CIA:n agentti Aaron Cross (Jeremy Renner) yritetään tappaa ja selviytyäkseen hänen on löydettävä tohtori Shearing (Rachel Weisz).
Tämä on koko Medusan perinnön idea, yksinkertainen tapa saada aikaan noin kahden tunnin mittainen toimintaseikkailua ja viestittää katsojille nykyajan maailmasta sekä sen ongelmista. Ensimmäisen Medusa-elokuvan jälkeen oikeastaan koko sarja on ollut uudelleen kierrätystä, saman aiheen ympärillä häärimistä. Jatko-osat ovat olleet perusteltuja ainoastaan siten, että voidaan jossain vaiheessa viedä tarina päätepisteeseen. Kuitenkin tätä samaa juttua on haluttu jatkaa jo nähtävästi niin kauan, että päähenkilökin on vaihtunut.
Medusan perinnössä on vähemmän toistoa kuin aiemmissa jatko-osissa, mutta toisaalta se on myös edeltäjiään tylsempi ja kuivempi. Idea siinä on kuitenkin yhtä yksinkertainen kuin aiemmissakin osissa. Vaikka Medusan perintö käsitteleekin 2000-luvun ongelmia ja kai jotenkin myös kritisoi niitä, niin on se pääasiassa kuitenkin toimintaelokuva. Tällaisena kaupallisena toimintapaukkunakin siitä puuttuu kaikenlainen särmikkyys ja “hienovaraisuus”. Sen sijaan se on sekavasti, hutiloimalla leikattua uuden ajan Hollywood-soppaa, joka kyllä kuuluu metelinä ja näkyy tehosteina, mutta ei tunnu juuri missään. Elokuva on ihan hyvin kyllä rytmitetty, mutta se ei onnistu olemaan juuri sitä mihin se itsessään pyrkii: kertomaan sekä maailmasta, jossa elämme että olla toimintaviihdettä. Itse en ainakaan näe sillä muuta tarkoitusperää.
Elokuvan taustalla on toki ajankohtaisiakin aiheita, kuten virukset, mutta loppujen lopuksi niiden hyödyntäminen on yhtä vähäistä kuin puheen kuuluminen mykkäelokuvissa. Toimintaviihteenä Medusan perintö tuntuu aluksi oikein sujuvaltakin, mutta itselläni ei mennyt kovin kauaa kun olin jo tylsistynyt yksinkertaiseen edes takaisin hyppelyyn. Tästä puuttui sellainen vakoilutunnelma, jonka ympärille nämä Medusa-elokuvat on aiemmin kasattu. Kun tällaista tunnelmaa ei kerran ole, jää sisältö ontoksi ja sieluttomaksi katsojalle ja koko teokselta putoaa pohja pois.
Jeremy Renner on Matt Damoniakin värittömämpi ja monin verroin tylsempi henkilö tällaiseen elokuvaan. Hänestä ei huokua vauhtia eikä hän mielestäni ulkonäöllisestikään tunnu oikealta henkilöltä näyttelemään tällaisen elokuvan päähahmoa. Renner tuntuu olevan hukassa kuin mies, joka on juuri hypännyt ulos turistibussista. Rachel Weisz elokuvan naishahmona on ihan ok. Hän ei ole mikään ärsyttävä kimittäjä, mutta ei myöskään kliseinen taistelijanainen.
Medusan perinnössä on myös vähemmän toimintaa kuin aiemmissa osissa. Mielestäni se olisi ihan hyvä ratkaisu, jos muuta sisältöä olisi paikattu vahvalla tunnelmalla ja syventymisellä. Näin ei kuitenkaan ole ja sisältö tuntuu tappavan tylsältä. Sitten kun taas tulee sellainen toimintaosuus, niin saa harmitella, että miten surkeasti ne onkaan leikattu. Toimintakohtaus, jota on vaikea seurata ja josta ei paljoa saa selvää, ei viihdytä itseäni millään tasolla ja jään pikemminkin odottamaan, että koska tämä riehuminen loppuu. Elokuvan loputtua olin aivan hämmentynyt. Juoni jäi aivan kesken, tämäkin varmaan siksi, että Hollywood voisi työstää vielä muutaman osan lisää ulos rahoja keräämään.
Elokuvan positiivisiksi puoliksi jäävät lupaava, vaikkakin suhteellisen pitkä alku komeine maisemineen sekä sivuosassa meuhkaava Edward Norton. Norton on hyvä, mutta hänkin tuntuu ylinäyttelevän tässä. Vakiokasvona mies kuitenkin piristää muuten niukkaa pakettia.
