Vuosia sitten katselin mummolani vintin pienestä kirjahyllystä luettavaa illaksi. Löysin sieltä pokkarin, joka kuului Richard Shapirin ja Warren Murphyn kirjoittamaan Remo-kirjasarjaan. Siinäpä se tuli luettua parissa päivässä, jättäen loistavan jälkimaun ollessaan melko omaperäinen teos kiinnostavalla idealla ja mustalla huumorilla. Jälkeenpäin kiinnostuin sarjasta enemmän ja aloin lukemaan lisää osia pokkarisarjasta. Muutaman kirjan jälkeen minulle selvisi, että kirjojen pohjalta on tehty elokuva. Tottakai kiinnostukseni heräsi taas ja loppujen lopuksi sain Remo Williamsin DVD-julkaisun käsiini.
Ja nyt siihen elokuvaan, juoni kuulostaa tältä: Sam Makin (Fred Ward) on yövuorossa vahtimassa autiota satamaa, mutta iltahan loppuu lyhyeen kun Sam raivataan autoineen sataman laiturilta veteen hukkumaan. Sen jälkeen Sam herää sairaalan vuoteesta huomaten pärstänsä muuttaneen muotoaan ja vanhan identiteettinsä pyyhkiytyneen elävien kirjoista kuolleiden kirjoihin. Salainen järjestö CURE on lavastanut hänen kuolemansa ja haluaa kouluttaa miehestä luoteja väistelevän tappajan, joka tulisi suojelemaan USA:n valtiota kaikilta sen vihollisilta. Kouluttajaksi astuu korealainen Sinanjun mestari Chiun (Joel Grey). Sinanju sattuu olemaan tuhansia vuosia vanha ja ylivoimainen kaikkia muita taistelulajeja verratessa. Sinanju on aurinko, kaikki muut varjoja. Chiun opettaa asennevammaisesta juntista aseettoman ja vaarallisen, jonka kyvyt venyvät normaali ihmisen silmissä lähes yliluonnollisen puolelle… hänen nimensä on Remo Williams.
Remon ensimmäinen duuni onkin asetehtailija George Groven (Charles Cioffi) hämäräpuuhien analysoiminen, kuten armeijalle markkinoinat aseteollisuudesta liukuhihnalta tulevia piraattikiväärit, joiden laadusta pohatta ei välitä paskaakaan. Kuvioissa on myös salaperäinen satelliitti, jonka olinpaikkaa ja olemassaoloa Remon täytyy selvitellä. Leffan jatkojuoni ei kovin kiinnostavalta näytä ja se osoittautuu yhdeksi huonoksi puoleksi elokuvassa.
007-elokuvista tuttu Guy Hamilton on tehnyt kelpoa työtä Williamsissa, eli samaa vanhaa kaavaa käyttäen rutiinilla. Kohtaukset on kuvattu tyylillä, tuntuma on hieno ja varsinkin kohtaukselle, joka sijoittuu Vapauden patsaalle täytyy nostaa hattua.
Näyttelykin toimii varsin hyvin. Fred Ward tekee äijämäisen hyvän roolisuorituksen Remona ja on osannut sisäistää hahmon asenteen ja käyttäytymisen selvästi, koska se saa elokuvan ja kirjojen Remon näyttämään identtisiltä. Hän oli oikea mies rooliin.
Shown kuitenkin varastaa Joel Grey esittäessään hienosti vanhaa, vaativaa ja Remo näkökulmasta pirullista korealaista. Hahmosta annetaan samalla huvittava, että vakava kuva. Elokuvan paras puoli on Remon ja Chiunin kemiat, jotka pelaavat yhteen täydellisesti. Tähän elokuva suurilta osin onneksi nojaakin ja leffalle annetaan tunnelma, jota ei liian vakavasti kannata ottaa. Opettavainen ja vaativa asenne vastaa kyyniseen ja sarkastiseen asenteeseen, kultaa.
Vaikka Grey esittääkin vanhaa miestä, ei hän vanha kuitenkaan ollut. Maskeeraus on siis pelannut myös loistavasti, joten ei ihmekään, että tästä syystä leffa sai ehdokkuuden Oscar-pystille. Myös musiikki on loistavaa. Siinä sekoitetaan itämaista musiikkia ja tiukkaa tunnelmamusiikkia syntikalla, kuin myös itse pääteema orkesterivoimin.
Huonot puolet jatkojuonen lisäksi alkavat ensinnäkin leikkauksesta. Se on varsin syvältä joissain kohdin, kuten muutamassa tappelukohdassa. Tappelukohdissa on myös se ongelma, että ne ovat välillä lapsellisen näköisiä, jopa noloja. Kirjoissa väkivalta oli brutaalia ja nyt elokuvassa se on kesyä, enintään sitä slapstick-actionia muistuttavaa mätkintää.
Yhteenvetona Remo Williams on toimiva kasarileffa hyvällä huumorilla, viihdyttävällä idealla ja nokkelalla dialogilla, mutta parempaankin olisi vielä pystytty. Juoni on selvästikin kirjasarjan ensimmäisestä osasta, mutta sitä jatkava kummallinen teollisuuspohatan pysäyttäminen on varmaan huonoin idea, jota voitaisiin keksiä tällaiseen elokuvaan. Remo Williamsista ajateltiin aikoinaan tehdä James Bondien kaltainen elokuvasarja, mutta suosiota ei herunut oikein millään. Siitä huolimatta leffa toimii hyvin yksittäisenä teoksena ja ansaitsee tulla tarkastelluksi jokaisen elokuvaharrastelijan silmien alla.
