Hyvin tuottanut ja Stephen Kingin kirjoittamaan novelliin tarinansa pohjannut Maissilapset sai ensimmäisen jatko-osansa kahdeksan vuotta debyyttifilmatisoinnin jälkeen. Ohjaaja, käsikirjoittaja ja koko näyttelijäkaarti laitettiin vaihtoon ja aloitettiin tekijätiimin puolesta täysin puhtaalta pöydältä, mutta pienellä budjetilla häärineen joukon aikaansaannos muistuttaa hyvin paljon edeltäjäänsä. Maissilapset 2: Viimeinen uhraus -nimiseksi elokuvaksi ristitty jatkumo ei kuitenkaan nimensä mukaisesti ollut lopulta kuusi jatko-osaa poikineen tuotoksen viimeinen osa – vaikka sellaiseksi sen totta tosiaan olisi tullut jäädä.
Tapahtumat sijoittuvat loogisesti ensimmäisen osan veritekojen jälkimaininkeihin, kun viranomaiset ovat päässeet perille Gatlinin pikkukylän joukkoteloituksesta, jossa demonin riivaama poika johdatti lapsiystävänsä riistämään hengen kaikilta taajaman täysi-ikäisiltä henkilöiltä. Nyt viattomat ja puhtoiset lapsukaiset halutaan sijoittaa viereisen Hemingford -nimisen kaupungin perheyhteisöihin, vaikka osaa asukkaista ratkaisu epäilyttääkin.
Täysin turha ja juoneltaan tyhjyyttä ammottava jatko-osahan Maissilapset 2 on. Tunnelmaan panostetaan vieläkin vähemmän kuin ensimmäisessä osassa, mutta positiivisena vastakohtana väkivaltaa ja gorea on tuotokseen lisätty enemmän. David Price jatkaa ohjaajanpallilla samalla tyylillä kuin edeltäjänsä Fritz Kiersch ja näyttää kaiken mitä ei välttämättä heti kannattaisi paljastaa välittömästi katsojalleen kuin Matti Nykäsen elämänkerran. Näin ollen se pienimuotoinen jännitys, jota elokuva ajoittain teelusikallisin tarjoilee, sisältyy lähinnä täysin tappokohtauksiin. Musiikkitehosteet eivät onnistu vieläkään säväyttämään katsojaa, vaikka useissa kasarileffoissa se on kauhun valttikortti.
Koko projekti tuntuu aivan liikaa ensimmäisen osan toistolta, eikä siitä ole helppoa löytää positiivista sanottavaa. Keskivaiheilla kirkossa tapahtuva ”nenäverenvuoto” -kohtaus jäi kyllä mieleen ja se oli hyvin toteutettua materiaalia, jota olisi voinut olla enemmänkin. Tällainen pienellä budjetilla väsätty leffa voitaisiin vetää tahalleen yli, eikä yrittää tehdä näin vakavantuntuista kauhuleffaa, kun rahkeet eivät vain riitä. Erikoistehosteet ovat jälleen uskomattoman halvan näköisiä, ja niitä tuputetaan katsojan verkkokalvoille aivan liian monessa kohtaa. Hahmot ovat ohuita, ja sivujuonet turhauttavan epäolennaisia romansseineen ja perheongelmineen.
Näyttelijät vetävät roolinsa hyvin, mutta eipä edellä mainittujen asianhaarojen vuoksi pelastettavaa juuri ole. Kokonaisuutena samaa tasoa esikoistekeleen kanssa, enkä näe syitä lähteä tätä kenellekään suosittelemaan, jos ensimmäinen elokuva ei maistunut.
