Ongelmat ne vain tuntuvat lisääntyvät New Jerseyssä. Tony ja Carmela ovat asumuserossa. Tonyn toimintaa kyseenalaistavat jo tämän lähimmät ystävätkin. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Tonyn serkku Tony Blundetto (Steve Buscemi) tekee tuloaan vankilasta viidentoista vuoden kakun jälkeen. Feech La Mannaa (Robert Loggia) on myös lykästänyt TB:n tavoin, ja he vapautuvat samoihin aikoihin. Feech haluaa luonnollisesti saman tien takaisin perheeseen, mutta TB yllättäen yrittääkin pärjätä kaidalla tiellä, Tonyn suostuttelusta huolimatta. Junior on kotiarestissa sekoamisen partaalla, mutta useat hautajaiset tuovat mahdollisuuden muutaman tunnin ulospääsyyn. Adrianna tuskailee entistä enemmän uuden “työnsä” kanssa. Tunnelma kiristyy perheiden välillä ja niiden sisällä, jonka seurauksena New Jerseyn ja New Yorkin perheiden väliset riidat kasvavat uhkaaviin mittoihin.
Uudet tuulet puhaltavat, vaikka samat juonikuviot tuntuvat jossain määrin toistuvankin. Siitä huolimatta meno on vähintään edellisen kauden tasoista. Edellisistä kausista tuttu huumori on viitoskaudella minimissä ja tarina on käänteineen synkkä ja raskas. Toki sedät läppää heittävät, mutta kaikki muu huumori on tipotiessään. Kuvakerronnassa ollaan myös siirrytty synkempään suuntaan. Tyyli (niin tarinaltaan kuin kuvaukseltaankin) muistuttaa nyt enemmän Kummisetiä, kun aiemmin GoodFellas oli suuri idealähde. Ajoittain on löydettävissä suoria kunnianosoituksia merkittävimpiä mafia- ja gangsterielokuvia kohtaan. Kuvat ovat maalauksellisia ja 200 %:n täynnä tunnetta.
Vakavampi ja perhekeskeisempi kerronta toimii loistavasti. Draama on yhä vain suuremmassa ja suuremmassa osassa, ja rikolliset toimet jäävät sivualalle, mutta itse mafiaperheiden arkipuhteet ja -probleemat kuitenkin nousevat varsin suureen osaan. Realismi kukkii ja kaikki mahdollisuudet ylilyönteihin on kierretty kaukaa. Viitoskaudella ollaan syvennytty tarinaan jo niin syvälle, että katsojaakin jo koetellaan – koukkuun jääminen on varmaa. Once you pop, you can‚t stop.
Uudet henkilöhahmot tuovat mukanaan myös loistavaa näyttelyä. Robert Loggia on Feech La Mannan roolissa peräti paremmassa vedossa kuin aikanaan Lynchin Lost Highwayssa. Steve Buscemi vetää tuttua linjaansa, vaikkei aivan Fargon tai Reservoir Dogsin rooliensa tasolle ylläkään. James Gandolfini, Michael Imperioli, Dominic Chianse, Edie Falco, Steve Van Zandt, Tony Sirico, Robert Iler, Jamie-Lynn DiScala, Lorraine Bracco, Vincent Curatola ja muut vanhat tutut jatkavat samalla vaikuttavalla ja vakuuttavalla linjalla.
Kauden 13 jaksoa ovat kaikki vähintään loistavia, mutta jokainen vaatii ne loputkin jaksot vierelleen toimiakseen kunnolla. 13 jaksoa kaudessa on vähän, mutta niistä on otettu kaikki irti, eikä valittamisen varaa jää. Tempo on mukavan hidas, jonka johdosta hahmot syventyvät kohtaus kohtaukselta, eikä liiallisen nopeista juonikäänteistä tarvitse kärsiä.
Kokonaisuutena viitoskausi vetää vertoja melkein kolmannelle kaudelle. Vaikka juonikuviot ajoin toistuvatkin, tunnelma on sanoinkuvaamaton, näyttelijät loistavia, käsikirjoitus mahtava ja käänteet uskottavia – ja aina yhtä riipaisevia. Loppujen lopuksi kyse on silkasta täydellisyydestä. Ei tästä enää TV-sarjaa paremmin tehdä. Sopranos on sarja vailla vertaa, jonka täydellisyydelle en sopivia sanoja löydä. Olen myyty… taas.
nimimerkki: The Wolf
