Vuonna 2010 ilmestynyt brittitrilleri Chatroom on Enda Walshin ideoima ja käsikirjoittama elokuva internetin keskustelupalstojen todellisesta raadollisuudesta, jonka on ohjannut mies Ringun takaa eli japanilainen Hideo Nakata. Chatroom esittelee viiden teini-ikäisen nettikuluttajan elämää niin verkossa kuin oikeassa elinympäristössäkin. Erikoisen tapauksesta tekee se, että myös ”chattimaailma” kuvataan realistisena asuinympäristönä ja hahmojen keskustelut chat-palstoilla kuvataan tapaamisina kasvostusten.
Alku vaikuttaa lupaavalta ja kieltämättä mediakeskeinen aihe antaa tarinalle mahdollisuuden olla mielenkiintoinen ja onnistunut. Mutta mikä onkaan Walshin kanta ja elokuvan idea? Tietenkin hän välittää katsojakunnalleen meidän kaikkien tietämän faktan: internetissä kuka vain voi esiintyä kenenä hyvänsä. Walsh tuo kuitenkin ajatuksensa pöydälle kiinnostavalla tavalla ja laittaa alusta lähtien draamaa peliin, Nakatan hyppyyttäessä leffan tapahtumia ihailtavan soljuvasti verkon ja oikean maailman välillä. Viiteen henkilöhahmoon on vaikea ehtiä syventymään puolentoistatunnin keston ajalla kovin hyvin, mutta siinä tekijöpoppoo on mielestäni onnistunut vallan mainiosti ja katsoja pääsee hahmojen tunteiden tuskista hyvin perille.
Kaikki etenee miellyttävästi, kunnes yhtäkkiä tarinan juoni alkaa ottamaan elokuvaa liian paljon valtansa alle. Mielestäni tässä olisi varovaisemmalla lähestymistavalla ja itse internet-teemaan enemmän paneutumalla ollut mahdollisuuksia vaikuttavamman elokuvan tekemiseen, mutta tekijät lähtevätkin leffan päätöspuolikkaalla vain rakentelemaan suorastaan idioottimaista juontaan kohti kylmäksi jättävää loppuratkaisua. Juoni, jossa yksi keskustelijoista yrittää parhaansa mukaan manipuloida kanssachattaajiaan itsetuhon partaalle on toki teemaan sopiva, mutta Walsh ja Nakata kärjistävät asian huippuunsa ja lähtevät tekemään visiosta totta. Tämänkaltaisessa elokuvassa psykologisen puolen pitäisi mielestäni olla hallitseva.
Näyttelijät ovat pääosin yllättävänkin hyviä ja kiitettävästi onnistuneita roolisuorituksia löytyy useampia. Williamia näyttelevä Aaron Johnson esittää kiusaajapoikaa, joka hakkeroinnin ja manipuloinnin kautta pyrkii tekemään toisten ihmisten elämästä elävää helvettiä. Kierous paistaa Johnsonin kasvoilta kuin Naantalin aurinko, mutta samalla hän pystyy luomaan aidosti haavoittuvaisen tuntuisen nuoren miehen. Imogen Poots herättää henkiin teinipissis Evan ja tekee vakuuttavaa työtä joka osa-alueella. Ilmeikkäästä Pootsista kuullaan varmasti vielä tulevaisuudessa. Syrjäytynyttä Jim-pojua esittävä Matthew Beard on ehkäpä päähenkilöäkin onnistuneempi hahmo. Beard luo Jimistä uskottavan luuserin ja pari kohtausta vaikuttaa oikeasti sielua riipaisevilta. Ennen Beard on näytellyt paljon eri TV-sarjoissa ja hänenkin tulevaisuutta, ja erilaisia rooleja odottelen mielenkiinnolla.
Trillerinä Chatroom on epäonnistunut tuotos, mutta ensimmäisen tunnin ajan se toimii loistavasti mustankomedian rajalla haapuilevana draamana. Jännitystä ja juonikuvioita kaipaavat joutuvat pettymään pahoin. Kertakatsominen ei tuota ongelmia, eikä Chatroom missään nimessä täysin toivoton tapaus ole ja kyllähän se ainakin vanhemmalle katsojakunnalle antaa ajattelemisen aihetta siitä, missä lapsukaiset yön myöhäisinä tunteina internetissä pörräävät.
