Lippukassalla viimehetken päätös katsoa Van Helsing. Sisään saliin hieman sekavin mielin, mitäköhän tästäkin on saatu aikaan?
Alunperin Tri. Van Helsing luotiin Bram Stokerin 1800-luvun lopussa kirjoittamaan klassikkokirjaan Dracula. Siinä mies oli vielä vanhahko, omaperäinen ja sivistynyt. Tällaisena miehen esittää myös mm. Francisc Ford Coppolan ohjaama Bram Stokerin Dracula. Nyt Van Helsing on saanut ihan oman filminsä, joka ei kyllä hirveästi noudata alkuperäisteosta. Tässä leffassa Van Helsing on muutettu oudohkoksi sekoitukseksi Indiana Jonesia, James Bondia sekä Matrixin veikkoja. Ja hänet työllistää Vatikaani, joka onkin oikeasti salaseura, Maailman viimeinen rintama pahaa vastaan. Hohhoijaa.
No, elokuva kyllä alkaa tyylikkäällä mustavalkojaksolla jossa Tri.Frankenstein herättää hirviönsä Draculan valvovan silmän alla, samaan aikaan kun vihaiset kyläläiset “kolkuttavat” ovelle. Kun kuva sitten muuttuu värilliseksi, leffan luonne muuttuu täydellisesti. Pian Van Helsing jo ottaa matsia pläjäyksen mielenkiintoisimman hahmon, Tri.Jekyllin toisen persoonan, Mr. Hyden kanssa Pariisissa. Valitettavasti Hydenkin osuus leffassa jää aivan liian pieneksi. Pian sankarimme Van Helsing lähetetään Transylvaniaan, eliminoimaan Kreivi Dracula, ennenkuin tämä saa listittyä erään suvun kaksi viimeistä jäsentä. Jos vanha kunnon pitkähammas onnistuu tässä, ei kukaan kyseisen suvun edustajista pääse Taivaaseen. Ja hehän ovat roikkuneet Taivaan porteilla viimeiset 400 vuotta, tsiisös. Pian Van Helsing huomaakin olevansa elämänsä suurimman haasteen edessä, ja soppaan sotketaan vielä ihmissusia, Frankensteinin hirviö, Draculan morsiamet jälkikasvuineen sekä seksikäs romaniprinsessa jolla on vahva korostus ja rautainen taistelutahto. Soppa on vihdoin kasassa.
Ihan hyvät näyttelijät leffassa on, ei sitä käy kieltäminen, ja Kate Beckinsale pitää huolen siitä että mieskatsojalle riittää muutakin silmäniloa kuin erikoisefektit, mutta sisältö, se sisältö. No, eihän sitä aina tarvitse heittäytyä Platoniksi, muttakun ei Van Helsing onnistu edes viihdyttämään actionillaan, joka on teennäistä ja laskee efektien varaan=tylsää. Stephen Sommersin Muumiot SENTÄÄN sisälsivät EDES näyttävää räiskintää. Entäs pituus sitten? ’70-’80 luvuilla sentään tiedettiin, että hyvä actionelokuva harvoin kestää yli tuntia ja viittäkymmentäminuuttia (loistavana poikkeuksena Die Hard), mutta tälläkin pätkällä on kestoa kaksi tuntia neljätoista minuuttia. Josta ainakin viimeinen neljäkymmentä minuuttia on epämääräistä ryntäilyä Draculan linnassa, jossa kaksi suurta hirviötä ottaa toisistaan mittaa, Kate Beckinsale heittää törkeän selvästi Hyvistä, Pahoista ja Rumista kopioituja one-linereitä, Frankensteinin hirviö vakuuttaa ihmisyyttään ja höperö munkki hoitaa “huumoripuolen.” Ja tuo huumori on kyllä niin päälleliimattua että… Kuka jaksaa katsoa tällaista 134 minuuttia? En minä ainakaan.
Ja vaikka Richard Roxburgh hoitaakin roolinsa Dräkhjilänä ihan ok, ei häntä silti voi olla vertaamatta siihen minun mielestäni parhaaseen Draculaan, Hammertuotantojen tähteen, Christopher “PAHIS” Leehen. Ja tässä vertailussa Richardpoika ottaa takkiin aivan 6-0.
Tiivistettynä: Tylsä keitos täynnä erikoisefektejä ja tyylitöntä räiskettä. 1 pakollinen tähti, 0.25 tähteä Frankensteinin hirviöstä, 0.25 tähteä Mr.Hydestä, 0.25 tähteä loistavasta mustavalkoalusta ja 0.25 tähteä Kate Beckinsalesta.
