1930-50 -luvuilla modernin kauhuelokuvan normit leffahistoriaan takonut mahtifirma Universal re-boottasi oman Muumio-konseptinsa vuonna 1940. Kahdeksan vuotta aiemmin valmistuneesta The Mummy-jättihitistä ei jäänyt jäljelle kuin perusidea, eli 3000 vuotta vanha, murhanhimoinen kävelevä ruumis ja tämän sammumaton, mutta kielletty rakkaus. ”Uusintaversiossa” loistivat vain poissaolollaan Boris Karloffin monumentaalinen roolisuoritus, unenomainen ja tummasävyisen uhkaava tunnelma sekä wanhan Egyptin mystinen arvokkuus. Tilalle on tuotu huumoria, nopeampi tahditus ja kauhun keinot on vaihdettu hiipivästä ja vihjailevasta suoraan ja yksioikoiseen monsteriterroriin. Hyvä näin!
Karl Freundin The Mummy on, ansaitustikin, kaksikosta tunnustetumpi ja monella tavalla parempi elokuva. Christy Cabannen viihteellisempi versio on kuitenkin kultakimpale lajissaan ja monia alagenren perusasioita paaluttanut kauhuteos. Tällä kertaa näemme muumion kuten haluammekin; kävelemässä jalkaansa laahaten käärinliinat roikkuen, äänettömänä ja täynnä ikiaikaista väkivallan uhkaa. Hirviön ainoa keino vääräuskoisten rivien harventamiseen on tässä pätkässä se myöhemmin niin tutuksi tullut fyysinen kuristaminen, ja taaskin täytyy ihmetellä, miten kukaan ei muka pysty juoksemaan muumiolta karkuun?
Käsikirjoitus on tyyliin sopiva, ohjaajan juonenkuljetus sujuvaa ja aikakaudelle ominaisen kehnosti näyttelevät pääosanpönöttäjät ovat enemmän sympaattisia kuin ärsyttäviä. Plusmerkkinen suoritus voidaan kirjata nimikkohahmoa esittävälle Tom Tylerille, joka tuli tunnetuksi myös kaikkien suomalaisten suosikkisarjissankarin, Mustanaamion roolissa hahmon ensimmäisessä TV-filmatisoinnissa. Hirviön rooli ei vaadi perinteisiä näyttelijänlahjoja, mutta helppo se ei silti ole. Tylerilla on kuitenkin vaadittavaa presenssiä ja hänen liikkeensä ovat uskottavia, uhkaavia ja samalla juuri oikean kankeita.
Ei tässä mitään. The Mummy’s Hand esitteli maailmalle tana-lehdet ja Kharis-muumion, joka seikkaili tämän filkan jälkeen vielä kolmessa suorassa jatko-osassa, Klaris-nimellä Bud Abbotin ja Lou Costellon parodiaversiossa ja vuonna 1959 Christopher Leen ikuistamana Hammer-yhtiöiden uusintaversiossa, joka puolestaan merkkasi uuden, entistä graafisemman ja latautuneemman ajan alkua aina ja alati suositussa kauhugenressä. Hyvä saavutus pienen budjetin säikyttelyleffalle. Pläjäys kestää kriittistäkin tarkastelua tänäkin päivänä, mutta eniten siitä saa irti, kun keittää ison kulhollisen poppareita ja asennoituu ottamaan vastaan tunnin verran suoraviivaista horroria ajalta, jolloin todelliseen terroriin ei tarvittu sen kummempaa kikkailua, vaan yksi ikoninen, vahvan luokan hirviö riitti ajamaan asian. Pari kertaa olen tämän jo tapittanut, ja toimii vastustamattoman hyvin!
