Psykopompokset ovat sielujen saattajia joiden tehtävä on kuljettaa vastakuolleet sielut tuonpuoleiseen. Stephen Kingin romaanissa Pimeä puoli ja George A. Romeron ohjaamassa ja sovittamassa elokuvaversiossa varpuset tekevät kyseistä virkaa ja ne tekevät sen tehokkaasti.
Thad Beaumont (Timothy Hutton) on kirjailija jolle tehtiin lapsena aivoleikkaus kasvaimen poistamiseksi. Kriitikoiden ylistyksestä huolimatta ei hänen työnsä oikein ottanut leiville, joten Beaumont keksi salanimen George Stark joka kirjoittaa väkivaltaisia rikosromaaneja. Fred Clawsonin (Robert Joy) nimeä kantava nulju yrittää kiristää Beaumontia onnistuneen päättelyn tuloksilla, mutta Beaumont päättää laittaa Starkin lopullisesti jäihin itse. Se taas ei miellytä Starkia (Timothy Hutton) itseään, sillä hänkin haluaa elää, joten Beaumont on saatava kirjoittamaan Starkia uudelleen. Sheriffi Pangborn (Michael Rooker) toimii tapahtumien tarkkailijana joka yrittää löytää vähemmän raflaavan selityksen syntyville ruumiille ja vaimo Liz (Amy Madigan) ottaa tilanteen asianmukaisella vakavuudella.
Amy Madigan Michael Rooker ja muut humut tekevät tukiroolinsa asianmukaisella taidokkuudella ja erityisesti Rookerin suoritus karuna, mutta oikeudenmukaisena sheriffinä ansaitsee pisteet. Kuitenkin nämä laadukkaat sivuosat ovat kirjaimellisesti sivuosia, sillä Romero tietää tasan tarkkaan keistä tarina kertoo.
Timothy Hutton ei Thad Beaumontina herätä minkäänlaista huomiota tai kiinnostusta henkilönä joka varmasti onkin ollut tarkoituksena. Jokamieskirjailija on kuitenkin olennainen kanava joka tuo esiin sen pimeän, aggressiivisen, animaalisen puolen joka käryttää sätkää, ryypiskelee viskiä, kaahaa muskelikaaralla ja tappaa kyselemättä ja nauttien kyseisestä väkivaltaisesta osuudesta. George Starkin erilaisuus Beaumontiin verrattuna on puvustusta ja meikkiä syvempää ja kyseessä onkin eloisa ja vaarallinen pahis missä kuitenkin on muutamia hassulta vaikuttavia piirteitä jotka kylläkin vain alleviivaavat kyseisen retkun valtavaa egoa. Erinomaisen hyvä suoritus Huttonilta juurikin voimakkaan kontrastin vuoksi ja näiden kahden klimaattisen metafyysinen kohtaaminen on erityisen tiivisluonteinen.
Vaikka tekninen toteutus on täysin riittävä ja mukana on värikäs, eloisasti esitetty pahis ja kontrastia muodostava tylsä hyvis niin lopputulos ei ole mitenkään klassinen. Tarina etenee hieman liian nopeasti ja vaikka sovitus on ansiokkaasti tehty on heikkoutena se että kyseessä ei ole kirjailijan vahvimpia romaaneja, joten lopputulos on toimiva, mutta ei mitenkään ihmeellinen kauhupläjäys. Todistaa ainakin sen että George A. Romero osaa ohjata muutakin kuin zombievallankumousta.
