Eletään lähitulevaisuudessa, jossa sodat ja ongelmat on päätetty estää siten että ihmisiltä poistetaan kaikki tunteet. Niskaan pistetään ruiskaus jotain mömmöä ja tunteet ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Muutamia ihmisiä taistelee tätä sadistisuutta vastaan, mutta suurin osa on alistunut “paremman maailman” hyväksi. John Preston niminen munkki elää täysin tunteettomasti, kunnes hänen partnerinsa rupeaa puhumaan tälle aidoista tunteista, mitä John ei voi ikinä kokea. Tästä alkaa mukki Prestonin epätoivoinen taistelu hallitusta vastaan.
Leffa on aiheeltaan tyly, mutta toteutukseltaan ei. Väkivalta on pinnallista ja vaikka ihmisiä kuolee ei verta juuri näy, vain seiniin tulee reikiä sitä mukaan kuin ihmisiä kaatuu. Toimintaa on kopioitu Matrixista (jälleen), mutta se ei ole (lähellekkään) yhtä näyttävää. Välillä taas toimintaa on liian vähän ja meinaa tylsistyä kuin leffa yrittää pohtia ihmiskunnan ongelmia. Huumoria leffaan ei ole väkisin väännetty, eikä koheltavia apureita onneksi ole. Tunteeton maailma on vakava paikka, mutta välillä leffan totisuus suorastaan puuduttaa.
Tunteettomia ihmisiä on varmasti helppo näytellä, eikä näyttelijät ole mitään erikoisia. Sean Beanin osuus jää aivan liian pieneksi. Christian “Amerikan Psyko” Bale hoitaa hommansa ilmeettömästi (ja niin on kai tarkoituskin). Leffan ohjaaja/käsikirjoittaja Kurt Wimmer ohjaa joitakin kohtauksia ihan hienosti, mutta kässäri kannattaisi pitää enemmän action -linjalla, kun Wimmerilta ei draama, tai ihmiskunnalliset ongelmat oikein luonnistu.
Juonenkäänteitä on niukasti, eikä niissä vähässäkään ole juuri järkeä. Tarina on sentään ihan hyvä, ja aiheesta olisi saanut paremman leffan, jos kässäriä olisi hieman työllistetty enemmän.
Vaikeanimistä Equilibriumia on kehuttu, mutta itse en saanut siitä juuri mitään irti, muutamia hienoja taisteluita, joilla ei omaperäisyyttä kunnoiteta. Leffa yrittää erottua massasta, mutta vaipuu väkisinkin matrix-kopioiden pohjattomaan kuiluun.
nimimerkki: Criiticco
