Kun YLE Teema ilmoitti esittävänsä Keskusaseman, useampi kuin yksi kriitikko tarttui äkkiä näppikseensä. Hämmästeltiin sitä, miten jostakin Epyktistä saapui tämmöinen helmi, ja jopa jo 1950-luvulla tehty. Ikään kuin maailmassa olisi vain joku hassu Italia, Ranska tai muu elokuvan “suurvalta”, joista niitä helmiä tippuu.
Keskusasema on uuden aallon mestariteoksiin verrattava traaginen kertomus. Elokuvan keskiössä raahustaa köyhä lehtikauppias Inawi (ohjaaja itse, Youssef Chahine). Inawi-ressu on palavasti rakastunut Kairon rautatieasemalla juomaa kaupustelevaan Hanumaan (Rostom). Työpaikan lisäksi he eivät jaa mitään muuta, vaikka Inawi niin kovasti haluaisikin. Verevää Hanumaa haluttaa vain itsensä kaltainen komea ja korskea tyyppi. Ja onhan asemalla sellainenkin, ammattiyhdistystä kokoava Abu Sri (Shawqi). Kun Inawi saa Hanumalta rukkaset, kolmiodraama on valmis kuin entisen leipurin torttu.
Keskusasema tuo tunnelmaltaan mieleen Federico Fellinin La Stradan. Tavallaan se on yhtä traaginen elokuva, vaikka juoneltaan leffat eroavatkin täysin. Inawin voi silti nähdä olevan kuin etäistä sukua Gelsomina-ressulle. Kumpaakin maailma riepottaa tummin seurauksin.
Keskusasema oli aikalaisyleisölleen niin iso pala, että leffa floppasi pahasti. Se ei ehkä ole kaikkein mukavin elokuva katsoa, ei tarinansa ihmiskohtaloiden tai vanhahtavan dramaturgian vuoksi, mutta joka tapauksessa se on voimakas elokuva. Tuon voimakkuuden ansiosta raina on pystynyt taistelemaan aikaa vastaan.
