Siinä missä Hollywood on jäänyt pahasti pelkkien uusintaversioiden ja turhien jatko-osien varaan kauhugenre-tehtaalla, The Mistiä ja paria poikkeusta lukuunottamatta, on puolestaan Eurooppa kunnostautunut tällä genrellä viime vuosina huomattavasti ja laadullisesti. Erityisesti Ranskasta, Espanjasta ja Brittanniasta on lähtöisin monia hyviä kauhuelokuvia, joista Hollykylä vääntää jo kiireessä remakeja. Xavier Gensin (Hitman) ohjaama ja käsikirjoittama esikoisteos Frontière(s) (2007) on todellinen painajaisteos, jonka brutaalinen ja audiovisuaalinen asenne hakee hetken vertaistaan kilpailijaa, ja saa jopa Hostelit, Haute Tensionit ja Wolf Creekit näyttämään kevyiltä viihde-elokuvilta.
Frontière(s) käynnistyy mellakalla Pariisissa, jossa eräs puolue on voittamassa vaalit. Kuusi henkinen nuorisojoukko on tehnyt tämän keskellä ryöstön ja yhtä heistä on ammuttu. Porukka jakautuu kahtia, toiset vievät haavoittuneen ystävänsä sairaalaan ja toiset saapuvat pienessä kylässä sijeitsevaan motelliin. Paikalla kaksi naista toivottaa heidät tervetulleiksi, kun toinen ryhmä on tulossa kovaa vauhtia samaan motelliin. Valitettavasti kenelläkään ei ole aavistusta, että tämän motellin omistamalla perheellä on mielenterveydellisiä ongelmia, joka selviää monille vasta tietyllä hetkellä.
Frontière(s) on sanalla sanoen viime vuosien brutaalimpia ja tylyimpiä kauhuelokuvia, joka ottaa katsojalta heti ensimmäisistä kuvista lähtien luulot pois. Kuvat Pariisin mellakoista antavat vasta lähtölaskentaa, sille mitä tarinan edetessä on luvassa ja ei ole todellakaan mikään ihme, että jopa jenkeissä tälle on pamahtanut NC-17. Harvemmin näkee yhtä tehokasta esikoisohjausta kuin Xavier Gens tekee tässä elokuvassa ja todella toivon, että Gens ei jää Hollykylän studioiden pelinappulaksi, vaan jatkaa tällä samalla linjalla, tosin kyllä se Hitmankin kelvollinen elokuva oli.
Frontière(s) kestää melkein kaksi tuntia, mutta tuon ajan elokuva suorastaan naulitsee katsojan sohvan nurkaan kokemaan äärimmäisen fyysisen goren täyttämän matkan ihmismielen hulluuteen ja sanoin-kuvailemattomaan pahuuteen. Frontière(s)in gore- ja splätter-efektit ovat sen verran aidosti toteutettu, joten aivan herkimille katsojille, tätä ei ihan heti kannata lähteä suosittelemaan (luvassa on mm. ihmisen paisto 500 C:n höyryssä). Xavier Gens saa myös alusta lähtien katsojan välittämään pääosanesittäjistä, vaikka useat lähtevätkin yllättäen pois elokuvasta, mutta eipä ainakaan ole selvää, että kuka kuolee ja missä vaiheessa.
Audiovisuaalisesti Frontière(s) on harvinaisen hienoa työtä, kun elokuvan likaiset Pariisin slummit ja räjähjäinen maalaistalo näyttävät juurikin niin puisevilta paikoilta, puhumattakaan sikalasta, jossa tämä kiva perhe ihmisuhrejaan säilyttää, tuntuu pitkään elokuvan loputtuakin takaraivossa. Pääroolissa oleva Karina Testa Yasminen roolissa tekee fyysisestä hienon roolin, eikä Samuel Le Bihan huono ole. Muu porukka onkin hieman tuntemattomampaa, mutta erityisestä tämän iljettävän ihanan perheen jäsenet osaavat nostaa katsojassa vihaa todella paljon. Jean-Pierre Taieb on säveltänyt elokuvaan yhtä aikaa hyytävän jäätävät, että surulliset scoret, jotka toimivat loistavasti.
Kokonaisuutena Frontière(s) on yksi 2000-luvun julmimmista ja tehokkaimmista kauhuelokuvista, jonka jälkeen olo on hieman kylmä. Ai niin, monet kauhusivustot ovat kehuneet tässä nähtävää sirkkelikohtausta yhdeksi tyylikäimmistä kohtauksista kauhuelokuvissa pitkään aikaan – allekirjoittanut kuittaa tuon.
