Taka-Kälviän nukketeatterissa katsomo hiljenee. Martti ja Pertti ovat juuri saaneet katsottua elokuvan nimeltään Rock the Kasbah, minkä hyvyydestä he tuntuvat olevan hyvin eri mieltä. Seuraava keskustelu käytiin Martin kartanossa sherrylasien äärellä, sillä Martilla ei ole pulaa fyrkasta.
Martti: Minusta teoksessa oli runsaasti hyviä elementtejä. Vai mitä sanot Pena?
Varsinkin Bill Murray esiintyi roolissaan oivasti, tutun sarkastisella tyylillään, toteaa Martti hörpäten samalla sherryä laakeasta lasistaan.
Pertti: Höpö höpö, tuhahtaa Pertti vikkelästi. Korjatessaan fedoraansa hän jatkaa; Voisin ehkä vielä hyväksyä väittämäsi, jos kykenisin unohtamaan leffan äärimmäisen lattean juonen. Siis hei, jotain Idols/Talent/X-Factor moskaa Afganistanissa. Voisiko vielä vähän banaalimman konseptin joku nerokas Hollywoodin Herra keksiä?
Martti ei virka tähän heti mitään vaan tyytyy katselemaan iloisena leimahtelevaa takkatulta vaikuttavassa kivitakassa.
P: Kuules Mara…
M: Herra von Fyrkkendahl sinulle, ärähtää Martti toruvasti.
P: No Herra Isoherra sitten saatana, suutahtaa Pertti vihaisena takaisin. Eikö sinusta sitten filmin tarinassa haise vahvasti länsimaisen moniväriultrapesun katku?
Vai onko liika fyffe sekoittanut pääsi, etkä enää erota selvää rassismia?
Hetken hiljaisuuden jälkeen Martti sanoo hiljaa:
M: Anteeksi miltei vulgaari mielenkäyttöni. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, ettei teoksessa itsessään ole mitään vikaa, vaikka eihän se kokonaisuutena uusi Citizen Kane olekaan.
P: Ja sieltähän se pakollinen Citizen Kane viittauskin tuli, huudahtaa Pertti edelleen kiihtyneenä. Jos johonkin tätä moskaa pitäisi verrata niin vertaisit sitä johonkin oikeasti mielipiteitä jakavaan vanhaan mestariteokseen, kuten porvariston hillittyyn charmiin. Tuollaisenaan vertauksesi on ontuvampi kuin kolmijalkainen koira. Ja kuluneempi kuin minun visani.
Pertti jää tuijottelemaan ärtyneenä edessään olevaa cherryä, johon ei ole koskenutkaan. Hän nimittäin on absolutisti, sillä se on muodikasta. Tosin sitä ei Martti puolestaan tiedä. Kumpaakaan osaa virkkeestä siis.
M: Jotta tämän nukkenäytöksen narratiivi etenisi, olen pakotettu kysymään piditkö yhdestäkään elokuvassa esiintyvästä näyttelijästä. Paitsi tietenkin Bill Murraystä, joka on nero.
P: En, vastaa Pertti ykskantaan. Bill heitettiin täysin hukkaan näin tympeässä roolissa. Mutta sen sijaan haluan puhua näyttelijöistä, joista en pitänyt. Ylipirteä ja teennäinen Zooey Deschanel oli taas kerran kamala, onneksi naikkosen rooli sentään jäi lähes siedettävän pieneksi, Bruce Willis oli oma väsynyt itsensä ja Kate Hudson puolestaan aiheutti minulle harmaita hiuksia oudossa prostituoidun roolissaan.
“Minusta, toteaa Martin vaimo Birgit Jansson-Pärson von Fyrkkendahl of Ulm, jonka tuloa komeaan lukusaliin ei kumpikaan sukkanukeista huomannut, Katen kurtisaani/artesaani/parmesaani rooli alentaa naista ja vie meiltä kaiken sen arvokkuuden, minkä eteen me ylhäisön naiset olemme taistelleet vuosisatoja. Pitäen vain lakisääteiset ruoka, uni, tupakka, bridgenpeluu ja juorutuokio tauot”.
M: Naiset, jatkaa Martti hetken kuluttua. Minun täytyy ikäväkseni tunnustaa etten olisi nainut tuota riivinrautaa elleivät hänen isänsä, Johan von Massinbergen auf Morgenhabenin rahavarat olisi niin huomattavat. Kolmesti eronnut nainen ja huonosti kehittyneet maitorauhaset…
P: Liikaa informaatiota, kiitos vaan, kiljahtaa Pertti fedoraansa pidellen. En halua kuulla sanaakaan enempää.
M: Hyvä on, toteaa Martti verkkaisesti. Minulla olisi kyllä ollut mielenkiintoinen tarina kerrottavanani suoraan 70-luvulta, missä…
P: Kiitos ei, toistaa Pertti inhoten. Sitä paitsi lukijat täytyy päästää pian tästä piinasta, joten ladopa toveri viimeiset argumenttisi pöytään.
Martti tuntee suutansa kuivaavan ja hän päättääkin seuraavaksi lipittää viskiä sherryn sijasta. Arvokasta, satatuhatta euroa pullolta maksavaa mallasjuomaa luonnollisesti.
M: Näkisin, että Barry Levinsonin aiemmat mestariteokset, kuten Sademies ja Hyvää Huomenta Vietnam, osoittavat miehen olevan taitava ohjaaja sekä täten kykenevä kantamaan heikommankin käsikirjoituksen maaliin vaikka idioottien olympialaisissa.
P: Vanhoilla meriiteillä ei tee mitään, ynähtää Pertti ivallisesti. Myönnän odottaneeni leffalta enemmän pelkän ohjaajan nimen perusteella, joskaan miehen viime vuosien työt eivät ole enää olleet samalla tasolla kuin tuolla mystisellä, turhaan glorifioidulla 80-luvulla.
M: Tästä voimme olla samaa mieltä, toteaa Martti tyytyväisenä. Herra Levinsonin ote on kiistämättä livennyt viime vuosina. Herrasmiehen huumorisuoni tosin sykkii edelleen. Nauroin katketakseni afgaanien kommelluksille. Voi että ne karvapäät osaavatkin olla erilaisia kuin me!
Pertti huokaa erittäin syvään tämän kuullessaan ja kaivaa taskumattinsa esiin povitaskusta. Siinä ei tietenkään ole alkoholia, vaan herkullista nyhtökauraista papumehu-kikherneyhdistelmä esanssia, joka saa täyteläisen makunsa viipaleesta kookosta. Toisesta taskustaan Pertti kaivaa esiin kookospähkinän sekä linkkuveitsen ja alkaa työstää pähkinää kuin nuorta poikaa.
P: Pari kertaa hörähdin, siinä se, hän sanoo lakonisesti kookospähkinää kairatessaan. Aika laiskaa vetää kuluneen mautonta huumoria kulttuurieroista. Itse olen älykkäämmän huumorin ystävä.
M: Kuten, kysyy Martti häivä ivaa äänessään. Metatasoilla pelehtiminenkö sinua naurattaa? Vai asioiden sopimaton rinnastaminen toisiinsa?
P: Leslie Nielsenin huumori kliffaa, sopertaa Pertti yrittäen keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaisesti. Onneksi hänellä ei ole älyluuria juuri nyt mukana, sillä sitten kyseessä olisi mahdoton soppa saada valmiiksi.
M: No mutta, tämähän oli mukavaa Pena. Otetaan joskus uusiksi.
P: Ehkäpä, jos piffaat taas liput näytökseen senkin riistoporvari.
M: Mokoma kävelevä hipsterimeemi, naurahtaa Martti takaisin täysin aiemmin esitellyn luonteensa vastaisesti.
Martti ja Pertti jäävät litkimään herkkujaan. Katsomo hurraa. Jälleen yksi tekotaiteellinen sonta on paljastettu. Äänestys. Lappujen lasku. Tilanne on tasan. Argumentit paljastuvat täysin tasavertaisiksi. Kolme tähteä rapsahtaa.
