Teräsmies palaa, jee. Paluu on odotettu ja odotukset sen onnistumisen suhteen lienevät korkealla. Kahdesta ensimmäisestä X-Men -elokuvasta nimeä saanut Bryan Singer on ilmeisen selvästi tehnyt taas kerran tarkkaa pohjatyötä. Sarjakuvan henki on tallella. Toisaalta supersankari ja hänen elinpiirinsä on palautettu valkokankaalle Richard Donnerin (ja Richard Lesterin) aloittaman sarjan visuaalisesti saumattomaksi jatkoksi. Reippaasti yli kaksi tuntia kestävä raina kiihdyttää ja viihdyttää kuin laulaja Kikka silloin joskus.
Uusi seikkailu on, yllättävää kyllä, dramaturgisesti mielenkiintoisempi kuin esim. Donnerin Superman (1978). Myös elokuvansa käsikirjoitustiimissä työskennellyt Singer kertoo uusinta Teris-satua vääntelemättä katsojalle turhan montaa kertaa selityksiä rautalangasta. Näin vältytään kaikkein pahimmilta Hollywood-tyylin suvannoilta ja katsoja voi jopa lievästi (mutta positiivisesti) yllättyä joistakin ideoista. Täydellisen yllätyksellistä leffaa odottava kuitenkin pettyy; Teräsmies-tarinoiden kehnoimmatkin puolet ovat mukana: Kentin Clarkia ei kukaan tunnista Teräsmieheksi silmälasien ansiosta, kaikkein hurjimmassakin pyörityksessä päähenkilöt näyttävät filmaattisilta, kryptoniitin pelätty voima ailahtelee oudosti…
Entä juoni sitten? Superman Returnsin tapahtumat sijoittuvat aikaan viisi vuotta Teriksen (Routh) lähdön jälkeen. Maasta kauas takaisin Krypton-planeetalle matkannut Teräsmies palaa apeahkona kasvattiäitinsä luokse. Maassa mies piristyy, sillä kukapa ei viihtyisi paikassa, jossa häntä rakastetaan. Rakkaus on päässyt kuitenkin hiukan väljähtymään, sillä Lois Lane (Bosworth) on naimisissa ja pienen Jason-pojan (Leabu) äiti. Vankilasta vapautunut Lex Luthor (Spacey) panee kuvioita vielä kovemmin sekaisin. Luthor on päässyt Teriksen isän (kuolleista herätetty Brando) kristallien jäljille ja suunnittelee tietysti taas jotakin perin suurta ja katalaa.
Kristus-viittauksin kyllästetyn elokuvan näyttelijäkaarti on valittu huolella. Christopher Reeven saappaisiin päätynyt Brandon Routh on ehkä edeltäjäänsä hitusen leuattomampi veikko, mutta lopulta kuitenkin ihan passeli ”man of steel”. Routhissa yhdistyvät nopealla vilkaisulla pyhäkoulupojan kiltteys ja kilpauimarin kroppa. Pitempi tarkastelu osoittaa, että hän pikemminkin vielä jäljittelee edeltäjäänsä (tai edeltäjiään) kuin luo hahmosta varsinaisesti itsensä jatketta. Kate Bosworth vaikuttaa olevan taas peräti kotonaan Lois Lanen nahoissa. Samaa voi väittää Kevin Spaceystä Lex Luthorina. Ennakkoklippien perusteella Spaceyn Luthor ampuu jopa yli, mutta kokonaisuuden osana performanssi on erittäin onnistunut. Jos Gene Hackmanin esittämänä Lex oli selkeästi tosipaha jätkä, Kevin Spaceyn käsissä Lex on lisäksi arvaamattomampi. Tämä tietysti lisää mielenkiintoa hahmoa kohtaan.
Superman Returnsista on loppujen lopuksi hankala löytää isoja vikoja, jotka tekisivät siitä peräti epämiellyttävän katsomiskokemuksen. Ainut varsinainen valituksenaiheeni kohdistuukin tällä erää käännökseen. Leffateatteriversion tekstityksessä puhutaan sekä Supermanista että Teräsmiehestä, jonka voi tulkita jo tyylivirheeksi. Teräsmies on (periaatteessa) Teräsmies, halusivat isot kihot sitten julkaista leffan millä nimikkeellä tahansa.
