George Clooney on eräs kantaaottavien ja poliittisesti tiedostavien amerikkalaisnäyttelijöiden klikin näkyvimpiä hahmoja. Miehen vuonna 2005 ohjaama draama Good Night, and Good luck. on hyvä esimerkki siitä, mitä syntyy kun lähdetään tekemään elokuvaa osaavalla tiimillä, älykkäällä käsikirjoituksella ja hyvällä tyylitajulla. Sanomaakin on mukaan sotkettu, ja lopputuloksena on mahdollisesti vuoden 2005 paras elokuva.
Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo Edward R. Murrowsta (Strathairn), uutisohjelmaa juontavasta toimittajasta joka kaverinsa Fred Friendlyn (Clooney) kanssa alkaa vastustamaan senaattori Joseph McCarthyn (McCarthy, vain arkistopätkissä) ajamaa mccarthyismiä, pakonomaista kommunisminvastaisuutta jonka mukaan jokainen sosialisti on maanpetturi. McCarthy saa puolelleen aina vain lisää amerikkalaisia ja kylmän sodan ahdistuneessa ilmapiirissä halutaan päitä vadille, sillä onko uhri syyllinen ei ole väliä. Media ei halua tai uskalla kyseenalaistaa mccarthyistien toimia, ja pian ainoa näkyvä vastaääni on Murrow.
Elokuva on tehty aivan loistavalla tyylitajulla. Tästä kertoo jo se, että koko elokuva on mustavalkoinen. Paitsi että se tuo kuvanlaatuun kaunista pehmeyttä, se antaa elokuvalle viehättävän, 1950-lukulaisen tyylin ja täysin jäljittelemättömän tunnelman. Tähän samaan tyyliin on toteutettu myös koko muu elokuva ja tunnelma on erinomainen. 1950-luvun miljöö näyttää autenttiselta (tai mistäs minä tiedän kun en ollut syntynytkään!) ja näyttelijät ovat sanalla sanoen loistavia. Erityismaininnan ansaitsevat pääkaksikko Strathrairn ja Clooney. He eläytyvät rooleihinsa uskomattomalla taidolla ja tekevät hahmoista eläviä ihmisiä. Valitettavasti muut henkilöhahmot jäävät vastaavasti kovin ohuiksi – tosin elokuvassa ei ylipäänsä ole kuin muutama sivuhahmo.
Clooney ohjaa taidolla. Tunnelma ei missään vaiheessa lässähdä eikä rainassa nähdäkseni ole suurempia anakronismejä. Lyhyydestään huolimatta elokuvaan on saatu kaikki tarpeellinen ilman että homma menisi pelkäksi asioiden vyöryttämiseksi ruudulle. Tylsäksikään elokuva ei misään vaiheessa käy vaikka suurimmaksi osaksi koko pätkä tapahtuu Murrow’n studiossa. Päinvastoin Good Night, and Good Luck. onnistuu epätavallisesta aihepiiristään huolimatta olemaan jopa jännittävä, kun Murrow käy yhden miehen sotaansa sananvapauden puolesta.
Sanalla sanoen kyseessä on erinomainen elokuva, joka on tyyliltään suorastaan hienostunut. Se on myös hieno osoitus siitä että elokuva ei ole pelkkää viihdettä, vaan se voi olla myös kantaa ottava taiteenlaji. Elokuva myös todistaa ettei amerikkalaiselokuvien maailma ole aina niin… mustavalkoinen kuin usein väitetään (valitettavasti “Pearl Harbor” -tyyppisten pateettisten rymistelyiden tulva antaa ymmärtää toista). Tarkasti historiassa pitäytyvänä Good Night, and Good Luck. toimii myös mielenkiintoisena oppituntina Yhdysvaltojen historian vaietummasta jaksosta. Erityismaininnan ansaitsee myös viehättävä jazz-ääniraita. Ainoastaan muutamat pikku puutteet laskevat arvosanaa, mutta niistä huolimatta kyseessä on eräs 2000-luvun parhaista elokuvista.
