Ei osaa laulaa. Ei osaa näytellä. Kaljuuntuu. Osaa hieman tanssia. Legendan mukaan näin kuvailtiin Fred Astairea hänen ensimmäisen koekuvauksensa jälkeen. Edellä mainituista epäilyistä huolimatta Astairesta sukeutui yksi aikakautensa suurimmista tähdistä. Jälkipolville hänen nimestään on muodostunut likimain synonyymi herrasmiesmäiselle tanssifiguurille. Vielä jos hänen nimensä yhteydessä mainitaan nimi Ginger Rogers, niin voidaan puhua jo tietynlaisesta tavaramerkistä.
Studiopomojen ensireaktiot Astairea kohtaan olivat ymmärrettäviä. Minäkään en olisi lyönyt rahojani likoon hienon ja pitkän uran puolesta. Gene Kelly on hyvä esimerkki karismaattisesta näyttelijä-tanssijasta, johon verrattuna Astaire näyttää kuivumaan unohdetulta jälkiuunikäntyltä. Itse asiassa minulle ei ole vieläkään täysin kristallisoitunut, mihin Astairen vetovoima perustui. Luulen kuitenkin, että yleisö näki hänessä kaverin, joka erottui edukseen tavallisuudellaan. Astaire ei ollut siloteltu, vaan hänessä näkyi myös luonnollisia vikoja. Meistä normaaleista kuolevaisista hänet erotti ainoastaan persoonallinen tapa ilmaista itseään tanssien.
Top Hat on oma suosikkini Astaire & Rogers yhteistöistä. Juoni ja hahmot ovat kuin hiilikopioita vuotta aikaisemmin ilmestyneestä menestyselokuvasta Hupainen avioero, joka oli järjestyksessään toinen Astaire & Rogers yhteistyö. Myös Astaire havaitsi, filmauspäätöstä tehdessään, Top Hatin liiallisen samankaltaisuuden aikaisempaan leffaan, joten hän vaati käsikirjoituksen uudelleen tarkistamista. Näin tehtiin, mutta lopputulos ei siitä juuri muuttunut. Astairen oli tyydyttävä tähän.
Hupainen avioero (Gay Divorcee) on tarinana hieman moniulotteisempi, mutta kaiken kaikkiaan tuntuu vielä hiomattomalta harjoitelmalta Top Hatin yltäkylläiseen loistokkuuteen verrattuna. Hollywoodin kultakauden musikaaleissa, joihin Top Hat luonnollisesti lukeutuu, nimenomaan loppuun asti modifioidut yksityiskohdat olivat se juttu, joilla erotuttiin edukseen. Filmi saattoi tuohon aikaan olla mustavalkoista, mutta lavasteet, puvut ja ylipäänsä kaikki ulkoinen kimalle toivat tunnelmaan ja yleiskuvaan sitä pröystäilevää tähtisumua, jonka vuoksi tätä aikakautta kutsuttiin kultaiseksi aikakaudeksi Hollywoodin historiassa. Studioon lavastetut Lontoo ja Venetsia ovat tämän ajanjakson taidonnäytteitä. Ei ole siis ihme, että Top Hat on virallisesti julistettu arvokkaaksi kappaleeksi amerikkalaista kulttuuriperintöä.
Juoni on tuttu monista aikaisemmista ja myöhemmistä elokuvista. Poika tapaa tytön. Poika rakastuu tyttöön. Tyttö inhoaa poikaa. Poika kiusaa ja piirittää tyttöä. Tyttö ei tykkää siitä, mutta rakastuu lopulta poikaan. Poika saa tytön omakseen.
Väärinkäsitysten kautta luodaan draamaa ja komediaa, mutta lopulta jännite purkautuu luonnollisella tavalla ja kaikilla on hauskaa. Samaa tyylilajia alettiin sittemmin tehdä vaihtelevin tuloksin myös meillä Suomessa. Parhaimpiin tuloksiin päästiin Lea Joutseno komedioissa, joista löytyi sopivassa suhteessa omaa ja lainattua.
Top Hat yhdistelee kolmea aikakautensa suosituinta tyylisuuntaa eli screwball-komediaa, musikaalia ja tanssielokuvaa.
Vuotta aikaisemmin ilmestynyt Capran Tapahtuipa eräänä yönä oli huikea menestys, joka loi screwball-elokuvan käsitteen. Sen vetovoima perustui miehen ja naisen väliselle napakalle sanailulle. Capran vaikutus screwballin syntyyn oli voimakas, mutta usein unohdetaan, että Astaire & Rogers elokuvat olivat samaan aikaan synnyttämässä ja kehittämässä tätä trendikästä tyylisuuntaa.
Musikaalin saralla Top Hat kuuluu pioneereihin, mutta samalla myös kaikkien aikojen onnistuneimpien yksilöiden joukkoon. Musiikki on usealle leffan fanille juuri se asia, josta he tässä pitävät. Monet elokuvan kappaleista ovat alkaneet elää jo omaa elämäänsä irrallaan itse elokuvasta. Melkein yhtä paljon kuin Top Hat on Astaire & Rogers elokuva, niin se on myös Irving Berling elokuva. Berling on siis kirjoittanut elokuvassa kuultavat kappaleet.
Tanssin merkitystä ei voida vähätellä puhuttaessa Top Hatista. Tanssi tässä elokuvassa on muutakin kuin sulavaa liikettä. Se on kommunikaatioväline, joka ilmaisee ihmisten mielentiloja ja tunteita. Astaire tekee bravuurinsa eli steppaa tyylillä, jonka vain hän osaa. Astairen steppaus on ryöpsähtelevää sarjatulitusta, joka perustuu tauon ja liikkeen yllättävään vuorotteluun. Astaire lanseerasi elokuvaan myös kävelykepin, joka toimi tanssin apuvälineenä.
Astairea on tullut mainostettua tässä kirjoitelmassa siinä määrin, että Rogers on jäänyt taka-alalle. Rogers tunnetaan ennen kaikkea Astairen parina, mutta täytyy muistaa, että hän oli jo luonut elokuvauraa ennen kuin Astaire oli päässyt edes alalle. Rogers oli elokuvissaan pirteän iloinen ja hieman hupakkomainen, mutta Astairen parina hän imaisi itseensä myös eleganttia tyyliä.
Elokuvan näyttelijöistä voisin mainita vielä oman suosikkini Erik Rhodesin, jonka kuumaverinen italialaishahmo Alberto Beddini vie jokaista kohtausta, jossa esiintyy ja saa aikaan makeimmat naurut. Hahmo on tietysti karikatyyri, mutta toimii aivan loistavasti.
Jos elokuvista nyt edes voidaan puhua vallankumouksellisina, niin Top Hat kuuluu ilman muuta näiden joukkoon. Se on ollut näyttämässä suuntaa viihteellisen elokuvan kehityksessä. Edelleen sen tunnelmia plagioidaan useissa yhteyksissä niin tv-viihteen, näyttämötaiteen kuin elokuvankin saralla. Todellinen klassikko, joka on vanhentunut arvokkaasti – Some Class!
