Tootsie (1982), on yksi kaikkien aikojen parhaimmista komedioista, ei sen takia että se olisi välttämättä kaikista hauskin elokuva, vaan koska se on yksi sydäntä lämmittävimmistä ja koskettavimmista elokuvista genrensä saralla. Tootsiesta löytyy säkenöiviä parisuhteita, maailmanluokan näyttelemistä ja hienoja teemoja esimerkiksi naisten asemasta yhteiskunnassamme. Elokuvasta löytyy monia ulottuvuuksia hahmojen ja juonen kautta, joka nostaa elokuvan normaalia komediaa vaikuttavammalle tasolle.
Dustin Hoffman on Michael Dorsey, talenttinen näyttelijä, joka usein joutuu erimielisyyksiin ohjaajien ja tuottajien kanssa. Tämän huonon tapansa johdosta hänen uransa on ajautunut siihen vaiheeseen, että kukaan ei halua palkata häntä. Michael ottaa suuren riskin ja tekeytyy naiseksi nimeltä Dorothy Michaels ja koe-esiintyy sisukkaan naisen rooliin, suositussa tv-sarjassa. Saatuaan paikan tilanne mutkistuu hänen rakastuttuaan erääseen vasta-näyttelijäänsä ja tilannetta ei auta hänen hahmonsa kasvava suuri suosio.
Tootsie on kaikinpuolin äärimäisen viihdyttävä komediapaukku, joka pitää otteessaan koko kaksituntisen ajan. Dustin Hoffman on äärimmäisen vakuuttava hänen eriskummallisessa roolissaan, joka on yksi hänen legendaarisimmistaan. Hoffmanin alter ego Dorothy Michaelsin ja Jessica Langen näyttelemän Julien romanssi luo elokuvaan suuren sydämen joka raukeaa kukkaan vasta viimeisillä minuuteilla. Tulin elokuvan jälkeen miettineeksi sitä, kuinka ovelasti elokuva kasvattaa Michaelin ja Julien romanssia vaikka he eivät missään vaiheessa elokuvaa olekaan parisuhteessa. Käsikirjoitus upeasti syventää heidän suhdettaan siten, kuinka paljon he vaikuttavat toistensa ajatuksiin ja täydentävät toisiaan ensiksi ystävinä. Dorothyn paljastuttua mieheksi, käsikirjoitus tekee lopusta taidetta Julien ja Michaelin viimeisellä keskustelulla. Parhain dialogin pätkä on kun Julie tunnustaa hänen ikävöivänsä Dorothya.
“I miss Dorothy”.
Ja Michael vastaa: “You don´t have to. She´s right here”.
Tämä yksinkertainen ajatustenvaihto on täynnä tunnetta ja tarkoitusta. Tässä kohtaa Julie ymmärtää että hänen ei tarvitse kaivata mennyttä ystäväänsä, koska hänen ystävänsä on paikalla ja tavoitettavissa. Se hieno persoona johonka hän rakastui ystävänä ei ole kadonnut. Ja tässä kohtaa yleisö ymmärtää kuinka kauniisti elokuva on salaa kasvattanut heidän suhdettansa, pätkä pätkältä elokuvan edetessä. Tämä on loistavaa käsikirjoittamista ja elokuvien taikaa!
Sivunäyttelijät tekevät myöskin, oivaa työtä rooleissaan. Dabney Coleman imelänä ohjaajana, Charles Durning Dorothyyn rakastuneena vanhuksena, Bill Murray Michaelin kämppiksenä, ja Sydney Pollack, Michaelin agenttina. Kaikki roolitukset osuvat napakymppiin, ja jokainen heistä on luomassa erilaista huumoria ja erilaista näkökulmaa rakkauteen sekä taiteeseen.
Michaelin agenttia esittävä Pollack, myös ohjasi tämän elokuvan ja oivaa työtä hän tekeekin. Pollackilta ei välttämättä löydy omaa signature ohjaustyyliä, mutta väkevästi hän osaa tarinaa kuljettaa eteenpäin ja säkenöivästi tuoda komediaa esiin näyttelijöistä. Mutta ennen kaikkea elokuvan draama toimii, ja se on uskottavaa. Käsikirjoitus antoi oivat ainekset kaikkeen ja Pollack onnistuu upeasti, etenkin luodessaan elokuvasta koskettavan matkan, komediallisessa ympäristössä.
Tootsiesta ei löydy juurikaan moitittavaa, paitsi että se kulkee aika tasapainoisesti pitkään eteenpäin, ilman että tietyt kohtaukset nousisivat etualalle. Tootsie on viihdyttävä matka pitkän aikaa, kunnes sitä muovataan klassikko viimeisen vartin aikana. Lopetus on koskettava, ja se päättyy mahtavasti “It Might Be You” kappaleen johdattaessa meidät lopputeksteihin. Täydellistä!
