Alehylly vetää aina välillä puoleensa. Niin kävi tälläkin kertaa. Vaikka tämä olikin halpa, niin silti tämä olisi voinut sinne kauppaan jäädä.
On kuiva kausi. Vettä ei ole satanut aikoihin. Eräänä sunnuntaina kirkon jälkeen joukko lapsia tappavat kaikki kylän aikuiset. Kuluu kolme vuotta ja aviopari kulkee kylän maissipeltojen ohitse. He ajavat autolla pojan päältä, mutta poika olikin jo kuollut. He lähtevät etsimään puhelinta ja päätyvät kylään, joka on täynnä lapsia. Aikuisia ei löydy mistään. Siitä alkaa heidän selviäytyminen pahojen lasten kynsistä.
Elokuvan juonihan on aivan typerä, mutta taitava ohjaaja pystyy tekemään roskastakin toimivan homman. Nyt ohjaajana on joku täysin tuntematon Fritz Kiersch. Hänen käsissään leffasta on tullut vain tyhjänpäiväistä viihdettä. Pelottavia kohtauksia ei paljoa ole ja homma ei muutenkaan ole mikään kovin hyvä. Tehosteet ovat vanhentuneet jo monta vuotta sitten. Tämä enemmän nauratti kuin pelotti.
Näyttelijät eivät ole mitään erikoisia. Kahdesta ensimmäisestä Terminaattorista tuttu Linda Hamilton esittää naispääosaa, mutta ei kovin hyvin. Miespääosassa oleva Peter Hortonkin näyttelee kohtalaisesti. Kukaan muu näyttelijä ei ole kovin tunnettu. Tässähän nähdään pääosin vain lapsinäyttelijöitä.
Tämä on silkkaa 80-luvun roskaa. Pidän Stephen Kingin kirjoihin perustuvista draamoista, mutta kauhun puolella hän ei onnistu ainakaan tällä kertaa. Jostain kumman syystä tämä sai jopa kuusi jatko-osaa.
Tämä ei oikeastaan ansaitsisi kuin yhden tähden, mutta piste lisää tulee sen ansaitsemasta kulttimaineesta ja viihteellisestä menosta. Kyllähän tämä kuuluu vähäsen yleissivistykseen. Jos et tätä vielä ole nähnyt, niin sinun pitää lähteä tältä istumalta lähimpään videovuokraamoon. Tätä on ihan mukava katsella aivot nollilla ja samalla naureskella 80-luvun tehosteille ja tyhmälle juonelle.