Mitäs kummaa? Alelaarilla sekoillessani löysin kirjaimellisesti laarin päältä Dolph Lungdrenin “tähdittämän” Sci-fi -elokuvan nimeltä Retrograde. Hintaakin vaativat 2 euroa! Ilmeisesti se ei ollut kelvannut kenellekään, vaikka oli heitetty kaikkien näkösälle.
No, päätin sitten tuhlata kaksi järjetöntä euroa tähän todella epämääräiseltä näyttävään leffaan toivoen sen olevan edes jollain tasolla hyvä tai edes kykenevä viihdyttämään.
Loppujen lopuksi tuntui siltä, että olisin käynyt maalaisravintolassa, tilannut hampurilaisen ja saanut sen hampparin sijaan lautasellisen tuoretta lehmänpaskaa suoraan landen takapihalta.
Se lehmän paska haisi kutakuinkin tältä: Vuonna 2204 maailmalla on irrallaan tappava rutto, joka on vienyt ihmiskunnan sukupuuton rajoille. Rutto sai alkunsa tuhansia vuosia sitten jostain räjähtäneestä planeetasta, joka sievällä voimalla upotti tuliset meteoriittinsä maapalloon. Sitten vuonna 2004 ne löydettiin! Siitähän ei tietenkään ihanuuksia seurannut vaan ruttoepidemia, joka ei ole saanut 200 vuoden aikana ihmiskuntaa tuhottua. Vau.
Ja nyt tietenkin nykypäivän hi-tech avaruusteknologian avuin päättää Dolphin esittämä John Foster tiimineen palata menneisyydeen, 200 vuoden päähän tietenkin, ja tuhota kauhistuttavat ruttometeoriitit.
Mutta voi ei! Fosterin miehistöstä PUOLET sattuu olemaan pettureita, jotka aikovat käyttää avaruusalus-aikakonetta hyväkseen ansaitakseen rahaa höpökeinoin! Kaiken tämän lisäksi alus läsähtää aikaan, jolloin tutkijat ovat jo selvittelemässä kivien alkuperää paikan päällä (ilmeisesti Jäämerellä) ja hommat käyvät tukaliksi.
Tukalaksi tunsin ainakin oloni tätä sontaa katsoessani ja en todellakaan tarkoita tätä hyvässä mielessä. Elokuvassa ei tunnu olevan mitään positiivista mainittavaa, joten paasataan sitten niistä negatiivisista puolista. Ensinnäkin juoni on kuivaa idioottimaista torttua, joka sisältää aivan liikaa aukkoja ja flikka ei jaksa kiinnostaa loppuun asti, koska silloin se tuntuu jo siltä lehmän sonnan mussuttamiselta. Loppupuolella juoni tuntuu oikeastaan kopiolta John Carpenternin The Thingistä. Ohjauksen ja käsikirjoituksen on potkinut aikaan Christopher Kulikowski. Mies ei ole onnistunut saamaan aikaan oikeastaan mitään vakavasti otettavaa sci-fi -meininkiä ja visuaalisuus on suorastaan naurettavaa. Avaruusaluskin tuo enemmän mieleen pallomeren kuin minkään sci-fiin liittyvän. Puvustuskin on jokseenkin kummallista. Avaruuspuvut ovat hilpeän näköisiä nahka-asuja, joiden takia elokuvan vakavuus katoaa kokonaan. Herra Kulikowski näyttää IMDB:n mukaan olleen tekemisissä pornoleffojen kanssa. Sinne olisi saanut jäädäkin.
Leikkaus on enimmäkseen keskivertoa huonompaa, mutta kun toimintakohtauksiin tullaan, se on järkyttävän sekavaa. Tehosteet ovat halvalla budjetilla väsättyjä tuotoksia, jotka tuovat parhaimmillaan hymyn naamalle. Näyttely on todella ala-arvoista. Dolph onnistuu tekemään tylsän suorituksen hitaasti liikkuvana avaruusrangerina, eivätkä muutkaan varsin tuntemattomat näyttelijät ole mistään kotoisin. Erityismaininnan annan kuitenkin Joe Sagalille, jonka näyttelyn katsominen aiheutti naurunpurkauksia lähes joka kohdassa.
Retrograde ei valitettavasti yllä katsottavien elokuvien tasolle ja hädin tuskin edes sen kahden euron laaduksi. Päällimmäisinä syinä tähän ovat halpa budjetti ja ammattitaidon puute. Voi tästä ehkä jotain hyvääkin löytää, jos tämän leffan aikoo vilkaista Sci-fin sijaan camp-huumorina. Siinä se ehkä toimisi. En laske sitä kuitenkaan positiiviseksi puoleksi elokuvassa ja tuomitsen tämän ultimaattisen typerän sontakikkareen puolella tähtösellä.
Pala helvetissä.
