Toyea näytellyt Kirk Acevedo (Ozin Miguel Alvarez), Donald Malarkeya tulkinnut Scott Grimes (myöhemmin Teho-Osastossa Dr. Archie Morris) ja Frank John Hughes, joka näyttelee loistavasti Bill Guarnerea aina puhetyylistä ja suun asennosta lähtien.
Taistelutoverit on yksi parhaista sarjoista ikinä. Se kestää lukuisat katselukerrat ja koskettaa yhtä paljon jokaisella kerralla. Siihen ei kyllästy ikinä, vaan joka kerta se tarjoa jotain uutta. Parhaiten sarja toimii silloin, kun katsoja on tutustunut Ambrosen alkuperäisteokseen. Silloin sarja avautuu yhtä paremmin, ja silloin se myös koskettaa yhä enemmän. Taistelutoverit on lähes täydellinen kokonaisuus, joka ei sorru virheisiin missään vaiheessa. Siinä ei ole usealle elokuvalle tuttua jenkkipropagandaa, ja esimerkiksi saksalaiset kuvataan aivan normaaleiksi ihmisiksi. Iso plussa tulee myös siitä, että sarja on todella uskollinen alkuperäisteokselle. Isoja muutoksia tai lisäyksiä ei ole tehty, vaikkakin jotkin tapahtumat saattavat olla eri järjestyksessä, tai eri henkilöt tapahtumien keskipisteenä.
Sarjan taistelukohtaukset ovat uskottavia ja todellisen tylyjä ja rankkoja. Sotaa ja sen vaaroja ei romantisoida isänmaallisella propagandalla, vaan asiat näytetään sellaisina kuin ne ovat. Realistisen tuntuinen. Taistelutoverit nojaa vahvasti draamaan, vaikkakin taisteluja on sarjassa tietenkin runsaasti. Easy-komppanian piti päästä kotiin muutaman kuukauden taisteluiden jälkeen Saksan luhistuessa Yhdysvaltain voiman edessä, mutta komppania päätyikin taistelemaan Euroopassa huomattavasti pidempään. Yksikään mies ei ollut sodan jälkeen entisensä. Sarja loppuu Dick Wintersin haastattelupätkään, jonka hän lopettaa lainauksella Easy-komppanian sotilaan kirjeestä:
“I treasure my remark to my grandson who asked, “Grandpa, were you a hero in the war?” Grandpa said, “No… but I served in a company of heroes”Yksi lause pystyy tiivistämään täydellisesti Easy-komppanian ja sen jäsenten yhteenkuuluvuuden niin hienosti, että se vetää katsojan todella hiljaiseksi.
