1980-luku oli todellista slashereiden kulta-aikaa, kun Halloween ja kumppanit jatkoivat Alfred Hitchcockin jo 60-luvulla aloittamaa puukkobuumia. Osa kyseisen alagenren leffoista on toki ala-arvoisia, mutta Tony Maylamin näkemys aiheesta nousee kevyesti keskiarvon yläpuolelle. Vuotta aiemmin ilmestyneen Friday the 13th elokuvan innoittamana Maylam ohjasi vuonna 1981 slasherin kutsumanimeltään The Burning. Mielestäni tekele lyö “isoveljensä” lähes kaikilla osa-alueilla ja onnistuu olemaan kasaritarjonnan parasta kesäleiriteurastusta.
Juoni on tuttua peruskauraa ja mielestäni tiettyjä asioita on matkittu epäonnenpäivä-saagan alkuperäisteoksesta turhankin häikäilemättömästi. Tarina alkaa kaikkien yllätykseksi kesäleiriltä, jota valvoo kaikkien pelkäämä ja inhoama tilanhoitaja Cropsy. Joukko poikia päättää pelästyttää viinaan menevän kiusankappaleen pahanpäiväisesti, mutta kepponen menee totaalisesti pieleen ja lopputuloksena kohde juoksee ilmiliekeissä lähimpään lampeen. Elokuvan pääasialliset tapahtumat sijoittuvat viisi vuotta tuosta kesästä eteenpäin, jolloin seksuaalisesta turhatumisesta kärsivät nuoret pääsevät jälleen nauttimaan kukkahattusetänsä läsnäolosta.
Kasarislashereiden tyypilliset ominaisuudet on ladattu leffaan onnistuneesti. Äänimaailma toimii loistavasti sekä päivisin kauniita luontoääniä kuunnellen, kuten myös öisin ytimekkäinä pianon vihlaisuina. Murhaajan tarina kerrotaan alussa järjestelmällisesti, ja hänen todellista ulkonäköään pihdataan katsojalta positiivisen pitkään. Tällä kertaa puutarhasaksien kanssa liikkuvasta pääpahasta kuvaus toimii Friday the 13th elokuvien tapaan hänen näkökulmastaan. Selvät kopioinnit voisi luonnehtia ärsyttäviksi, mutta toisaalta niiden toteutuksen ollessa alkuperäistä paremmalla tasolla, on anteeksianto huomattavasti helpompaa. Tunnelma säilyy jännittävänä, vaikka ohjaaja päästääkin välillä hengähtämään jopa hauskojen kesäisien nuorisokohtausten ja kauniiden maisemien katselun ajaksi. Järin pelottava The Burning ei loppupeleissä ole, joten parhaimpien kasarikauhujen listalta se ei mielestäni paikkaansa ansaitse, vaikka onkin aliarvostettuun rooliin vuosikymmenien kuluessa unohtunut.
Yleisilmeeltään elokuva on laadukkaasti toteutettu. Tappokohtaukset ruuditetaan runsaalla veren käytöllä ja väkivallan suhteen ei olla pyhäkoulutasolla, vaan muutama kohtaus on todella raaka. Yleisöä kosiskellaan myös kauniilla naisilla, eikä tissien vilauttelulta tietystikään voida välttyä, kun murhien suhteen liikutaan jo ikärajoitusten korkeimmilla asteilla.
Valinnat näyttelijäkaartiin olivat onnistuneita ja joukosta löytyy erottuvia tapauksia perusrivistöstä poiketen. Kaikkien paheksuma lihaskimpale, outo tiirailija, kunniallinen leirin johtaja ja neitseellisiä pihtaajapimuja. Usea nuori näyttelijä debytoi leffan parissa valkokankaalla, mutta harva pystyi sittemmin uraansa jatkamaan. Castingin nimekkäin henkilö on ehdottomasti Frasier-sarjasta Georgena tunnettu Jason Alexander, joka erottuu tässäkin teoksessa edukseen. Päähenkilönä toimiva Brian Matthews ja outona hiipparina liikkuva Brian Backer ansaitsevat myös tunnustusta. Pienessä sivuroolissa piipahtaa myös muuan Holly Hunter.
Mikäli 80-luvun kauhuelokuvat ovat lähellä sydäntäsi ja teinislasherit eivät ole vielä liian läpi koluttua aineistoa, kannattaa The Burning lisätä katselulistalle. Suurta elokuvakokemusta on turha odottaa, mutta toimivaa jännitystä Maylemin perjantai-kopio arki-iltaan varmasti tuo. Tunnelmallinen, raaka ja aliarvostettu kasarikauhuilu, jonka juonen köyhyys, liika plagiointi ja erinäiset katselukokemusta häiritsevät typeryydet pudottavat kokonaisarvosanan kolmeen tähtikuvioon.
