Z niin kuin Zei tarkoittaa kreikaksi elää. Jo tämä kirjain paljastaa, että elokuvan juuret ovat vahvasti todellisuudessa kiinni vaikka se näennäisesti yrittää väittää, että kyse olisi fiktiivisestä tarinasta, jolla ei ole selvää esikuvaa. Toisaalta jo alussa kerrotaan ovelasti, että kaikki elokuvassa esiintyvät samankaltaisuudet koskien tositapahtumia ja ihmisiä (kuolleita tai eläviä) eivät ole sattumaa, vaan ne ovat mukana harkitusti.
Elokuvan hahmoja ei ole virallisesti nimetty, mutta heillä kaikilla on vahvat esikuvat todellisuudessa. Tämä mainitsemani todellisuus tapahtui 60-luvun alun Kreikassa, jossa oikeistolainen politiikka oli vallankahvassa, mutta vasemmistolaiset solidaarisuus- ja rauhanaatteet nostivat selkeästi päätään. Erityisesti uusi opiskelijasukupolvi karsasti sankoin joukoin vallalla ollutta politiikkaa, joka rahan ja vallan sokaisemana kumarsi nöyrästi Yhdysvaltoihin päin. Tätä voimapolitiikkaa nousi vastustamaan mies nimeltä Gregoris Lambrakis, joka puhui suurella karismalla ja sydämellä aseistariisunnasta ja rauhasta. Eräästä puhetilaisuudestaan poistuessa hän jäi kulkuneuvon yliajamaksi. Maattuaan usean päivän ajan sairaalassa hän lopulta menehtyi vammoihinsa.
Asia näytti aluksi selvältä. Kaikki laitettiin humalassa ajaneen kuljettajan varomattomuuden piikkiin. Huhut mystisestä onnettomuudesta eivät kuitenkaan loppuneet. Lopulta sitä asetettiin tutkimaan Christos Sartzetakis, joka oikeistolaisesta taustastaan huolimatta otti jutun hoitaakseen ansiokkaan puolueettomasti. Tutkimusten edetessä hän sai kokea yllättävää vastarintaa ja sabotointia ja näin ollen hän alkoi vakuuttua, että Lambrakiksen kuolema oli salaliiton toteuttama.
Sartzetakis sai lopulta koko palapelin kokoon ja tulokset olivat mitä mainioimmat. Tapahtumien kulku pystyttiin selvittämään hämmästyttävällä tarkkuudella. Vastuuseen saatiin varsinaisen rikoksensuorittajan lisäksi koko käskyketju, joka oli ollut osallisena tämän attentaatin suunnittelussa. Mukana syytettyjen joukossa oli myös todella korkea-arvoista valtion ylempää johtoa.
Asiat olivat siis tutkimuksen kannalta hyvin, mutta koko taistelun tulos jäi lopulta merkityksettömäksi. Syyllisiksi todetut pääsivät teoistaan vähäisillä tuomioilla. Sartzetakis ja häntä tutkimuksissa auttaneet henkilöt joutuivat sen sijaan vainon kohteiksi. Oikeistolainen sotilasjuntta otti Lambrakiksen kuoleman jälkeen virallisen vallan Kreikassa ja vasemmistoa sympatisoineet tahot yritettiin hiljentää. Z kirjan kirjoittanut Vassilis Vassilikos esimerkiksi karkotettiin maasta. Elokuvaan musiikin säveltänyt Mikis Theodorakis puhui ponnekkaasti sotilasjunttaa vastaan ja hänelle juuri tämä sävellystyö oli yksi henkilökohtaisimmista, koska hän kuului alusta alkaen Z:n esikuvan Lambrakiksen lähipiiriin. Costa-Gavras kreikkalaissyntyisenä ohjaajana laittoi myös peliin kaiken osaamisensa, joka näkyy piikikkään älykkäänä kritiikkinä, joka repii politiikan kentän niin auki, että katsojalle oikein tarjottimella ojennetaan visio siitä, minkälaiset ihmiset ovat päättämässä maailmamme tulevaisuudesta. Politiikka muotoutuu Costa-Gavraksen käsissä tarkoittamaan samaa asiaa kuin kieroilu. Poliitikko ei tarkoita Gavrakselle henkilöä, joka huolehtii yhteisistä asioista. Päinvastoin poliitikko on hänen mielestään sellainen, joka tekee ihan mitä vaan pelastaakseen oman nahkansa. Onneksi 60- ja 70-luvun nuoret heräsivät tähän ongelmaan ja osa länsimaista maailmaa pelastui vanhoillis-oikeistolaiselta diktatuurilta, mihin se silloin uhkasi vajota.
Z on todellinen uranuurtaja poliittisten ja valtapoliittisten trillereitten saralla. Ehkä kolme vuotta aikaisemmin ilmestyneessä Pontecorvon Taistelu Algeria -elokuvassa on osittain jotain samaa terävänäkäisyyttä, joka koskee muuttunutta maailmaamme. Z kuitenkin vie kritiikkinsä pidemmälle. Se ei jää havainnoinnissaan siihen, että vääryys tuodaan julki, jonka jälkeen lehdistö, muu media ja väkijoukko voivat huutaa yhdessä äänin, Eläköön totuus on voittanut! Z näkee metsän puilta. Mitä hyötyä on totuudesta jos se ei kiinnosta ketään. Mitä järkeä on puhua ja selvittää maailman vääryyksiä jos niille ei haluta oikeasti tehdä mitään. Z repii auki sen verhon, mikä noihin päiviin asti oli peittänyt poliittisen pelin kenttää, jossa viattomat ihmiset saattoivat olla pelkkiä shakkinappuloita vaikutusvaltaisten johtajien pelilaudalla. Z on loppukaneetissaan lohduton ja se nostaa joka kerta kylmät väreet pintaan. Siinä luetellaan lista asioita, jotka uusi hallitus asettaa kiellettyjen listalle. Joissain kohdissa tuo julistus on jopa huvittavaa kuultavaa, mutta lopulta ei paljon naurata, kun tajuaa, että huonoissa käsissä totuus voi helposti olla noin masentava.
Elokuvan tunnelma on samalla tavalla kuivakkaan aromikas kuin hyvä konjakki, jota nautit hienoimmasta lasista, istuen arvokkaimmalla nahkasohvalla. Monotonisen uljaalta kuulostava ranskan kieli tekee elokuvasta hyvällä tavalla viralliselta kuulostavan. Aivan kuin Arvi Lind teki suomalaisista tv-uutisista vähän paremmat kuin ne olivatkaan. Ranskan kieltä käytettiin kreikan sijasta ehkä juuri siksi, ettei tapahtumia voitu liittää aivan suoraan todellisuuteen.
Yves Montand ja Irene Papas ovat elokuvan suuret nimet, mutta ajallisesti heidän roolinsa ovat suhteellisen pienet. Montand on silti vaikuttava. Papaksen rooli on muuten vaan jännästi toteutettu, sillä hänen tulkintansa lähtee pääasiallisesti vain silmiä käyttäen. Jacques Perrin innokkaana valokuvaajana on oma suosikkini, mutta ei keskeisintä hahmoa näyttelevä Jean-Louis Trintignantkaan huono ole.
Costa-Gavrakselle tämä oli uran varhainen täysosuma, joka jäänee myös miehen päätyöksi. Z oli mm. ensimmäinen vieraskielinen elokuva, joka pääsi kamppailemaan parhaan elokuvan Oscareista myös siihen pääsarjaan. Lisäksi Costa-Gavras sai ehdokkuuden parhaasta käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Ei ollut siis ihme, että mies jatkoi samalla linjalla ja teki seuraavana vuonna Tsekkoslovakiaan sijoittuvan poliittisen tosielämään pohjautuvan trillerin Tunnustus, joka ei kuitenkaan saavuttanut enää samaa hohtoa. Hänen myöhemmistä leffoistaan kannattaa tarkistaa Chileen sijoittuva epätoivoinen murhenäytelmä Kateissa.
Z on elokuva niille, jotka tuskailevat tämän yhteisen maapallomme koossa pysymisen puolesta. Tämä ei varmasti aukea ihmiselle, jonka pääasiallinen elämän tarkoitus on maksimaalisten taloudellisten voittojen ja korkeimman mahdollisen aseman tavoitteleminen. Tämän elokuvan ymmärtämiseen tarvitaan sydäntä. Pahitteeksi ei myöskään ole omakohtainen kokemus siitä, kuinka järjestelmä voi polkea jalkoihinsa tai kykenee olemaan täysin piittaamaton, vaikka yrität tosissasi kertoa, että nyt on hätä. Itse koen ensin valtavaa raivoa siitä, että päättävissä asemissa olevat ihmiset käyttävät valtaansa väärin. Hetken päästä kuitenkin oivallan asian kääntöpuolen. He eivät itse asiassa lopulta hämää vallanhimossaan muita kuin itseään, sillä lopulta tärkeimmäksi asiaksi nousee aina omatunnon ja sielun puhtaus. Ilman niitä ihminen ei ole ihminen. Z oli ihminen. Z – hän elää!
nimimerkki: mauge
