Matti löi vaimoaan. Matin suhde poikki. Vaimo ei enää jaksa. Matilla on kriisi.
Jep, kuulostaa tutulta, vaan ei kuitenkaan liity mitenkään lööppien vakiomieheen. Tällä kertaa tulessa on Virtasen Matti, suomalainen duunarimies, jonka elämä on vähintäänkin sekavassa jamassa.
Juoksuhaudantie perustuu Kari Hotakaisen Finlandia-palkittuun kirjaan. Häpeäkseni on sanottava, että kyseinen teos on vieläkin lukematta, mutta filkan perusteella ei varmasti kannata päätelmiään kirjasta tehdä. Sen verran pätkien stoori nyt rullaa. On jopa paikoitellen pakkopullaa.
Leffa sisältää toki monta hienoa kohtausta, mutta pääpaino on auttamattomasti tylsyydessä ja katkelmaisuudessa. Irtonaisuutta irtonaisuuden perään, sekavuutta ripaus joukkohon. Samaa oli nähtävissä myös aiemmin filmatisoidussa Klassikko–adaptaatiossa. Ja tuolloinhan puikoissa oli herra Kari Väänänen, joka toimii tällä kertaa valopilkkuna sekavassa kokonaisuudessa.
Juoksuhaudantie vaikuttaa hätäisesti rukatulta best of –kokoelmalta kirjan kohtauksista, tämän uskaltaa päätellä ilman kirjan lukemista. Ja itse leffan päättely (aka lopetus) pläsähtää kasvoille jotenkin nurkan takaa. Töks. Ja siinä se sitten olikin. Lupaan lukea kirjan vielä tämän vuoden puolella, mutta leffa pysynee nyt boikotissa. Vaikka paha maku jäi suuhun, niin plussaa sentään siitä, että kun sankarilla pyyhkii oikein paskasti, niin Ruotsi tulee ja rutistaa Suomen vielä kiekkorintamalla. Ei ole äijällä helppoa.
