Isä Camillo-sarjan viimeinen elokuva on ei ole elokuvallisesti erikoinen tapaus. Muutamien sisällöllisten seikkojen vuoksi se oli kuitenkin pitkään pannassa Suomessa. Sarjan tämä osa ei kelvannut julkiseen esitykseen, koska sen katsottiin halventavan Venäjää eli silloista Neuvostoliittoa.
Toveri Camillo on viimeinen visiitti pieneen Pohjois-Italian kylään, jonka pappi isä Camillo (Fernandel) on pitkään ollut. Kylän virallinen vallanpitäjä, toveri Peppone (Cervi), alkaa harrastaa todellista ystävyystoimintaa Neuvostoliiton kanssa ja kerää kokoon valiojoukon kyläläisiä matkaan kohti suurta ihannettaan. Hulluista päähänpistoistaan tunnettu isä Camillo keksii tunkea matkalle mukaan ja pian ollaan helisemässä – sillä eihän se nyt sovi, että toverilla on Raamattu ja krusifiksi tai että hän muuten osoittaisi nk. oikean karvansa keskellä kommunismin kehtoa. Peppone pelkää maineensa puolesta, Camillo ei pelkää mitään – paitsi tietysti Pomoaan, jos aina häntäkään.
Camillo-komedioiden viimeinen osa tuo ajoittain mieleen Matti Kassilan Vodkaa, komisario Palmu-leffan. Vaikka aihe ja juoni ovatkin erilaiset, yhteisiä piirteitä löytyy. Kumpikin elokuvista päätti sarjansa ja käsitteli jollakin muotoa Neuvostoliittoa. Kummassakin on runsaasti komediallisia aineksia, eikä kumpaakaan voi moittia kovin erinomaiseksi elokuvaksi sarjojensa sisällä. Itse asiassa Toveri Camillossa on paljon samankaltaista hössötystä kuin elokuvassa Vodkaa, komisario Palmu. Toveri Camillossa ei kuitenkaan aliteta rimaa aivan niin alhaalta kuin siinä. Vanha asetelma on pyritty säilyttämään ja siinä on onnistuttu kohtalaisen hyvin.
