Avaruussukkula Moonraker kaapataan ilmassa ja katoaa. Koska se oli menossa briteille lainaan lähetetään James Bond (Roger Moore) tutkimaan asiaa sukkuloiden valmistajan, Draxin (Michael Lonsdale) luokse. Tämä asuu Kaliforniassa hankkimansa rikkauden ja kauneuden keskellä ja heti alkuun alkaa juonia Bondin päänmenoa. Kiihtyvyyssimulaattorin ja sala-ampujan käyttäminen molemmat epäonnistuvat ja Bond jäljittää löytämäänsä johtolankaa Venetsiaan, missä hän löytää, paitsi uuden murhayrityksen, myös Draxin laboratorion, missä valmistetaan myrkkykaasua ja tämän kovanaaman, Chan (Toshiro Suga) ja paiskaa tämän pianoon tuhottuaan sitä ennen kokonaisen korvaamattoman lasin näyttelyn. Uutta johtolankaa seuraten mennään Brasiliaan missä Draxin uusi kovanaama Jaws (Richard Kiel) hyökkää taas Bondin kimppuun, Bond löytää salaisen avaruuskeskuksen, mitä Drax käyttää omiin hulluihin tarpeisiinsa ja loppunäytös käydään kiertoradan laservalaistuksessa ja itse uuden superrodun jumalaksi itseään ajatteleva Drax pääsee tyhjiötä hengittelemään ja uuteen rotuun kelvottomaksi itsensä huomannut Jaws myös esittää oman mielipiteensä ihmiskunnan tappamissuunnitelmasta. Ja koko ajan saa Bond tarpeellista apua CIA:sta Draxin leipiin soluttautuneelta Holly Goodheadilta (Lois Chiles), joka osaa myös murjomisen.
Kymmenen vuotta aiemmin, Sean Conneryn tähdittämänä ja Lewis Gilbertin ohjaamana James Bond oli riehakkaan yliampuvassa seikkailussa kaukoidässä. Kuuraketti ottaa vakavan, vain pienellä alueella tapahtuvan korttihuijaus-, murha-, natsi- ja atomiterroriromaanin nimen ja pari muuta yksityiskohtajuttua, leikkaa lopuilta kurkun poikki ja paiskaa jäänteet sementtikengissä Mariaanien hautaan. Valitettavasti toista kertaa riehakas yliampuminen ei toimi! Kuuraketin tarina etenee sujuvasti ja koherenttina kokonaisuutena pysyen, mutta kuin flipperistä esiin loikkivat ihmelaitteet ja yhä suureellisemmat hillittömyydet vievät tarinalta jopa Bond-leffoissa äärielastisen uskottavuuden mukanaan, joskin yhtä nopeasti ilmaantuvat kovanaamat tappohommineen ovat varsin mielikuvituksellisia. Yksi ruumisarkussa piilotellut tappaja saa piilopaikasta tarpeellisen vaatteen ja ehkä jopa saa kurjan näköisen miehen (Michael G. Wilson) aloittamaan tupakkalakon. Meno on hurjaa, mutta valitettavan päätöntä ja komiikkaa on mukana aika rankasti. Bondin itsensä ihmelaitteena on vain rannekelloon kätketty neulapyssy, mutta se on myös tarpeellinen ja vielä kahteen otteeseen.
Roger Mooren suoritus James Bondina on itsetyytyväisen hillitty ja kevyt. Ei ole mukana kovuutta tai karkeutta, mutta silti mies tekee työnsä hyvin eikä törki ärsytyskynnystä liikaa. Lois Chiles on kyllä ehdottoman kaunis ja karismaakin löytyy, mutta Kuuraketin ongelmana on yliryöppyävä naiskauneuden määrä. Ei ehdi huomata hahmon merkitystä, kun jo uutta kaunistusta tuodaan esille samalla liukuhihnatahdilla kuin tappajia juonineen.
Michael Lonsdale Draxin roolissa on täydellinen roisto. Pilkallinen, julma ja täysin järjiltään. Oman neroutensa ja siihen pesiytyneiden virheiden sokaisema megalomaani jonka häijy piittaamattomuus ihmiskunnasta saa jopa kätyrin miettimään eri vaihtoehtoa. Lisäbonuksena Lonsdalen suoritukselle voi sanoa että kertaakaan ei Draxin itsehillintä näytä pettävän ja vaikea edes sanoa hymyileekö Drax kertaakaan koko elokuvan aikana. Kolkko suoritus, joka vain pahenee. Toshiro Sugan suoritus Chana on lyhyt, mutta erittäin tuhoisa ja 220-senttinen Richard Kiel kaappimaisena Jawsina tekee suorituksen pääasiassa fyysisen koheltajan roolissa ja siinä 220 senttimetriä auttaa hyvin. Mukana on silti uhkaa ja Jaws onkin ainoa Bond-kätyri joka esiintyy kahdessa elokuvassa ja vielä jää eloon molemmista, yleensä tappavista kohtaamisista.
Bernard Lee, Lois Maxwell ja Desmond Llewelyn tekevät omat vakiosivuroolinsa rutiinilla ja kenraali Gogolilla (Walter Gotell) on vain huolia ja huolia.
Kokonaisuus käynnistyy hyvin, mutta spiraalimaisesti toimivasta käsittämättömään etenevä Kuuraketti ei ehdi napata kunnolla mukaansa, vaikka käärikin valtavan kasan puntia kasaan aikanaan. Kokonaisuus on silti heikko ja siinä ei auta edes Shirley Bassey ja taas esittäää heikolle Bondille tunnusmusiikin, joka suolana haavoihin on myös heikko tapaus omassa viiteryhmässään.
