Stage Fright – (suom. Esirippu laskee) kuuluu jännityksen mestariksi kutsutun Alfred Hitchcockin pitkän uran tuntemattomampiin töihin. Samalla vuosikymmenellä ilmestyneet Takaikkuna ja Vertigo luetaan usein täysin ansaitusti mestarin ja jopa koko elokuvateollisuuden hienoimpien ja merkittävimpien spektaakkeleiden joukkoon, joten voi olla mielenkiintoista nähdä, oliko Allulla homma hanskassa jo muutamia vuosia aikaisemmin. Leffan jälkeen voi todeta, että ei ehkä yhtä hyvin, mutta hallussa kuitenkin. Vuonna 1950 valmistunut trilleri on pienimuotoista, jopa vaatimatonta jännitysviihdettä, mutta sisältää kuitenkin yllättävän paljon ohjaajan kuuluisammissakin teoksissa kovasti viehättäneitä piirteitä.
Tarina kertoo Eve Gillistä (Jane Wyman) joka yrittää keinolla millä hyvänsä todistaa pitkäaikaisen ystävänsä ja salaisen ihastuksensa Jonathan Cooperin (Richard Todd) syyttömyyden, ja mikä muukaan rikos olisi kyseessä kuin murha. Oikea syyllinen vaikuttaisi olevan kylmä, tiukkakasvoinen näyttelijädiiva Charlotte Inwood (Marlene Dietrich), ja eukkohan pitäisi siis saada kiikkiin mahdollisimman nopeasti. Asioita kuitenkin mutkistavat Cooperin tunteet Inwoodia kohtaan, sekä hurmaava rikosetsivä Wilfred ”Ordinary” Smith (Michael Wilding).
Juoni vaikuttaa aluksi melko perustavaralta, mutta mukaan on onneksi saatu muutamia erittäin ovelia käänteitä, jotka tekevät tarinan seuraamisesta huomattavasti mielenkiintoisempaa. Kaikki huipentuu luonnollisesti jännittävään loppukliimaksiin, joka tälläkin kertaa on erittäin hyvin rakennettu, toteutettu ja näytelty. Ennen esiripun laskeutumista saa todella pidättää hengitystään.
Esirippu laskee ei kuulu Hitchcockin kärkiosastoon, mutta on silti yllättävän toimiva ja tietyllä tapaa viehättäväkin vanhanaikainen jännityselokuva. Tapahtumat etenevät hitaasti ja dialogia on paljon, mutta leffa ei missään vaiheessa tunnu tylsältä, sillä harkitut jännitysmomentit oikeasti toimivat ja pitävät katseen visusti kiinni ruudussa. Useista mahdollisuuksista huolimatta Hitchcock ei kuitenkaan pääse luomaan jännitystä aivan samoissa määrin, kuin uransa parhaimmissa töissään. Tämä onkin elokuvan suurin puute; valitettavaa ei pahemmin löydy, mutta samat asiat on tehty huomattavasti paremmin ja kiehtovammin mestarin muissa elokuvissa.
Näyttelijäpuoli on hoidettu hyvin. Jane Wyman tekee perusroolisuorituksen pelokkaana naissankarina, onnistuen kuitenkin vangitsemaan katsojan sympatiat puolelleen. Parhaimmista suorituksista vastaavat Richard Todd sympaattisena, mutta paikoittain hieman häiriintyneen oloisena miespolona, sekä Marlene Dietrich, joka onnistuu tuomaan kylmään ja epämiellyttävään hahmoonsa yllättävän paljon karismaa.
Elokuva osoittautui erittäin positiiviseksi yllätykseksi melko alhaisiin ennakko-odotuksiin nähden. Kyseessä on erittäin viihdyttävä ja mielenkiintoinen trilleri, joka muutamista vanhentuneista kohtauksistaan huolimatta tarjoaa juuri sitä mitä jännityksen mestarilta sopii odottaakin. Hitchcock-mittarilla Stage Fright sijoittuu keskikastiin, sillä kuten aiemmin mainittu, elokuvan hienoimmatkin kohtaukset on toteutettu vielä hienommin miehen paremmissa töissä, eivätkä tarina tai hahmot muutamaa ilahduttavaa käännettä lukuun ottamatta nouse merkittävästi yli sen standardin, jonka Hitchcock on myöhemmillä ohjauksillaan itselleen asettanut. Joka tapauksessa suositeltava kokemus varsinkin Allun muusta tuotannosta pitäville ja toimivaa jännitysviihdettä ihan kaikille. Esiripun laskeuduttua en taputtanut, mutta hymyilin kyllä tyytyväisenä.
