Tupac Shakur. Kaikkien aikojen eniten myynyt räppäri ja varmasti myös eniten arvostettu kertoo kuolemastaan, vaikka kuoli jo 1996 vain 25-vuotiaana. Tuohan olisi näin nopeasti mietettynä mahdotonta, joten on pakko olla kyse vuoden 1994 ampumisesta, josta Tupac hädin tuskin selvisi elossa.
Ennen tätä leffaa olin pitänyt Tupacia aivan tavallisena räppärinä ja ihmettelin suuresti mihin hänen suosionsa perustuu. Ajattelin silti katsastaa tämän leffan, jos se vaikka avaisi uusia näkökulmia hänen suhteensa.
Ja mitä sain? Puolitoista tuntia sellaista dokkarikamaa, että huhhu. Oli mielestäni outoa kuunnella kuolleen ihmisen puhuvan elokuvassa kuin olisi elossa. Tämä dokkari tekee selväksi, ettei Tupac ollut sellainen kuin moni luuli. Hän ei olisi aina edes halunnut olla paha gangsta, jonka roolin oli joutunut. Itseäni harmittaa suuresti, että hän joutui gangstan roolin, koska mitä luultavimmin hän kuoli sen takia. Tämä pitää otteessaan, eikä päästä levähtämään. Itselleni tuli paljon uutta, positiivista tietoa herrasta tämän leffan avulla. Tupac oli musikillisesti todella lahjakas, hänen riiminsä notkuvat keksiläisyyttä ja mediahenkilönä hän osasi näytellä pahaa gangstaa. Hän yritti hoitaa slummien ihmisille apua, koska tiesin millaista siellä on, tulihan hän sieltä itsekin.
Tämän dokkarin jälkeen mieleni muuttui pysyvästi ja ostin erään Tupacin CD:n. Sitä on nyt luukutettu kauan ja uusia on hylly täynnä. Sitä tulee aina vähän väliä miettineeksi, että mitä jos ei häntä olisi tapettukaan? Toivon, että tappaja jäisi vielä kiinni. Ensi vuoden (2006) syyskuussa tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Tupacin kuolemasta. Häntä tullaan vielä kymmenien vuosien päästä muistamaan taiteilijana, joka ammuttiin turhaan kuoliaaksi eräänä pimeänä syyskuisena iltana 1996.
nimimerkki: Lityanko
