Nigthmare on Elm Street – sarjan viimeisessä elokuvassa muuttuu koko meininki. Seitsemäsosa ei noudata aiempien osien tyyliä, vaan ottaa itselleen erikoisen sekä loistavan tyylin, jossa ensimmäisestä ja kolmannesta osasta tuttu Heather Langenkamp esittää Heather Langenkampia eli itseään. Tällä kertaa painajainen kohtaa todellisuuden, kun Heatherin mies kuolee auto-onnettomuudessa, myös Heather saa pilasoittoja, joissa uudelleen ja uudelleen kuuluu samainen loru, jota olemme kuullet jo kuusi osaa aikaisemmin. Myös muita Elm Sreetin elokuvien parissa työskenteleviä saa tuta karmean kohtalon. Heatherille alkaa valjeta, että Freddy on todellinen, eikä Wes Cravenin mielikuvituksen tuote.
Seitsemäs Elm Street –elokuva yllättää todenteolla, ja elokuva kuuluukin sarjan parhaimpiin osiin, ja ainoastaan ykkönen on tätä parempi. Todellisuutta vääristelevä elokuva tuntuu niin hyvältä kuin se voi olla. Craven onnistui ensimmäisellä osallaan, eikä petä viimeisellä.
Itse Freddy hahmo ei ole viimeisessä osassa paljoa mukana ja vasta loppuvaiheilla Freddy pääsee näyttämään kunnolla kyntensä. Silti elokuva on loistava, kun kaikissa kohtauksissa tunnelma on kohdallaan. Näyttelijät ovat yllättävän hyviä, jopa Langenkamp pystyy olemaan todellinen, vaikka välillä hän ärsyttääkin.
Freddy-boksi, joka sisältää kaikki Freddy-elokuvat, lukuun ottamatta Freddy vs. Jason –elokuvaa, on loistava ostos elokuvien faneille. Vaikka elokuvien taso vaihtelee yllättävän paljon, on ne silti hankkimisen arvoisia. Ketäpä ei haluaisi nähdä Freddyä heittelemässä siistejä one-linereitä ja tappamassa? Niinpä, ja otetaan vielä Freddy-elokuvat paremmuusjärjestyksessä: Nightmare on Elm Street 1, 7, 3, 4, 6, 5, 2.
