Neljännen Transformers-elokuvan aika on koittanut. Räjähdykset ja meteli kasvaa, mutta tarina ohenee entisestään – ei mitään uutta Michael Baylta.
Transformers – Tuhon aikakausi jatkaa sarjan tarinaa eteenpäin uuden näyttelijäkaartin voimin. Shia Lebouf on potkittu pihalle ja tilalle saapuu Oscar-ehdokas Mark Wahlberg. Wahlberg esittää Cade Yegeriä, rahatonta yksinhuoltaja-isää, joka on ammatiltaan keksijä. Wahlbergin roolisuoritus on harvinaisen tylsä. Sisällötön käsikirjoitus ei anna miehelle paljoakaan liikkumavaraa ja hän toimiikin suurimmaksi osaksi vain tämän elokuvan kassamagneettina.
Toisena suurena nimenä elokuvassa on Kelsey Grammer, joka esittää jättirobotteja metsästävää CIA:n agenttia. Grammer on uskottava johtaja, mutta hahmo itsessään on varsin stereotyyppinen paha pukumies. Myös taitava Stanley Tucci vetää koko leffan halki automaattivaihteella.
Nicola Peltz esittää Yegerin tytärtä, jonka ainut funktio on olla vaaratilanteessa oleva daami. Muija jaksaa ärsyttää loputtomalla kirkumisella, mutta onneksi DVD:lle tullessaan elokuvan voi mykistää ja nauttia silmäkarkista. Jack Reynor esittää rallikuski poikaystävää. Totta puhuen hänestä ei jäänyt mitään mieleen.
Lähes kolme tuntia kestävä elokuva tuntuu loputtomalta. Ensimmäisen tunnin ajan hahmoja pohjustetaan, jolloin elokuva oli mielenkiintoisimmillaan, mutta se heitetään hetkessä sivuun ja toiminnan alettua elokuva menettää kaiken kiinnostavuutensa silmänräpäyksessä. Loputtomat räjähdykset ja Transformerssien huonot läpät tuhoavat enemmän aivosoluja kuin alkoholismi ja hapenpuute yhteensä. Täysin aivottomat toimintakohtaukset jatkuvat loputtomasti eivätkä vie tarinaa eteenpäin milliäkään. Koska hahmojen kehitys sivuutettiin täysin, ei elokuva motivoi katsojaa välittämään sankareista. Itseäni eivät hahmojen kohtalot kiinnostaneet pätkääkään. Viimeisen tunnin kohdalla aloin vilkuilla kelloa ja rukoilla lopputekstien saapumista.
Kaikesta valittamisestani huolimatta on minun kehuttava kuvausta ja musiikkia. Ainakin elokuvan alkuosuudella kuvakulmat ja valaisu ovat henkeäsalpaavan kauniita, mutta loppua kohden kuvauksen monipuolisuus heikkenee suuresti.
Myös erikoistehosteryhmä ansaitsee kiitosta, Elokuvan tekemiseen on mennyt paljon aikaa, vaivaa ja rahaa. Harmi vain että kaikki vaiva meni tähän pätkään.
Kokonaisuudessaan Transformers – Age of Extinction on perus Michael Bay-viihdettä. Tylsiä hahmoja, huonoja vitsejä sekä loputonta räjähtelyä.
