Tuntuu vaan, että aiheesta olisi voitu repiä enemmänkin irti. Ei niin huono kuin väitetään.

12.6.2004 19:59

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Halloween III: Season of the Witch
Valmistusvuosi:1982
Pituus:98 min

Kahden Michael Myersistä kertovan elokuvan jälkeen John Carpenter kyllästyi. Yhden ohjatun ja kahden kirjoitetun Halloween elokuvan jälkeen hän päätti lopettaa Michael Myers elokuvien tekemisen, mutta samalla hän ideoi, että Halloween sarja voisi jatkua toisiinsa liittymättömillä elokuvilla. Tuumasta toimeen, ohjaaja Tommy Lee Wallace käsikirjoitti ja ohjasi pahamaineisen Season Of The Witchin, jonka väitetään olevan todella huono ja todella sairas. Suomessa elokuva julkaistiin 80- luvulla kovasti leikattuna, mutta nyt se löytyi alekorista ilmeisesti alkuperäisenä versiona, tästä en voi olla varma. Ei kun tonkimaan!

Sateisena lokakuun yönä, viikko ennen Halloweenia, saapuu huoltoasemalla huonossa kunnossa oleva ja sekavia puhuva mies, jonka huoltoaseman myyjä kiikuttaa oikopäätä sairaalaan. Sairaalassa miehen päästyä hoitoon ja maattua hetken aikaa sängyssä ilmestyy sairaalaan hienossa puvussa kulkeva mies, joka on nähty vilaukselta jo aiemmin elokuvassa. Miehellä ei ole hyvät aikeet, hän kirjaimellisesti repii tappamisesta hourivan miehen kallon auki kahdella sormella ja räjäyttää siihen päälle vielä itsensä ja autonsakin. Miestä hoitanut lääkäri Daniel Challis (Atkins) lähtee selvitystä haluavan tapetun miehen tyttären Ellien (Nelkin) selvittämään tapahtuman taustoja syrjäiseen pikku-kylään missä valmistetaan Silver Shamrock halloween-naamareita, olihan hänen edesmennyt isänsä sellaista pitänyt käsissään koko viimeisen iltansa ajan.

Siellä ollessaan he huomaavat, että yritys hallitsee koko kaupunkia lääkäripalveluja ja puhelinlinjoja myöten. Epäilykset heräävät, kun tehtann hyvän tuulisen omistajan, Conal Cochranin (O’Herlihy) tehtaan autotallista pilkottaa Ellien isän vanha auto. Onko Cochranilla luurankoja kaapissaan? Ovatko hänen palvelusmiehensä miehiä laisinkaan? Palaavatko lapset tänä halloweenina kotiin? Miten Stonehenge liittyy tähän? Katsokaa itse.

Ei. Elokuva ei todellakaan ollut niin huono kuin väitetään. Ei. Elokuva ei ollut niin sairas kuin väitetään (paitsi idealtaan). Tuntuu vaan, että aiheesta olisi voitu repiä enemmänkin irti. Ehkäpä herra nimeltä John Carpenter olisi saanut tähän enemmän eloa, mutta tuottajan ja musiikin säveltäjän roolissa ei paljoa saada aikaan. Elokuva toimii juoneltaan ja idealtaan, muilla alueilla on vähän heikompaa, esim. näyttelijät ontuvat hieman (parempaankin olisi ollut mahdollisuus?). On sanottava myöskin, että elokuva olisi ehkä toiminut paremmin ilman Michael Myersiin yhdistettävää Halloween -etuliitettä.

Season Of The Witch ei ole niin huono kuin väitetään, mutta jää silti keskinkertaisuuden romukoppaan. Se on turhaan haukuttu ja herjattu elokuva, joka sisältää muutamia hienoja ja tunnelmallisia kohtauksia ja sairaan idean lelutehtailijasta, jonka lelu ei tuonut lapsia kotiin halloween yönä.

nimimerkki: BatDeamon

Arvosteltu: 12.06.2004

Lisää luettavaa