Kuka ampui John F. Kennedyn? Missä on Jimmy Hoffan ruumis? Molemmat legendaarisia kysymyksiä, joita on arvuuteltu jo vuosikymmeniä, mutta yksimielisyyteen asioiden oikeista laidoista ei ole vieläkään päästy. Tässä elokuvassa yritetään valottaa tämän kadonneen ruumiin tarinaa niiltä ajoilta, kun se ei ollut vielä hukassa.
Danny DeVito laittoi lähes kaiken henkisen ja materiaalisen omaisuutensa peliin, jotta Hoffa saatiin markkinoille. Ihmiset eivät kuitenkaan syttyneet sille siinä määrin, kun oli ajateltu, joten elokuva kärsi tuntuvat tappiot ja painui nopeasti unholaan. Mielestäni oli kuitenkin hyvä, että De Vito näki vaivaa elokuvan valmistumiseksi, koska sillä on omat ansionsa. Kyseessä on erittäin mielenkiintoisen, mutta kiistellyn, hahmon tuomisesta lihaksi ja vereksi. Paljon on ollut puhetta elokuvan autenttisuudesta ja tultu siihen tulokseen, että käsikirjoittaja Mamet on monin paikoin käyttänyt hieman värikynää ja antanut mielikuvituksensakin lentää. Esimerkiksi tämä DeViton tulkitsema Ciaro-hahmo on täysin tuulesta temmattu, mutta hänen läsnäolonsa on silti oikeutettu tarinan rakenteen kannalta. On muutenkin täysin selvää, että Hoffan kuolemaan liittyvä salaperäisyys houkuttelee näihin omiin tulkintoihin.
Hoffa on tyylipuhdas henkilökuva, jonka ohjaaja DeVito puhaltaa taitavasti henkiin. Elokuva lähtee liikkeelle siitä päivästä, kun Hoffa katoaa. Hoffa (Jack Nicholson) odottelee uskotun kaverinsa Bobby Ciaron (DeVito) kanssa jotain tärkeää henkilöä. He ovat etuajassa, joten aikaa jää yllin kyllin vanhojen muistelemiseen. Näiden muistojen kautta päästään kiinni Hoffan elämään ja tekemisiin.
Hoffa oli määrätietoinen mies, joka sinnikkäällä työllään ja periksi antamattomalla asenteellaan nousi askel askeleelta merkittäville paikoille työelämän hierarkiassa. Lopulta hän kipusi koko kuljetustyöväenliitto Teamsterin johtopaikalle ja alkoi hallinnoida amerikkalaista kuljetusalaa isännän ottein. Hoffa oli nyt päässyt sellaiseen asemaan, että pystyi käytännössä järjestämään sellaisen lakon, että Yhdysvaltojen sisäinen tavaraliikenne olisi voitu tarvittaessa saattaa katastrofin partaalle. Poliittinen johto tietysti pelkäsi tällaista vahvaa monopolia muistuttavaa otetta, jossa yksi mies voisi toimillaan vaikuttaa näin dramaattisesti tavaroiden vapaaseen liikkumiseen. Ei ollut siis ihme, että alkoi vahva ajojahti, jonka tarkoituksena oli Hoffan syrjäyttäminen. Se ei kuitenkaan ollut helppoa, koska Hoffalla oli vahva työläisten tuki ja häntä pidettiin jonkinasteisena kansansankarina. Lyömäaseeksi etsittiin kaikenlaisia syitä ja lopulta Hoffa narautettiin liiton rahojen väärinkäytöksistä. Hoffan nimi liitetään usein harhaanjohtavasti mafiaan. Monella saattaa olla jopa suoranainen harhaluulo, että Jimmy Hoffa oli mafiamies. Kyse on kuitenkin vahvasta ammattijärjestöjyrästä, jolla oli vain yhteyksiä mafiaan, kuten monella tuon ajan johtavalla amerikkalaisvaikuttajalla tapasi olla. Myyttisen Hoffan elämäntarinasta tekee hänen katoamisensa vuonna 1975. Hänet julistettiin virallisesti kuolleeksi kahdeksan vuotta katoamisensa jälkeen. Hoffan kohtalosta on liikkunut mitä hurjimpia huhuja ja arvauksia. Mielenkiintoisin teoria lienee se, että hänen ruumiinsa olisi muurattu Giants-stadionin betonirakenteisiin.
Elämänkertaelokuvat ovat aina olleet minun makuuni. Varsinkin tällaiset suomalaisesta näkökulmasta hieman vieraammat persoonat ovat kiinnostaneet. Tässä elokuvassa en kiinnittänyt huomiotani oikeastaan yhtään sen elokuvallisiin ansioihin. Hoffan persoona ja elämäntarina riittivät tällä kertaa mainiosti tyydyttämään odotukseni. Itseäni kiehtoo 60-lukulainen ajankuva amerikkalaisesta yhteiskunnasta, johon kuuluu oleellisena osana tietty vainoharhainen ilmapiiri kommunismi- ja mafiakytkentöineen. Unohtamatta tietenkään Kennedyn veljesten heijastusta kaikkeen, mitä Amerikassa 60-luvulla tapahtui.
Jack Nicholson esittää Hoffaa ja tuo tietysti karismallaan lisäarvoa koko elokuvalle. Nicholson ei hirveästi muistuta ulkoisesti Hoffaa. Toisaalta hänen ansiokseen on luettava se, että yleensä niin vahvana näyttäytyvät maneerit loistavat tällä kertaa poissaolollaan. Huomaa, että Nicholson on tehnyt tosissaan töitä päästääkseen Hoffan nahkoihin. Sivuosat ovat taitavasti miehitetty alansa parhailla nimillä.
Hoffan elokuvallisia hengenheimolaisia ovat Apollo 13:n, Goodfellasin, JFK:n ja Nixonin kaltaiset teokset. Näille kaikille on yhteistä tapahtumien jonkinasteinen todenperäisyys ja kaikki muistuttavat ajan hengeltään toisiaan. Tällaisilla dokudraamoilla on aina oma viehätyksensä, mikäli aihepiiri sattuu kolahtamaan kohdilleen. Hoffassa kaikki on onnistunut hyvin. Se on mielenkiintoista seurattavaa, joka loppuratkaisuineen jättää salaperäisyyden verhon leijumaan Hoffa-myytin ympärille.
nimimerkki: mauge
