Alle kymmenessä minuutissa [I]Elämä on ihanaa[/I] esittelee päähenkilön, hänen ympäristönsä ja tuo esille konfliktin (yksi monista) joihin hän liittyy. Varttitunnissa katsoja on oppinut lisää hänestä ja luonut peruuttamattoman mielikuvan miehestä joka kantaa nimeä Melvin Udall (Jack Nicholson) ja hän on melkoinen mulq. Harva elokuva onnistuu yhtä nopeasti esittelemään hahmonsa [B]ja[/B] pitämään heidät mielenkiintoisina koko elokuvan ajan.
James L. Brooks ohjastelee ja Mark Andruksen kanssa käsikirjoitettu leffa paiskaa olemassaoloon paitsi Melvinin myös naapurissa asuvan taidemaalari Simonin (Greg Kinnear) ja Frank Sachsin (Cuba Gooding Jr.) ja koska Simon on vielä avoimesti homo niin riesaa on luvassa. Läheisen ruokapaikan Carol (Helen Hunt) on ainoa joka sietää kärttyistä ukkoa. Kuitenkin ukko joutuu huolehtimaan [I]Canis lupus[/I]-nemesiksestään ja muutenkin joutuu sellaiseen tilanteeseen mikä alkaa kasvattamaan häntä ja koska kyseessä on optimistinen elokuva niin se suunta on parempaa ihmistä kohti. Ainakin dramaattisesti ja dialogi on äärimmäisen loistavaa ja repii irti nauruja aika rivakalla tahdilla.
Jack Nicholson on elokuvan dominoiva voima, mutta ilmaus ‘voima’ ei riitä kuvaamaan ehdottoman ansaitusti Oscar-palkinnon arvoista suoritusta. Objektiivisesti ottaen Nicholson ainoastaan kanavoi käsikirjoituksessa olevan hahmon ja tuo siihen uskomatonta eloa. Vaikka Melvin Udall on Kobe-pihvin tasoinen mulq niin käsikirjoitus tuo esiin myös Melvin Udallin inhimillisen puolen. Hän on yksinäinen ja kurja ihminen jonka sepustukset ovat jyrkkä kontrasti hänelle itselleen. Helen Hunt antaa loistavan vastasuorituksen loppumattoman kärsivällisenä Carolina joka on selvinnyt hyvistä ja huonoista hetkistä. Greg Kinnear antaa mainion apusuorituksen hahmona joka voisi olla ärsyttävä parodia, mutta ei ole sitä. Ainoastaan Cuba Gooding Jr. vetää rooliaan hienovaraista pidemmälle, mutta sen voi kuitata aiheellisena poikkeuksena. Lisäksi jokaiseen hahmoon liittyy juonilankoja ja yksityiskohtia jotka elävöittävät heitä ja elokuvan mikrokosmosta.
Lyhyesti sanoen tämä elokuva ei todista nimeään objektiiviseksi faktaksi, mutta se ainakin antaa vahvan perusteen sille ja rikkoo sen, sillä odottamattomasti anteliaan mulq:n teoille voi löytää itsekkään motiivin ja sitkeän yksinhuoltajan rohkeus ei ole ilmaista. En missään nimessä sano tätä elokuvaa romanttiseksi komediaksi, sillä ne ovat säännönmukaisesti surkeita, löperösti töherrettyjä eskapismeja joiden hahmot häviävät grafeenille ohuudessa. Tämä on armottoman pilkallinen, rehellisen dramaattinen ja erinomaisen miellyttävä elokuva. Allekirjoittaneen mieliala kohosi aika hyvin ja se on aika vaikea temppu tehdä. Siinä on muutamia kurttuja, mutta elämä on pelkkää kurttua itsessään.
