En tiedä, onko kauhean hyvä enne jos tietää ihmisten suuttuvan arvostelusta jo ennen sen ensimmäisen lauseenkaan kirjoittamista loppuun…
Töröhuulinen Baby on gangsterijoukon audiofiili superkuski, jonka vanhemmat kuolivat ammoisessa liikenneonnettomuudessa – samassa, joka jätti Babylle pahan tinnityksen ja jota kaveri nyt koettaa peittää luukuttamalla musiikkia minkä ehtii. Kaikki elokuvan hahmot ovat rikoselokuvien klassisten arkkityyppien karikatyyrejä ja elokuva itsessään tarkoituksellisen pinnallista pop-viihdettä Quentin Tarantinon leffojen ja Mario Bavan [movie]Mies mustassa Jaguarissa[/movie] hengessä. Itse olen tainnut käyttää tällaisista aiemmin myös nimitystä ”pulp-elokuva”.
Kuten sanottua, tässä leffassa luukutetaan musaa lähes tauotta koko kahden tunnin keston ajan. Koska kyseessä on Edgar Wrightin aivotusten tuotos, editointia on monessa kohtaa myös suunniteltu synkkaamaan taustalla pauhaavien kappaleiden rytmin ja melodioiden kanssa ja jälki miellyttää. Mitään järin uutta ja omaperäistä tässä ei periaatteessa ole – Dziga Vertov teki samaa ja [movie]Entusiasmi[/movie]ssa vuonna 1931 – mutta tällaisten vähän poikkeavien ideoiden hyödyntäminen herran vuonna 2017 jaksaa parista vähän ylieditoidusta kohdastakin huolimatta ilahduttaa aina vaan.
Harmittavasti elokuvan tyyli on myös ehkä sen suurin kompastuskivi, ainakin joillekin. Ensimmäisen [movie]Guardians of the Galaxy[/movie]n jälkeen Hollywood on ilmeisesti päätellyt yleisön tykkäävän isojen radiokanavien soittolistojen paukuttamisesta elokuvissa ja kaikenkarvaisia kevyen musiikin klassikoita on siitä lähtien yritetty tunkea häiriöksi asti kaikkiin mahdollisiin leffoihin tyylistä viis.
Baby Driver taitaa olla koko tämän joutavan muotivillityksen äärimmäisin mahdollinen lakipiste, jota edemmäksi ei inhimillisen järjen mukaan taida olla mahdollista varmaan enää päästäkään. Riippumatta tämän elokuvan soundtrackin artistien tai biisien hyvyydestä tai huonoudesta, koko juttu alkoi ainakin itseäni tympimään jo ennen puoliväliä kun Baby Driverin toimintakaahailu alkoi tuntua pelkältä levy-yhtiöiden, Applen, Disneyn ja Pepsodentin supercoolilta kaksituntiselta mainokselta kuin itsenäiseltä nautittavalta viihde-elokuvalta.
Olen hyvin pahoillani.
En kyllä itse täysin ymmärrä Baby Driverin saamaa suosiota ja ylistyssanoja, mutta kai tämän aivottomana ja helppotajuisena kevyenä pulp-viihteenä katsoo siinä missä esimerkiksi [movie]Flash Gordon[/movie]in ja [movie]Barbarella[/movie]nkin. Ei tämä missään nimessä kai huono elokuva ole, mutta Edgar Wrightin kaltaiselta kaverilta olisin ainakin itse odottanut jotain vieläkin päräyttävämpää.
