Seikkailuleffan päähenkilön karismaattisuudesta on paha tinkiä, jos itse hahmo on hyvin luotu, ja tätä esittää Harrison Ford, jonka parhaisiin suorituksiin hahmon jokainen esiintyminen lisäksi kuuluu. Paremmaksi voi laittaa vain luomalla uuden hahmon ja kiinnittämällä pääosaan entistä suuremman ja taidokkaamman nimen. Indiana Jones lähteekin tähän seikkailuun rinnallaan oma isäpappansa, jota esittää Sean Connery. Juoni Graalin maljaa metsästävistä natseista hukkuu käymättömille korpimaille kuin Hitlerin unelma tuhatvuotisesta valtakunnastaan, kun Ford ja Connery vain ruutuun ilmestyessään käyvät taistoon roolihahmojensa, näyttelijäntaitojensa ja karismojensa paremmuudesta. Ensimmäistä lukuun ottamatta taistot vie kirkkaasti Connery.
Jones seniorin hahmossa on oikeastaan vain yksi vika, mikä on kuitenkin suuri etu itse leffalle. Indianan isukki on paikoin niin ihanan pihalla tapahtumista, että komediallisuutta ei tarvitse paljoa alleviivata. Ykkösosasta paluun on tehnyt nokkela Sallah (Rhys-Davies). Mukana on vielä Denholm Elliotin nappisuoritus jopa pappa-Jonesia höynähtäneempänä arkeologina. Niinpä vitsien risti- ja sarjatulitus pitävät huolen siitä, että Viimeinen ristiretki on koko sarjan hauskin elokuva.
Katsojasta pidetään huolta myös muiden keinojen avulla, joista tärkeimmät ovat luonnollisesti vauhdikkaat toimintakohtaukset. Mukana on jännitystä, reilua seikkailua ja suoranaista riehakkuutta: monin paikoin Viimeinen ristiretki onnistuukin saavuttamaan Kadonneen aarteen metsästäjien rennon vauhdikkuuden. Leffalle turha kepeys on myös haitta. Ei tätä nyt muiden Indyjen tavoin täysin vakavissakaan voinut tehdä, mutta ote todellisuuteen suorastaan hämärtyy Jonesien matkatessa maapalloa ristiin rastiin ennen määränpäähän saapumista. Tahti on jopa liiankin hurja, paikoin edes pieni hengähdystauko olisi ollut paikallaan. Toimintakohtausten välissä tarjoillaan nimittäin jo näyttelijöiden keskiverrosta paremmaksi tekemää draamaa heikoksi jääneestä isä-poika-suhteesta. Tässä on siis jo liiankin taidokkaasti tehty elokuva.
Hieman haittaa myös tietty konemaisuus ja toiston maku. Kovin paljon tehdään samalla lailla kuin Kadonneen aarteen metsästäjissä. Haetaan esine sieltä, mennään sinne, toimintakohtaus nyt muodon vuoksi tuohonkin väliin… Tuoreutta olisi voinut olla vielä lisää, mutta tämä elokuva viihdyttää oikein mojovasti myös tällä reseptillä. Ristiretki saattoi olla viimeinen, mutta kuten jo tiedetään, mikään ei ole ikuista ja kaikkein vähiten sitä on Hollywoodissa elokuvasarjan viimeisimmän osan jääminen vihoviimeiseksi.
