Onhan se sota kauheaa aikaa. Täynnä pelkoa, vihaa, turvattomuutta ja järjettömyyttä. Kun tarkemmin miettii, niin noista aineksista voisi saada aikaan myös erittäin jännittävän seikkailun. Mietiessämme sota-ajan lapsia, niin päättelemme heti, että heillä kaikilla on ollut kurjaa. He ovat nähneet kuolemaa ja surua. He ovat varmasti joutuneet pelkäämään ja tuntemaan muita epämiellyttäviä tunteita. Heidän koulut ovat voineet keskeytyä muuttojen tai pommituksen vuoksi. He eivät välttämättä ole saaneet unta, koska ovat joutuneet mennä turvaan pommitukselta. Heidän isänsä ovat olleet rintamalla, kun he ovat yrittäneet samalla elää lapsuuttaan varsin ankeissa paikoissa. Tuskinpa kaikki lapset ovat kuitenkaan tunteneet sotaa niin epämiellyttäväksi kokemukseksi, vaan löysivät siitä aikoinaan jopa jotain positiivista.
Esimerkiksi Bill-poika kokee toisen maailmansodan varsin jännittävänä kokemuksena, sillä jokainen päivä tuo uusia yllätyksiä ja huiseja seikkailuja. Koskaan ei ole tylsiä hetkiä. Nukkumaanmenot myöhästyvät aina kivasti, kun ulkona räiskyy kovaääninen ilotulitus. Talot räjähtelee siinä samalla, mikä luo uusia leikkipaikkoja. Kranaatit ja pommit tekevät räjähtäessään kivoja sirpaleita, joita voi kerätä talteen. Koulua pitää kuitenkin käydä, mutta onneksi senkin keskeyttävät pommivaroitukset aina sopivin väliajoin. Perheen elämän rytmi menee vähän sekaisin sodan vierellä, mutta se tuottaa vain mukavaa vaihtelua. Bill alkaa tulla murrosikään ja uudet asiat alkavat kiinnostaa häntä. Nuoruuttaan elävä isosisko hengailee sotilasnuorukaisten kanssa samalla kun hermoileva äiti käy läpi sekavia tunnetiloja. Isä lähtee sotimaan, mikä on Billille lähes ainoa ikävä puoli sodassa. Onhan Billillä myös pikkusisko, joka osaa olla aina välillä erittäin ärsyttävä.
Rowanin perheestä kertova Odotuksia tuo erilaisen kuvan sota-ajan arkeen. Tämä syvästi inhimillinen teos hehkuu nimittäin elämänmyönteisyyttä ja optimismia huumorin avulla. Huumorin avulla ei yritetä saada aikaan mitään röhönauruja, vaan se on tapa katsella asioita. Hauskimmillaan Odotuksia on varsin hulvaton, mutta se salakavalasti myös satuttaa ja liikuttaa. Tunnelma on haikean nostalginen ja jokainen pystyy näkemään jonkinlaista tuttuutta omaan lapsuuteensa, vaikka ei olisikaan kokenut mitään sotaa. Tunteita ei puristeta katsojasta alleviivaavan pakottavasti, vaan tekemällä elokuvasta helposti samaistuttavan ja aidonoloisen. Ohjaaja-käsikirjoittaja John Boorman on kuitenkin tunnettu erikoisuuksistaan enemmän kuin realistisesta kerrontatyylistä. Niinpä hän nytkin johdattelee tilanteita yllättäviin suuntiin ja mukana on ihailtavan puhdasta naiiviutta, mikä luo enemmän lapsen näkökulman tuntua. Komediallisuudestaan huolimatta teos haastaa katsojansa ja heittää ilmaan roikkumaan puhuttelevia kysymyksiä.
Joku voi pitää tätä kuvausta ehkä jopa hieman loukkaavana. En tiedä yhtään, mitä mieltä sodan kokeneet ovat tämän elokuvan välittämästä kuvasta, mutta itse pasifistisia ajatuksia omaavana en koe tätä mitenkään loukkaavana. Sota näyttää aina välillä todellisen luonteensa, mutta vain taustalla. Elämänmyönteinen tunnelma on koko ajan pääosassa. Voihan filmin nähdä myös pasifistisenakin, mutta se taitaa tällä kertaa riippua ihan katsojan silmistä, vaikka ei tämä todellakaan asiaa puolusta. Leffa pohjautuu ohjaaja Boormanin omiin kokemuksiin, joten jonkinlaista pohjaa tällä näkemyksellä siis on.
Sodattomana sotakuvauksena Odotuksia on tavallaan aika pätevä, sillä ajankuvaukseen on selvästi panostettu. Lapsuuskuvauksena tämä on kuitenkin vielä parempi, sillä kyseessä on ennen kaikkea kertomus lapsuuden voimasta ja kyvystä etsiä aina positiivisia puolia. Pienet lapset eivät yleensä masennu, sillä he etsivät elämästä aina uusia puolia. Heille elämä on uusi asia, he eivät tiedä siitä vielä kaikkea. Tämän Odotuksia tuo selvästi esille.
Henkilöhahmoista on selvästi yritetty tehdä syviä kokonaisuuksia, mutta se jää hieman kehittelyn tasolle. Kuitenkin he ovat sen verran aidonoloisia kokonaisuuksia, että katsojalla on “hei, minähän tunnen jo nämä tyypit” -fiilis. Lapsinäyttelijä Sebastian Rice-Edwards tekee huikean roolisuorituksen Billin osassa, eikä muutkaan aika tuntemattomat näyttelijät tee ollenkaan huonoa työtä, mikä auttaa hahmojen aitouden illuusiossa. Myös sivujuonet jäävät vähän kehittelyn tasolla, sillä pientä selitystä jää kaipaamaan joiltakin osin. Lisäksi ylipituutta on aistittavissa, mutta tylsää ei tätä katsoessa kuitenkaan tule. Kun lopputekstit yllättäen saapuvat ruudulle, niin ei kaikkeen näkemäänsä ole tyytyväinen, vaikka selvästi piti näkemästään.
Lämminhenkinen Odotuksia tuo tuoreelta maistuvaa näkökulmaa sotaan. Toisesta maailmansodasta, historiallisista kuvauksista ja kasvukertomuksista kiinnostuneet varmasti pitävät. Ymmärrän, että miksi teos ei miellytä kaikkia, mutta allekirjoittanut nautti näkemästään. Brittiläinen komedia on aina ollut sydäntä lähellä, missä mielessä Odotuksia tarjosi yllättävän nautinnollisia hetkiä. Vaikka mielipiteiden kaksijakoisuuden ymmärränkin, niin sitä en käsitä, miksi leffa on hiljetty lähes hengiltä. Ehdottomasti tutustumisenarvoinen kokemus, vaikka ei kokonaisuudesta hirveästi lopulta pitäisikään. Minä pidän ja luultavasti siis moni muukin.
