Halloween – naamioiden yö on klassikko, sitä ei käy kieltäminen. Varmasti kaikki jotka ovat edes hieman elokuviin kiinnostuneita ovat tietoisia tästä teoksesta.
Ja niinhän se on, että se ensimmäinen ja alkuperäinen Halloween on paikkansa parhaitten kauhuelokuvien joukossa ansainnut.
Eräänä synkkänä Halloweenina 1963, Michael Myers (ei, ei se Austin Powers), pieni 6-vuotias poika päättää ottaa ison keittiöveitsen ja tappaa isosiskonsa. Näinhän pieni Michael sitten tekeekin ja lyö itsensä lukkojen taakse mielisairaalan loppuiäkseen.
15 vuotta myöhemmin vuonna 1978, Michael karkaa mielisairaalasta. Hänen peräänsä lähtee Michaelin henkilökohtainen kallonkutistaja Sam Loomis.
On Halloween – naamioiden yö, ja aika pistää veitsi heilumaan taas kerran.
Michael saapuu kotikulmilleen, ja majoittuu hänen vanhaan taloonsa jossa ei ole asuttu sitten raa’an murhan.
Michael ottaa kohteekseen nuoren naisen nimeltään Laurie ja ryöstää kaupan. Yllättäen kaupasta on varastettu pari keittiöveistä ja Halloween-naamari. Katsoja tietääkin sitten mitä tästä seuraa…
Kuten mainitsin jo aikaisemmin, John Carpenterin tekemä Halloween on klassikko, ja mitä allekirjoittajan tietoihin tulee, ensimmäinen lajissa “Hiljainen maskimies heiluu veitsellä”.
Elokuva on melko raaka, mutta silti murhat joita siinä tehdään ovat varsin harvassa ja verettömiä.
Elokuva pelaa enemmän tunnelmalla kuin säihkyefekteillä mitä nämä nykyajan leffat ovat pullollaan.
Katsoja odottaa murhaa koko ajan, mutta kun tuntuu että sitä ei tulekaan ja tunnelma laskeutuu niin NAPS, tai Swing, tai miten vaan…
3/4-osaa elokuvasta seurataan suurimmalta osin Michaelin väijyntää, ja vasta lopussa alkaa tapahtua kunnolla.
Ei sillä että leffa tylsä olisi, sillä jos tätä ei ole nähnyt niin kannattaa varoa ettet sormiasi nakerra irti.
Käsikirjoitus on nannaa.
Leffassa ei paljoa puhuta, mitä nyt niitä näitä jaaritellaan, mutta koska katsoja tietää että Michael on lähettyvillä, ei tunnelma pääse laskemaan kuin lehmän häntä.
Hahmot tosin ovat hieman clicheisiä (rohkea tyttö/tyhmä tyttö/blondi tyttö yms.) mutta en siitä ala rokottaa, sillä leffahan on jo kohta kolmekymmentä vuotta vanha ja lajinsa ensimmäisiä. Ei, kyllä niitä nykyajan kauhuleffoja pitää mollata jos jotain…
John Carpenterin ura on kyllä yhtä vuoristorataa mutta Halloweenin kanssa on kyllä isketty Jackpottiin.
Tunnelma on koko ajan kireä ja pelottava ja tämä onnistutaan pitämään yllä loppumetreille saakka.
Pari tyhmyyttä kylläkin leffan loppupuolella saavat hymyn huulille kun juuri ei pitäisi. Leffassa mm. tyrkytetään murha-asetta Myersille. Myös se pistää miettimään että miten se Myers jaksaa nostella ihmisiä pitkin seiniä yhdellä kädellä jos on istunut lukkojen takana viimeiset 15 vuotta.
Näyttelijät ovat ihan jees. Leffasta suurimman osan saavat Donald Pleacense (Loomis) ja Jamie Lee Curtis (Laurie), ja tottakai Tony Moran joka esittää Michael Myersia aikuisena!
Loomis esittää samalla turvallisen oloista mutta myös pelkäävää Pleacensea joka on tuntenut Myersin viisitoista vuotta. Hän tietää mikä pahuus Myersissä on ollut lukkojen takana viime vuodet, ja nyt kun hän on vapaana…
Tämä onkin ainut rooli missä olen nähnyt Curtiksen nuorena, ja ihan mukavastihan tuo naikkonen näyttelee. Lopussa nähtävät paniikkikohtaukset ovat melko realistista katseltavaa.
Tony Moranhan ei kyllä tarvitse paljoa näytellä, mutta on silti todella karmiva ja pelottava. Suurimmalta osin tämä ehkä johtuu miehen valtavasta koosta ja kasvottomasta maskista.
Hahmosta on kuitenkin tehty melko epärealistinen jo tässä osassa. Hommaa ei kuitenkaan mene niin överiksi kuin jatko-osissa. Mies ei ota kuollakseen ei sitten millään.
Itse piru tosiaankin…
Halloween – naamioden yö on todellakin klassikko.
Siinä on tunnelmaa ja se on oikeasti pelottava.
Leffastahan tulee kuulemma remake ohjaajana itse Rob Zombie. Saas nyt nähdä mitä siitäkin tulee, mutta naamioiden yö on se paras!
nimimerkki: mada
