Swordfish kertoo kuinka nukkavieru ukkeli (Jackman) houkutellaan rahan voimalla ja apurin (Berry) sulojen avulla näpyttelemään salakoodeja pahiksen (Travolta) rahanhimon täyttämiseksi. Suomalainen alan ykkösukko Axl Torvalds lahdataan tylysti, joten pahuuden voimat joutuvat turvautumaan usalaiseen osaajaan. Värvätyllä koodivelholla on menossa lapsenhuoltajuuskiista ja pätäkkä olisi tarpeen.
Swordfish on ammentanut Matrixista kuvausteknikkaa, Get Shortista Travoltan jäyhyyttä sekä patenttiactioneista kauniita naisia ja tulipärskeitä. Omaperäisyysaste jää siis aika alas. Sitä edustaa lähinnä tarinan pari käännettä ja mielenkiintoinen alkuosa.
Travolta on uudessa tulemisessaan löytänyt leffamarkkinoilta jäyhän ja coolin äijän mentävän raon. Suoritukset alkavat toistamaan itseään, kun ohjaajille riittää näinä päivinä että Travoltan naama saadaan mukaan leffaan.
Swordfish oli Halle Berrylle aikaa ennen Monster’s Ballia joten tuolloin likalle (ja ohjaajille) riitti kauniina oleminen ja pinnan väläyttelyt. Nyt hänkin on jo vakavasti otettava näyttelijätär.
Kaiken kaikkiaan Swordfish on lajissaan hyvää keskikastia. Laatikko nollilla leffa menee mukavasti. Typeristä sutkauksista mätön ohessa jenkkilän käsikirjoittajat eivät pääse eroon. Hyväksytään se ja annetaan tykkien puhua.
