Vaikken olekaan mikään sotaleffadiggari niin käsi hamusi vuokraamon hyllyltä tämän kuvan. Aika montaa leffaa ylistellään kansissa, mutta suurimmasta osasta ylistyssanat voisi suttailla yli. Olen tiedostanut oman halpaan menoni ylistyssanojen edessä ja kun kotelossa luki “Vuoden paras elokuva!” retkahdus oli jälleen tehtävä. Tigerlandin kansi ei muuten pahemmin ällömarkkinoi ja tämä olikin sen verran hyvä merkki poikkeukselle että samahan se.
Leffassa kuvataan sitä jo jenkkilän tutuksi tullutta Vietnam-touhua. Hommassa ei päästä namiin asti vaan pyöritään varsinaiseen rytinään valmistelevassa koulutuksessa. Tigerlands on viimeisen ja kovimman harjoitusleirin nimi ennen Vietnamia ja leirille pääsy sotaleikkeihin onkin leffan kliimaksi. Sotaan joutuvien herkimpien ihmisten epätoivo on käsinkosketeltavaa. Kessuthan nauttivat tilanteesta huutamalla päin naamaa niin ettei mitkään mikroreunasulatkaan pysty pitämään naamavärkkiä kuivana.
Tarinan päähenkilö on Roland Bozz joka ottaa asiat melko lunkisti. Hiukan omituisella äijällä tuntuu olevan elämän arvot kohdallaan, koska tämä kyseenalaistaa luotiviuhunaan marssimisen melko lailla. Äijä saa pikkuhiljaa reilun kaverin maineen ja tämä hommaakin heikkohermoisimpia kotiin Vietnamputkesta. Bozzilla tuntuu olevan myös karismaa ja synnynnäistä johtajanvikaa ja tämähän paljastuu tietysti leffan kuluessa, mutta rento heppu on silti. Sotilaiden välillä riittää miehistä kaverihenkeä, mutta myös räkäpäitä löytyy. Varsin tutun tuntuista meininkiä, mutta onneksi homma on kuitenkin mukavan erilainen tapaus.
Bozzia esittävä Irkkuheppu Colin Farrell nappasi tästä leffasta “The Boston Society of Film Criticsin” myöntämän pystin (never heard) tähteyteen johtaneesta suorituksesta. Äijähän osaa näytellä ja toivottavasti täsmäroolejakin alkaa tippua rypälepommien lailla. Liekö Bozz-heppu ollut oikeasti olemassa, ainakin mukavantuntuisen kulttiviitan tämä saa.
Leffan kerrontatyyli on vähän kuin kuin sotakuvaaja olisi taltioinut tapahtumat. Pelissä on paljon käsivarakameraa ja puolihuolimattomia rajauksia sekä leikkausta sieltä sun täältä. Filmimateriaali on myös saatu näyttäämään juuri siltä kun se olisi kuvattu 70-luvun vaihteessa. Tyyli pysyy uskollisena loppuun saakka ja ei voi muuta kuin lippaan vetää kokonaisuudelle. Tigerlands on leffa jota täytyy katsoa antaumuksella ja keskittyen. Vuoden paras elokuva tämä ei ole, mutta yksi niistä jotka ovat erittäin hyviä.
