Jack Dodds (Caine) on kuollut. Teurastajan ammattia harjoittanut legenda tapasi istuskella vanhojen ystäviensä kanssa paikallisessa pubissa hyviä juomia nauttien. Palava rakkaus Amy-vaimoon (Mirren) laantui iän myötä, mutta kaverit ja oluen jano eivät vuosien saatossa kadonneet mihinkään. Viimeisinä elon hetkinään suhde adoptoituun Vince-poikaan (Winstone) olisi voinut olla hieman parempi, mutta ei poika häntä pahalla muistele. Jackin baarikaverit, jotka ovat monien vuosien ajan yhdessä jakaneet ilot ja surut, lähtevät yhteisen ystävän tuhkien kanssa viimeiselle kierokselle, milloin autokauppiaana työskentelevä Vince saa toimia kuskina. Kaverukset Raysie (Hoskins), Vic (Courtenay) ja Len (Hemmings) lähtevät viemään kaveriaan viimeiseen lepopaikkaansa. Siinä matkalla ehditään kerrata menneitä ja kierrellä legendaarisia paikkoja. Välillä tietenkin ryypätään vanhan hyvän miehen muistoksi. Joskus vanhat katkeruudet nousevat pintaan, mutta riidat saadaan yleensä sovittua. Miehet tekevät kunniaa Jackille, vaikka matkan aikana tulee esille myös kaverin tekemät huonot ratkaisut.
Viimeinen kierros on tunnelmallinen elokuva, joka nojaa brittiläiseen tapaan vahvoihin näyttelijäsuorituksiin. Monikerroksinen tarina kulkee monessa eri ajassa yhdistellen eri tunnetiloja. Ohjaaja Fred Schepisi taitaa elämänmakuisen draaman kerronnan, mutta draaman vahvuus heikkenee takautumatekniikan liiallisessa käytössä (vaikka tämä kuulemma on alkuperäisromaanille uskollinen tapa). Varsinkin Jackin nuoruuden toilailujen ja sotamuistojen kuvaukset tuntuvat aika keinotekoisilta, eivätkä ne sovi muun elokuvan tyyliin. Ylinäytteleminen paistaa juuri näissä kohtauksissa, kun muissa kohdin näyttejätyö loistaa luontevuudellaan. Mielenkiinto ei kuitenkaan horju missään vaiheessa, vaikka tylsiä kohtia löytyykin.
Vaikka aiheena on jäähyväisten jättäminen, niin elokuva ei sorru ankeuteen, vaan brittiläiseen tapaan arkinen huumori esiintyy sopivin väliajoin. Teemoina toimivat mm. ystävyys, vanheneminen, vanhemmuus, isä-poika-suhde, rakkaus, menetetty rakkaus, yksinäisyys ja baarissa pörräämisen ihanuus. Teoksessa on mukana nostalgiaa ja haikeaa tunnelmaa. Tunnelman tuojana toimii loistavasti Paul Grabowskyn säveltämä musiikki.
Graham Swiftin romaanin filmatisointi loistaa eniten näyttelijäpuolella. Vanhat konkarit Bob Hoskins, Michael Caine, Tom Courtenay ja David Hemmings vetävät täydellä omistautumisella vahvat suoritukset. Merkittävimmässä naisroolissa nähtävä Helen Mirren häikäisee aitoudellaan. Mirrenistä paistaa juuri se elämänkokemus, joka hänen hahmollaan on. Vanhojen osaajien rinnalla Ray Winstone onnistuu tekemään elokuvan parhaimman roolisuorituksen miehenä, jota elämä on riepotellut suuntaan jos toiseen. Leffalla on liian vähän pituutta, sillä varsinkin Courtenayn ja Hemmingsin hahmot olisivat ansainneet enemmän syvennystä.
Viimeinen kierros on nautinnollinen laatudraama, joka kiehtoo kestonsa ajan. Kokonaisuus lähentelee kuitenkin keskitasoa muutamien heikkojen tekijöiden vuoksi. Potentiaalia olisi ollut viiden tähden mestariteokseen, mutta nyt tämän elämänmakuisen tuokion pystyy unohtamaan helposti aika pian katsomisen jälkeen.
DVD:llä tämän löytää alkuperäisnimellä Last Orders.
