Guillermo del Toro on tullut tunnetuksi kauhun, fantasian ja fantasiakauhudraaman ohjaajana. Uusimassa teoksessaan, Pacific Rimissä, mies siirtää suurimmat tunteilut ja kauniin satukuvaston pöytälaatikkoon ja syöksyy tiukan toiminnan syövereihin.
Pacific Rim kertoo kaijujen, jättiläishirviöiden, piinaamasta maailmasta, jossa ihmiskunnan ainoana toivona ovat vähiin käyneet Jäger (tai jenkkiläisittäin jaeger) -jättiläismechat. Näiden hirviömäisten sotakoneiden hermosillalla toisiinsa kytketyt ohjaajat käyvät viimeiseen epätoivoiseen taistoon kaijujen uutta aaltoa vastaan.
Pacific Rimin juoni lainaa vapaasti japanilaisista jättiläishirviöelokuvista ja yhdistää niiden kuvastoon ja tematiikkaan (joskaan ei ensimmäistä kertaa kaiju-filmien historiassa) toisenkin mahtavuuden: mechat. Pacific Rimissä mennäänkin reilusti A-luokkaisesti totetutettuun B-elokuvaan, jonka parasta antia on upea visuaalinen ilme ja viihteistä paras: raju, hurtin huumorin ryydittämä toiminta. Tummuva hirviöläski, valittaen vääntyvä jättiläismechojen teräs ja murskaantuvat pilvenpiirtäjät saavat pulssin kohoamaan ja jättiläishirviöfanin silmät kostumaan silkasta riemusta. Ryminä on parasta pitkään aikaan.
Elokuvan henkilöhahmot ovat varsin ohuita, joskin sen verran pidettäviä (tai, roolin niin vaatiessa, inhottavia), että heidän kohtaloidensa seuraaminen on tarpeeksi mielenkiintoista, ainakin kun otetaan huomioon elokuvan lajityyppi. Mitään suuria luonne- ja hahmotutkielmia on turha kesän komeimmasta rymistelyfilmistä hakea, eikä se mielestäni lajityypissä tarpeellista olekaan. Del Toro kuitenkin väläyttelee aika ajoin hieman herkistävämpääkin kuvastoa, joskin pääpaino on toiminnalla ja eeppisellä dramatiikalla ihmiskohtaloiden kuvaamisen sijasta.
Verrattuna moniin muihin visuaalisesti komeisiin katastrofi- ja muukalaisinvaasioelokuviin verrattuna Pacific Rimillä on yksi vahvuus: sen todellisuus. Kaiju-sodan pieksemä maailma jättiläishirviöiltä varjelevine väestönsuojineen, elintarvikesäännöstelyineen, rannikkosuojamuureineen ja yhteiskunnallisine ongelmineen on mielenkiintoinen, vaikka suurimman osan rappiosta joutuukin katsomaan kuvien välistä. Sieltä löytyykin sitten viittauksia Blade Runneriin ja muuhun kyberpunkfiktioon. Pacific Rimin maailma on tarpeeksi erilainen omaamme verrattuna, mutta tarpeeksi samaistuttavissa, jotta vahvasti pseudotieteelliseltä haiskahtavan juonen, raskaat jättiläismechat ja eritoten kaijut psytyy hyväksymään osaksi elokuvan lähitulevaisuusvisioita. Nykyhetkeen sijoitettuna tuloksena olisi ollut komea, mutta moneen kertaan nähty hirviöiden hyökkäys-filkka, jossa panssarivaunut, laivat ja lentokoneet röpöttelevät ylivoimaista vihollista. Se nähtiin jo Independence Dayssa ja vuoden 1998 kammottavassa Godzilla-viritelmässä ja se oli aika tylsää. Sen sijaan Pacific Rimissä liha ja metalli iskevät mielenkiintoisen maailman reunalla yhteen vastustamattoman tenhoavasti.
Kaiken kaikkiaan Pacific Rim tarjoaa hienoja kuvia, komeita efektejä, vaikuttavaa hirviö- ja mechasunnittelua ja luitatärisyttävää toimintaa. Syvällisiä pohdintoja, inhimillistä tuskaa tai kovaa tieteellisyyttä kesäviihteeltään vaativat älköön vaivautuko… vaikka voihan olla että tiukempikin tosikko hullaantuu Pacific Rimin titaanien taistosta.
