Formula ykkösiä seurannutta rupeaa väkisinkin naurattamaan, kun kuulee Kärpänen II:n kertovan Martin Brundlen hurjasta muuntumisesta kärpäseksi. Seuraavaksi varmaan muuttuu vuosikymmenen takainen tallitoveri Mika Häkkinen… No mutta vakavasti ottaen (tosin näin kökköä filmiä ei kannata ottaa vakavasti) tällä Martinilla ei ole mitään tekemistä F-1:sten kanssa, vaan kyse on Kärpäsen ykkösosassa esiintyneen Brundlen pojasta.
Valtavan huonoista lähtökohdista käynnistyvä Fly II tarjoaa heti ensimmäisenä traagisen synnyksen, joka kytkee haahuilevan leffan hatarasti ykkösosaan ja ponnauttaa maan pinnalle potran pojan. Sitten epätavallisen pojan varttumista aikuiseksi tiiraillaan väsymykseen asti. Yksi pojan erikoispiirteistä, nukkumattomuus, olisi voitu kuitata helposti näyttämällä hänelle tämän leffan ensimmäistä puolikasta.
David Cronenbergin menestysleffasta on jäljellä enää yksi näyttelijä (John Getz) ja palasia toimivasta juonesta. Heikon screenplayn on väsännyt nimekkäämpi joukko (mm. Vihreän mailin ja Rita Hayworthin käsikirjoittanut Frank Darabont) kuin mitä tuloksesta uskoisi.
Sitten se näyttelijäkaarti, ööh, niin mikä näyttelijäkaarti? Casting on enemmän kuin väsyttävä. Stolzin poika on ehkä joskus vetänyt pari ok roolia (Pulp Fiction, Perhosvaikutus), mutta siihenpä se jää. Naispääosassa kirkuva Daphne Zuniga ei ole päässyt edes moisiin suorituksiin. Sivuroolit on täytetty lastentarhan tuutulauluvastaavilla. Haukotus.
Fly II yrittää olla vähän liikaa kaikkea. Muutaman alun ”kevennyksen” turvin se yrittää olla hauska ja huonojen tehosteiden täyttämässä loppukliimaksissa ollaan jo muka niin pelottavia. Lopulta Cronenbergin apulaisena aiemmin toimineen Chris Walasin leffa tyytyy vain junnaamaan paikallaan ja ruikkimaan smägmää ruudulle – senkin se tekee ilman Cronenbergin intoa. Walas kameran toisella puolella tuntuu olevan kuin valas kuivalla maalla. Ja editoijan saksetkin ovat tainneet olla ratkaisevalla hetkellä tylsät kuin (arvatkaa ihan vapaasti)…
… Kärpänen II.
Ja jottei pahaan sanaan päätettäisi, lisätään vielä ne positiiviset puoletkin: jatko-osia ei onneksi ole tämän enempää.
