Mukavasti Suomen 100-itsenäisyysvuotta juhlistamaan julkaistu Tom of Finland on mielenkiintoinen, koskettava tarina ajasta, jolloin homous oli rikollisuutta ja katsottiin siitä eteenpäin vielä sairaudeksi. Näiden rankkojen aikojen varjoista kumpusi maailmalle Touko Laaksonen ja hänen ikoniset homoeroottiset kuvitukset, joista ei huumoria ja fetisismiä puuttunut. Mies, joka tänään tunnistetaan vallankumouksellisena ja yhtenä suurimmista seksuaalivähemmistöjen puolestapuhujana sekä vapaussoturina ei ehkä ole Suomen kiitetyin taiteilija, mutta kaikkien aikojen tunnetuin silti. Ehkä se riittääkin.
Toukon kaksoiselämä itseään sekä Tom-nimikkeen suojissa maailmalla herätti pari vuotta sitten mielenkiintoni. Alunperin olin ehtinyt seurata Tomin elämästä kertovan indie-produktion edistymistä mikä kolahti lopulta Domen elokuvan kanssa ja syntyi riita tekijänoikeuksista. Vapaamielisempi ja sanoinkuvaillen uskollisempi näkemys Tomin taiteesta jäi taka-alalle, mutta ei se minua paljoa haitannut, sillä Karukosken luoma visio tästä nerosta voitti minut puolelleen jo ensimmäisistä kuvista ja trailerista lähtien. Elokuvan katsoneena on pakko ylistää tuota äsken mainittua traileria, koska se ei paljasta juuri mitään. Pienenä vinkkinä voin kertoa, että kohtauksista useat ovat harhaanjohtavia.
Tom of Finland on kansainvälisellä tiimillä luotu paketti, jossa ovat olleet mukana jopa Amnesty International. Se on Suomen varmasti tähän asti merkityksellisin viihdetuotos. Vaikka elämänkertana se on yksi parhaista, omaa taustatyötä tehneenä minulla jäi pari asiaa hampaankoloon. Sen kummemmin paljoa pilaamatta elokuvan juonta, haluaisin osoittaa pari asiaa, jotka olisivat auttaneet minua antamaan elokuvalle täydet pisteet:
Ensinnäkin, elokuva ei loikkisi ajasta toiseen, palaten aina aika-ajoin menneeseen tai katsahtaisi tulevaisuuteen ja yleisestikään aikajanat eivät heittäisi tarinankerronnallisessa mielessä iloisesti häränpyllyä. Elokuva alkaisi englanninkielisenä narraationa, jonka ääni kuuluisi allekirjoittaneen mielestä oikeutetusti Durk Dehnerille, joka on Californiassa sijaitsevan Tom of Finland Foundationin perustaja — miehelle, joka tunsi Tomin läpikotaisin. Tämä esittelisi meille miehen, joka muutti maailmaa. Me emme katselisi nahka-asuun sonnustautunutta vanhaa Toukoa vaan nuorta puberteetin kynnyksellä olevaa poikaa, joka taskulampun valossa, saappaat jalassa, salaa yöllä piirtelee jo niin nuorena noita fantastisia kuvia. Samaan aikaan alkutekstit vilahtelisivat ruudulla ja kenties useat Tomin tunnetuksi tulevat kuvat vilahtaisivat läpinäkyvästi. Näiden alkutekstien ajan katsoisimme Toukon kasvavan 20-vuotiaaksi kun tuli hänen aikansa lähteä sotimaan ja hän hävitti kaikki tekemänsä kuvat. Sodassa tämän kerrottiin kokeneen intiimin kanssakäymisen saksalaisen sotilaan kanssa, mikä olisi ollut mielenkiintoista seurattavaa. Samalla mahdollisuus luoda draamaa Toukon ja tämän siskon välille Toukon mennessä yhteen siskonsa ihastuksenkohteen, Nipan kanssa ja Nipan kuollessa hukataan täysin. Ne vain jätetään pois ja ne tapahtuvat kaiken ulkopuolella. Sen lisäksi olisi ollut mukava yhä enemmän nähdä sitä vaikutusta ja kasvavaa hälinää Toukon työstä, jota se sai aikaan maailmalla. Tämän muu perhekin jätetään täysin varjoon. Kronologisesti kulkeva tarina lopulta saavuttaisi sen pisteen, jossa Touko on vanha mies, jossa tällä olisi pitänyt olla hieman rahvaampi ääni. Elokuvan päättyessä olisi ollut mukava viettää parikymmentä lisäsekuntia katsellessa kuvia oikeasta Touko Laaksosesta ja lukea siitä millainen hän oli tosiaan niillä viimeisillä päivillään, mihin hänet haudattiin, käykö hänen haudallaan faneja, mitä hänen taiteensa ja vaikutusvalta merkitsee tänään jne, jne. Oli myös hieman surkeaa kun trailerissa kuultu upea musiikki ei ollutkaan osana elokuvaa ja yksi minua itseäni rasittava asia on, että jo täydelliset trailerin paljastamista kohtauksista osa oli kuvattu uudestaan ei enää niin yhtä hyvällä tavalla ja jotakin oli jätetty pois.
Siinä on pari nitpickia omasta puolestani. Ehkäpä Dome voisi koettaa elokuvan DVD- ja Blu-ray-julkaisua varten kuvata tällaiset osiot pidennettyä versioita varten. Saahan sitä toivoa…
Muutoin on pakko nostaa hattua ohjaaja Karukoskelle, Pekka Strangin vahvalle pääroolille sekä muille näyttelijöille, tiimille (mukaanlukien tyrmäävä meikkausosasto), säveltäjälle ja kaikille rahoittajille sun muille jotka mahdollistivat tämän elokuvan. Se on oiva valistuspala Suomen historiasta ja kertoo hiljaisesta Kaarinalaispojasta, joka täysin tyhjästä, poissa silmien alta vahingossa loi vallankumouksen. Sen näkee erityisesti meillä koti-Suomessakin, sillä ei Tomille ole vain yhtä putiikkia omistettu, vaan tämän teoksiin perustuvia oheistuotteita on kaikkialla. Meidän tulee kunnioittaa hänen muistoaan, miettiä sitä aikaa minkä me aiheutimme homoseksuaaleille ja muille seksuaalivähemmistöille aikoinaan ja missä helvetissä he elivät, joutuen pakenemaan Californiaan avoimempien mielten turviin. Tätä elokuvaa katsoessa ei voi kuin sääliä niitä 77 maata, joissa homouskin on edelleen asia, joka voi viedä vankilaan tai johtaa kuolemaan.
Minä kunnioitan Touko Laaksosta ja ihailen Tom of Finlandia ja kiitän sitä, että pienellä maallamme on tuollainen ikoni, jonka mielipiteitä jakava suorasukainen taide ei vain kosketa homomiehiä, vaan myös naisia että myös meitä heteroja.
Tällaisia elokuvia lisää ja rohkeammin jopa vaikka yli kahden tunnin teoksia – kyllä minä katsoisin.
Hatunnosto Domelle ja onnea elokuvasta ja lycka till tuleviin projekteihin!
