The Asylum Pictures on firma, joka on tuottanut jo vuosien ajan ö-luokan halpiskopioita Hollywoodin sen hetken kovimmista hittileffoista, toivoen ihmisten vahingossa ostavan tai vuokraavan heidän versionsa aiheesta. Firman syntilistalta löytyy mm. seuraavia houkuttelevan kuuloisia helmiä; The DaVinci Treasure, Titanic II, Transmorphers ja Snakes On A Train. Usein tämä härski systeemi jopa toimii, minä esimerkiksi sain nyt arvosteluvuorossa olevan leffan joululahjaksi henkilöltä, joka luuli ostavansa Anttilasta tämän vuoden isolla rahalla tehdyn päättömän kesähitin, Abraham Lincoln: Vampire Hunter.
Noh, ehkä jopa parempi näin. En ole Vampire Hunteria nähnyt, mutta trailerin ja luetun pohjalta se vaikuttaa melko geneeriseltä ison rahan teiniseikkailulta. Sitä tämä pläjäys ei todellakaan ole. Älkääkä nyt luulko yhtään, ettei Aben zombiesota olisi aivan uskomattoman, sanoinkuvaamattoman kaameata paskaa, sillä se on. Ei siitä mihinkään pääse. Mutta meitä roskaelokuvista, niiden miljardeista pienistä absurdiuksista ja härskistä eksploitaatiomeiningistä, jollaista ei valtavirtaelokuvissa koskaan tulla näkemään (ei vaikka Tarantino kuinka yrittäisi), kiinnostuneita on yllättävän paljon. Ja tällaista kalkkunanhimoa täyttämään Abe vastaan elävät kuolleet on itse asiassa aika varteenotettava vaihtoehto.
Aikaa alle puolitoistatuntisessa kuvatuksessa ei todellakaan tuhlata; ensimmäisen minuutin aikana nähdään jo kolme päänkatkaisua roiskeineen. Siitä se ajatus sitten lähtee, ja minuuttien sisään seuraamme Yhdysvaltain historian ehkä legendaarisimman presidentin johtamaa iskuryhmää, joka sisällissodan tiimellyksen keskellä matkustaa vihollisen linjojen taakse panemaan pistettä sotatantereella riehuvalle zombie-epidemialle. Wuhuu! Tylsiä hetkiä ei liiemmin ole, ainakaan jos osaa asennoitua oikein; sisälmyksiä janoavia zombeja tunkee käytännössä koko ajan ovista ja ikkunoista Aben viikatteen tielle, kaikki keskustelukohtaukset saavat oikein asennoituneen katsojan ulvomaan naurusta surkealla dialogillaan ja puisevalla näyttelyllään, ja juonenkäänteet, jotka tuntuvat olevan kuin ala-asteikäisen kirjoittamia eivät anna mielenkiinnon herpaantua. Aina yhtä hienoa, tyylilajin edustajille ominaista vasemman käden höttöfilosofiaa ja vertauskuvallisuutta on toki myös ympätty mukaan; yksi hahmoista rinnastaa zombie-epidemiaa orjuuteen (”It’s alive though it should be dead”) ja Lincoln jakelee viisauksiaan joka suuntaan, eritoten nuoremmille hahmoille.
Yksi leffan hervottomimmista puolista on se, miten oikeita historiallisia hahmoja tuntuu pomppivan joka nurkan takaa liittyäkseen mukaan tähän huolettomaan lahtausralliin. Historiaa edes vähän alusta tunteva katsoja saa tästä jo aika hyvät naurut; ensinnäkin kapinakenraali Stonewall Jackson, jolla on maailman makein tekoparta, oli kuollut jo leffan tapahtumien aikaan. Yhdysvaltain 26. presidentti Theodore Roosevelt seikkailee taistelussa mukana teinipoikana, mutta oli tosiasiassa viisivuotias sisällissodan päättyessä. Pat Garrett, joka tuli tunnetuksi legendaarisen Billy The Kidin ampujana, on leffassa aikuinen mies ja Etelävaltioiden sotilas. Todellisuudessa Garrett oli vuonna 1863 vasta kolmentoista, eikä ottanut osaa sisällissodan taisteluihin kummallakaan puolella. Lincolnin vanha kihlattu Mary Owens oli sisällissodan aikoihin jo kuudennella kymmenellä, mutta tässä häntä näyttelee 35-vuotias malli. Owens myös kuoli vasta vuonna 1977, eikä tiettävästi ollut zombie heittäessään henkensä. John Wilkes Booth, joka ampui Lincolnin 1865, oli 1860-luvulla jo tunnettu näyttelijä, eikä varmasti olisi käynyt kaksoisagentista. Lincolnin vanhemmat taas… nojoo. Tätä voisi jatkaa loputtomiin, mutta ehkä räikeimmät ja hauskimmat ”virheet” tuossa.
Ei tästä filmistä kovin paljon enemmän kannata kirjoitella, jokainen tietää kyllä itse kuuluuko kohderyhmään vai ei: jos törkyinen splätterimeininki kolisee, alakouluesityksen tasoinen näyttelijäntyö ei haittaa ja olet aina halunnut nähdä leffan, jossa esiteini-ikäinen Teddy Roosevelt istuu Abraham Lincolnin hartioilla ja ampuu tusinan zombia lataamatta kertalaukeavaa piilukkokivääriään kertaakaan, kannattaa Abraham Lincoln vs. Zombies katsella, mielellään kaveriporukan kanssa tai vaihtoehtoisesti tukevassa humalassa pikkutunneilla. Mikäli laatu on sinulle tärkeä kriteeri, unohda tämän pläjäyksen olemassaolo ja jatka etsintääsi.
