Älä kastele niitä. Älä syötä niitä keskiyön jälkeen vaikka ne kuinka karjuisivat, anoisivat ja itkisivät. Älä altista niitä kirkkaalle valolle, se tappaa ne. Nuo ovat säännöt jotka nuori Billy Peltzerin isä kuulee ostaessaan chinatownista, eräästä pikkupuodista söpön, karvaisen otuksen, Mogwain, pojalleen. Kai se on jonkinlainen eläin, Billy ajattelee ja ihastuu eläimeen samantien. Kai se on, mutta minkälainen?
Billyn jouluaatto menee pahasti pilalle, kun hän vahingossa kastelee Mogwain, jolle on antanut nimen Gizmo. Gizmon selkä repeää ja se “synnyttää” lisää söpöjä karvakääröjä, jotka vain ovat “hieman” ilkeämpiä kuin Gizmo. Billy vie yhden tutkimuslaitokselle, jossa se saa ruokaa keskiyön jälkeen. Se kehittyy metrin mittaiseksi, vihreäksi, isokorvaiseksi Yodan näköiseksi olioksi. On vain paljon rumempi, väkivaltaisempi ja brutaalimpi kuin Yoda. Se syö tutkijan ja hyppää uima-altaaseen, kastuakseen. Sen selästä repeää lisää, valmiiksi aikuisia tappaja-mogwaita, ja siinä sitten ollaan kun tuhat bilemielistä, hullusti nauravaa, pientä eläintä hyökkää kylään tappaen ihmisiä ihan millä tavalla vain. Kuten säätämällä vanhan, raihnaan mummon henk.koht. porrashissin hieman liian kovalle jolloin ko.mummo lentää seinästä läpi.
Elokuva on tyypillinen pienen budjetin kauhukomedia, mutta se toimii loistavasti. Katsoja nauraa vedet silmissä, ja vaikka gremlinsit tekevät mitä inhottavimpia ja ilkeimpiä juttuja, niiden hauskuuden ja huumorin takia katsoja alkaa vaistomaisesti pitää niistä.
Tämä elokuva on enemmän kauhu- ja toimintapainotteinen kuin jatko-osansa, mustalle huumorille ei ole annettu liikaa sijaa, ja koska tämä kauhu ei välttämättä jaksa enää pelottaa, ei täyttä viittä pinnaa tulekaan. Silti suosittelen kaikille.
