Kehissä on goottiotteella väännettyä rock’n’roll vampyyrishowta. Muutaman sadan vuoden ikäinen Lestat-vampyyri kyllästyy makoilemaan arkussaan ja alkaa rock-bändin keulahahmoksi. Tämähän ei ole alkuunkaan sopivaa vampyyripiireissä, sillä vamppien pitäisi pysytellä varjoissa eikä kukkoilla mediossa. Lestat kyllä tietää tämän, mutta iäisyys vietettynä yksin on vähän turhan pitkä aika ja systeemiin on tultava muutos hinnalla millä hyvänsä. Heppu kaipaa kumppania, jos se ei sitten onnistu niin sitten muut vampyyrit voivat pistää hänet tomuksi.
Pläjäys on aivoja rassaamaton elämys, jossa kuullaan myös ihan tiukkaa musaa. Tarina jyllää eteenpäin asiallisen jouheasti. Toteutustyylissä on havaittavissa musavideomaisuutta, pyöriihän pläjäys melko paljon musan ympärillä. Leffassa nähdään edesmennyt R&B -tähti Aaliyah kaikkien vampyyrien äitinä, pahimpana kulmahampaana mitä on koskaan maanpäällä nähty. Hänen roolinsa jää hiukan sivuosaksi näkyvyyden kannalta kun “oikeat” näyttelijät vetävät shown. Aaliyahin hahmo on kuitenkin tarinan kannalta ratkaisevin. Stuart Townsend on äärettömän tutun näköinen kaveri vaikka en osaa häntä selkeästi mihinkään aikaisemmin katsomaani leffaan yhdistääkään. Kaverissa taitaa olla jotain samannäköisyyttä Suomen oman rock-(k)ukon, Ville Valon kanssa.
Vamppileffoja putkahtelee nykyään ulos tasaisin väliajoin ja vampyyreja modernisoidaan nykyaikaan jatkuvasti yhä enemmän. Osa onnistuu ja osa floppaa pahasti. Kadotettujen kuningatar on ihan perusviihdettä ja sijoittuu jonnekin genren keskikastiin.
