Metropian tulevaisuudennäkymä on ankea: Trexx-yhtymä on rakennuttanut koko Euroopan kattavan metroverkon, pyöräily on kiellettyä ja yhtymän tarkoituksena on laajentaa ihmisten mielien hallintaan. Pahaa-aavistamaton, elämäänsä kyllästynyt Patrick, työhönsä kyllästynyt jokamies pesee hiuksensa Dangst-pesuaineella, minkä jälkeen hän huomaa kuulevansa ääniä. Aivan kuin joku keskustelisi hänen kanssaan, mutta se ei ole hän. Kun shampoon keulahahmo, huippumalli Nina tulee Patrickia vastaan, hän lähtee kuvankauniin naisen perään. Ennen kuin Patrick edes huomaa, hän sotkeutuu pahaenteiseen salaliittoon, mikä saisi paatuneimpienkin salaliittoteoreetikoiden sukat pyörimään jaloissa.
Elokuvan huomiotaherättävin ominaisuus on South Park-henkinen, rumahko animaatio. Hahmot ovat kasvoiltaan todenmukaisia, mutta kehot liikkuvat tökkien ja omalla fysiikan laillaan. Tämä on täysin totuttava asia vaikkei varmastikaan miellytä kaikkia katsojia. Parhaimmillaan se pystyy tukemaan vähäeleistä kerrontaa. Kerronta ei kuitenkaan toimi jatkuvasti. Tapahtumien seuraaminen on ajoittain vaikeaa, ja katsoja saa vahtia silmä tarkkana pysyäkseen monista elokuvista tuttujen tapahtumien tasalla.Tarina pohjaa muutamalla idealle ja sivujuonelle ja se keskittää kaikki voimansa niihin. Kliseinen dialogi vie korkeintaan tunnelmaa eteenpäin, sillä ei selitetä tapahtumia yhtään enempää kuin tarpeellista. Vihjailevuus ja hidastunut tunnelmointi on kerronnan avaimia, välillä se tempaa katsojan mukaansa tapahtumiin, toisinaan se jättää kylmäksi.
Oivaltavuudessaan karmiva dystooppinen tulevaisuudenkuva on elokuvan ehdottomasti parasta antia: maahanmuuttajat pelaavat tv-visassa päästäkseen Eurooppaan, televisioiden kautta valvotaan ihmisiä, mainoksissa kehotetaan kuuntelemaan itseään, kenties niitä kaikkia ääniä. Nämä huomiot ovat yhtä oivaltavia kuin mitä yhdessä viime vuosikymmenen parhaista sci-fi-elokuvista, Children of Menissä. Se onkin lähin vertailukohta elokuvalle. Valitettavasti Metropia jää sen jalkoihin, koska tarinaan ei saada yhtä läheistä otetta missään vaiheessa. Päähenkilö on kenties liiankin normaali ja apaattinen, huolenaiheinaan mm. suomalaiseen rastapäähän viehättynyt tyttöystävä. Henkilökehitys olisi ollut hieno lisä elokuvaan.
Kaikenkaikkiaan Metropia on tunnelmallinen ja jännittävä tulevaisuudennäkemys, jonka vihjailevuuteen perustuva kerronta joko tempaa katsojan mukaansa tai jättää kylmäksi.
