Joukko prahalaisia pikkuskidejä ja ilmalaiva – mitähän näistä aineksista syntyisi? Tsekkiläisohjaaja Karel Zemanin mielikuvitus ei liene ollut edes kovilla, kun hän on alkanut työstää Jules Vernen alkuperäisideaa elokuvaksi.
Elokuvassa elellään Vernelle uskollisesti 1800-luvun loppua. Aurinko paistaa ja elämä hymyilee. Kadut kuhisevat väkeä, joka ihastelee silloisen maailman nähtävyyksiä. Tällaisessa paratiisissa pieni poikajoukko viihtyy. Kun naskalit sattuman kautta päätyvät näytteillä olevaan ilmalaivaan, varsinainen seikkailu alkaa. Totta kai pojat ajautuvat itsekseen taivaalle ja tapauksesta tulee koko kaupunkia kuohuttava juttu. Yhden vanhemmat valahtavat kalpeiksi, toisen uhkaavat selkäsaunalla, kunhan saavat koltiaisen käsiinsä. Pojilla on hauskaa, mutta kuinkahan kauan? Jännitystä seikkailuun nimittäin tuo mm. se, että paikallinen media on juuri uutisoinut ilmalaivojen palamisherkkyydestä isosti.
Leffan lapsinäyttelijät ovat poikkeuksellisen siedettäviä aina Hanus Borista Josef Stánikiin. Tietysti osa heistä antaa hiukan pikkuvanhan vaikutelman, mutta kukapa siitä jaksaisi suuttua? Välillä poikien kaveruus vaikuttaa hyvin aidolta.
Karel Zemanin taito yhdistellä animaatiota ja eläviä ihmisiä ei tässä elokuvassa ole niin hyvin esillä kuin voisi toivoa. Vaikka leikkisyyttä ja huikeita visioita katsojalle tarjotaankin, leffa jää vähän vaisuksi. Tämä ei johdu missään tapauksessa kuitenkaan pääosien pikkupojista tai edes heitä seuraavasta reportterista (joka säheltää muutenkin ihan riittävästi). Ehkä vika on pikemminkin elokuvan valmistumisajankohdassa. Neuvostoliittolaisen jyrän alle jäänyt maa taisi olla tuohon aikaan aika littuna. Siinä kontekstissa Varastettu ilmalaiva on upea saavutus.
