Mitä useammasta komponentista kokonaisuus koostuu sen mutkikkaampaa sen toiminta on. Monty Pythonin neljäs ja viimeinen tuotantokausi todistaa sen, sillä pitkänhuiskea John Cleese ei ole enää mukana esiintymässä. Edellisillä kausilla mestarillista komediaa yhteistyöllä tehnyt kuusikko on dynamiikkansa menettänyt, mutta viiden jäljellä olevan työ on yhä hauskaa. Absurdista tajunnanvirrasta sävy on muuttunut selkeämmän jatkumon omaavaksi, mutta sketsimäisyys on yhä mukana. Tason laskun huomaa myös siitä että klassikkosketsejä on vain muutamia mukana, mutta nämä ovat aivan yhtä kunniakkaita Python-huumorin hetkiä. Kirjoitustyössä Cleese on kuitenkin mukana, joten kokonaan ilman Cleeseä ei Python TV-uraansa lopettanut.
Python-tiimin jäsenet tekevät erikoistumisiensa mukaiset roolit. Graham Chapman on ehkä ryhmän paras näyttelijä ja toimii mainiosti rooleissaan. Eric Idle toimittaa loistavan sekoilun RAF-slangin höpisijänä ja Michael Palinin jokamiehen olemus toimii mainiosti. Terry Jonesin vaikutus on enemmän kameroiden takana, mutta hän toimii mainiosti myös kameran edessä. Amerikkalaisvahvistus Terry Gilliam tekee myös muutamia esiintymisiä pääasiassa omituisena, meluavana sekopäänä joka ilmaantuu sketsiin ja katoaa yhtä nopeasti.
Viimeisellä kaudella Python-tiimin työstä puuttuu se tietty dynaaminen nerokkuus, mutta onneksi viiden jäljellä olevan jäsenen kyvyt riittävät tuottamaan toimivaa komediaa mikä kaikista arvokkaimpina myös ymmärtää lopettaa ennen kuin se taantuu pelkäksi surkeaksi parodiaksi itsestään.
Tietysti sarjaa seurasi kolme elokuvaa ja ikuisesti kestävä maine, mutta ne ovat ihan toinen tarina itsessään…
