Maire on varakas rouva, joka on perheessä jäänyt koristeen rooliin. Perheen pää ja Mairen aviomies matkustelee työnsä puolesta ja avioliitto onkin oikestaan kulissia jonkaa asetelmat ovat vinksallaan. Yksinäisyyttä paikataan alkoholilla ja muiden elämään sotkeutumisilla. Julkisuudessa, siis lähinnä iltapäivälehdissä, ollut murhatapaus saa Mairen huomion. Enemmän ja enemmän päänsä sekaisin saanut Maire sotkeutuu hiljalleen tapauksen ihmisiin.
Eeva Litmanen vetää roolinsa yksinkertaisen loistavasti. Litmasen kyky näytellä myös valkokankaalla ja kameroiden edessä on ilmiömäistä katseltavaa. Turhautuneisuus ja yksinäisyys ovat elementtejä joiden varaan on onnistuttu rakentamaan hieno hahmo.
On hienoa huomata että Suomielokuvan onnistumisia tulee enemmän. Joskin aika ajoin hyvin epätasaista jälkeä markkinoille puskee yhä. Tämä elokuva näyttää sen että vaikkei budjeteilla päästäisikään mälläilemään on roolisuoritukset kaiken perusta. Seikka jonka muuten ruotsalaiset ovat huomanneet ajat sitten. Jos mieli tekee katsoa hyvä suomalainen pätkä niin tässä on yksi sellainen.